Agatha Christien murhasuunnitelmat – tarinoita ja
salaisuuksia kirjailijan arkistoista
on suoraa jatkoa John Curranin
aiemmalle teokselle Agatha Christiensalaiset muistikirjat, joka on ilmestynyt suomeksi vuonna 2010. Tämä
lukemani jatko-osa on suomennettu vuonna 2011 ja molemmat osat ovat dekkarituntija
Risto Raition letkeällä otteella
kääntämiä.
Curranin teosten taustalla
ovat siis Agatha Christien henkilökohtaiset kirjailijan muistiinpanot, joita
tuotteliaalta ja kunnioitettavaan ikään ehtineeltä kirjailijalta on jäänyt
kaikkiaan 73 kappaletta (tosin yksi on täysin käyttämätön). Curran sai vuonna
2005 Christien tyttärenpojalta luvan tutkia muistikirjat, jotka tämän äiti oli
aikoinaan numeroinut satunnaisessa järjestyksessä. Sekalainen pino vihkosia on
kieltämättä kiehtova aarre, mutta myös melkoinen haaste tutkijalleen, sillä
Christie kirjoitti ne aikoinaan todellakin vain itseään varten käyttäen
sähkösanomatyyliä ja erittäin sotkuista käsialaa. Päiväyksistä tai muusta
ajoittamisesta kirjailija ei ole piitannut, eivätkä muistiinpanot noudata minkäänlaista
loogista järjestystä. Salapoliisin työtä siis tarvitaan kosolti, jotta
muistikirjat avautuisivat tavalliselle lukijalle. Kirjojen nimissä turhan
sensaationhakuisesti puhutaan ”salaisista” muistikirjoista ja ”salaisuuksista”.
Kyse on ihan arkisista työmuistiinpanoista, joiden lomassa on jopa luettavien
kirjojen ja esimerkiksi erilaisten myrkkyjen listoja ilman sen kummempaa
mystiikkaa.
Curran suhtautuu työhönsä
intohimoisen innostuneesti. Hän todella tuntee läpikotaisin Christien laajan
tuotannon. Pienetkin huomautukset tai ajatuksenpalaset löytävät paikkansa
kirjailijan julkaistuista teksteistä. Myös käyttämättä jääneet ideat Curran on
listannut ja pohdiskelee, miksi ne eivät ole johtaneet sen kummempaan.
Olen lukenut aikoinani
lähestulkoon kaiken suomennetun Chistien tuotannon läpi ainakin kerran,
myöhemmin katsonut tv-sarjat moneen kertaan ja myös useimmat elokuvat. Viime
vuosina olen nautiskellut kirjoista taas äänikirjaversioina. Siksipä minua ei
haittaa, vaikka Curran paljastaakin kaikkien Christien kirjojen ja näytelmien
murhaajat. Jos ei siis halua juonipaljastuksia, ei kannata kirjaan tarttua!
Minua eivät kirjassa
niinkään kiehtoneet Curranin suoraan lainaamat palaset Christien
muistikirjoista vaan enemmänkin hänen analyysinsa siitä, missä muodossa kukin
muistiinpano sitten aikanaan oli varsinaisessa kirjassa. Jotkut kirjat,
varsinkin alkuvuosikymmeninä eli 1920- ja 1930-luvun kiihkeinä luomiskausina
syntyneet, siirtyivät lähes sellaisinaan muistikirjoihin tehdyistä luonnoksista
painettujen kirjojen sivuille. Myöhemmin joitakin kirjoja Christie on
suunnitellut hartaasti ja muutellut juonenkäänteitä runsaastikin ennen kuin
lopullinen versio on syntynyt. Erityisesti hänellä näyttää olleen tapana
vaihtaa henkilöiden ja paikkojen nimiä moneen kertaan, mikä
konekirjoitusaikakaudella lienee ollut paikoin hankalaa, etsi-korjaa-toimintoa
kun ei ole ollut.
Curran tuo kivasti esille,
miten Christie hyödynsi samoja ideoita useita kertoja. Novelleja laajennettiin
romaaneiksi, ja sama juonikuvio saattaa toistua lähes samanlaisena useassakin
romaanissa. Esimerkiksi näytösluonteinen riita on mukana Stylesin tapauksessa, Kuolemassa
Niilillä ja Ikiyössä.
Kirjan alussa Curran
vertailee Christien tuotantoa kuuluisiin salapoliisiromaanien sääntöihin; Van
Dinen sääntöjä on kaksikymmentä, Ronald Knoxilla kymmenen. Christie on sekä
noudattanut että rikkonut useimpia klassisia sääntöjä, ja Curranin mukaan
rikkomukset ovat poikkeuksetta tahallisia
ja niiden tarkoitus on ollut näyttää, että säännöt onkin tehty rikottaviksi.
Riittävän nokkela kirjailija saa juonen toimimaan ja lukijan viihtymään,
säännöistä viis. Tähän on helppo yhtyä. Monet Christien parhaista kirjoista,
kuten Eikä yksikään pelastunut,
rikkovat perinteisiä kaavoja ja ovat juuri siksi loistavia.
Liikuttavaa kirjassa on,
kuinka estoitta Curran ihailee Christien neroutta. Toisaalta hän kyllä myöntää,
että laajassa tuotannossa on heikkojakin teoksia, ja on helppo olla samaa
mieltä, että loppupään kirjoista osa olisi pitänyt yksinkertaisesti jättää
julkaisematta. Kustannusmaailman raakuus ja puhdas voitontavoittelu menivät
turhan helposti etusijalle. Ehkä ei myöskään tohdittu aateloidulle painosten
kuningattarelle sanoa, että kirjasta ei jollakin kerralla ollut mihinkään.
Ällistyttävää on myös, että vaikka osa loppupään kirjoista olikin suorastaan
kelvottomia, niitä myytiin ennätystahtiin. Jo pelkkä Christien nimi riitti.
Uutta ainakin minulle oli
myös, että suurin osa Christien kirjoista on ensin ilmestynyt jatkokertomuksina
lehdissä niin Britanniassa kuin Yhdysvalloissakin ennen kuin ne on painettu
kansien väliin. Myös se oli uutta, että joistakin kirjoista on tehty erilaiset
versiot Euroopan ja Amerikan markkinoille.
Jos ei ole kovin innokas
Christie-fani, saattaa kirjan anti jäädä laihaksi. Minulle kuitenkin syttyi
suoranainen himo lukea uudelleen Christien kirjoja. Teoksen lopussa on
luetteloitu Christien tuotanto sekä aakkosittain (suomennosten nimen mukaan)
että aikajärjestyksessä. Novellikokoelmista kerrotaan myös yksittäisten
novellien nimet. Luonnollisesti kirjassa on vielä teoshakemistokin lopussa,
joten sitä voisi käyttää myös hakuteoksena, jos haluaa saada jonkin yksittäisen
kirjan synnystä tietoa. Itse ajattelin säilyttää kirjaa hyllyssäni ja palata
siihen, kun seuraava Christie sattuu lukulistalle.
Täkynä kirjassa on vielä
aikaisemmin julkaisematon versio neiti Marple -novellista Neiti Marple ja
talonmiehenrouvan tapaus, joka ei ole kovinkaan kummoinen.
John Curran: Agatha Christien murhasuunnitelmat –
tarinoita ja salaisuuksia kirjailijan arkistoista (Agatha Christie’s Murder in
the Making)
Suom. Risto Raitio. Paasilinna 2011. 432 s.
Itse omistan Curranin edellisen osan eli mainitsemasi Agatha Christien salaiset muistikirjat, josta olen ahkerimmin käyttänyt sivulta 489 alkavaa lukua "Nimikehakemisto". On hämmästyttävää lukea vaikkapa Kuolema ilmoittaa lehdessä -marplen yhteydestä, miten Christie vuosien esisuunnittelutyön aikana saattoi muunnella palapeliään aivan radikaalisti. Esimerkiksi murhaaja tuossa romaanissa olikin yhdessä vaiheessa uhri numero 2. - Ihmiset olivat Christielle tärkeämpiä kuin toissijainen harhautusjuoni kaikkine suuritöisine finesseineen.
VastaaPoistaCurran kirjoittanee tätä nykyä Christie-aiheista väitöskirjaa.