Luin Katja Ketun Kätilön viime
talvena äänestettyäni sitä ensin Blogistanian Finlandia -kisassa. Silloin
säännöt vielä sallivat sen, että äänesti kirjaa, jota ei ollut itse lukenut.
Tulevassa kisassa tätä kohtaa viilattaneen. Kuten silloisessa esittelyssäni jo
kerron, sain käsiini ensin äänikirjaversion, jota en sitten kuitenkaan ehtinyt
kuunnella. Nyt oli aika palata kirjan pariin uudelleen äänikirjan muodossa.
Olen tyytyväinen järjestykseen, sillä lukeminen on kuitenkin usein
intensiivisempää kuin kuunteleminen.
Äänikirjan lukee mahdottoman
taitavasti Eija Ahvo. Hänen tummahko
äänensä sopii tarinaan loistavasti, ja pohjoisen murre tuntuu luontevalta hänen
lukemanaan. Kettu viljelee tekstissään myös runsaasti saksaa, joka sekin
kuulostaa Ahvon lukemana aidolta. Kiitokset siis lukijavalinnasta.
Vaikka olin siis
suhteellisen hiljattain lukenut kirjan, oli kuuntelukokemus varsin ravisteleva.
Ensilukemalla kiinnitin aika paljon huomiota kirjan juoneen, mutta nyt pystyin
keskittymään enemmän muuhun, kuten vaikkapa siihen kuuluisaan rehevän
räävittömään kieleen. Se teki edelleen
suuren vaikutuksen. Koska paperikirjani on jossain maailmalla, en voi nyt tähän
laittaa sitaattia muhevimmista kohdista. Tämä onkin yksi äänikirjojen
heikkouksista: ei voi laittaa postitlappua tai taittaa hiirenkorvaa hyvän
kohdan merkiksi.
Kirjan sisällön entuudestaan
tunteminen ei kuitenkaan tehnyt kuuntelemisesta helppoa, oikeastaan
päinvastoin. Koska tiesin etukäteen, mitä kauheuksia kirjassa vielä tulisi
tapahtumaan ja tiesin joutuvani ne kohtaamaan, oikeastaan pelkäsin joidenkin
pahimpien kohtauksien edellä, miten kestäisin ne. Pari kertaa keskeytinkin
kuuntelemisen, jos sattui oikein paha kohta olemaan käsillä vaikka juuri ennen
työpaikalle tuloa (kuuntelen siis äänikirjoja autossa).
Kätilön
uudelleen lukeminen vain vahvisti käsitystäni siitä, että kyseessä on
poikkeuksellisen hieno kirja. Sen arvoa ei yhtään vähennä, että se on keikkunut
kuukausia Mitä Suomi lukee -listalla ja kirjastojen varatuimpien teosten
listoilla, eli sitä ovat ostaneet ja lukeneet ihan tavalliset kirjoista pitävät
ihmiset. Eikä sekään, että kirja tosiaan valittiin vuoden 2011 Blogistanian
Finlandian voittajaksi. Tässä viittaan Tommi Melenderin kirjablogissa käytyyn keskusteluun Juha Seppälän uutuuskirjasta Mr.Smith.
Ketun kirja ei ole
viihdyttävä teos. Se ravistelee lukijansa maailmankuvaa. Se herättää tunteita
lukijassa, eikä pelkästään miellyttäviä, mitäänsanomattomia tunteita vaan
inhoa, kauhua ja vastenmielisyyttäkin. Silti lukiessani ajattelin, että kirja
on hyvä. Sen kieli on roisia ja rumaakin, mutta samalla hienoa. Lauseet eivät
ole viimeisen päälle hiottuja helmiä, vaan enemmänkin alkuvoimaisia, jollakin
tavalla primitiivisiä. Ravistelevia. Joukkoon on livahtanut muutamia liian
moderneja sanoja ja rakenteitakin, mutta eivät ne silti himmennä kokonaisuutta.
Murentaako kirjan suosio
kirjan arvoa? Onko kirjan lukemisesta saatu nautinto vähemmän arvokasta kuin
jokin muu tunne?
Katja Kettu: Kätilö
WSOY:n äänikirja 2011. 9 cd:tä (kesto 10 h 20 min). Lukija Eija Ahvo.
Itse olen aina ihmetellyt käsitystä, jonka mukaan jonka mukaan taiteellisesti korkeatasoinen teos ei voi saada massasuosiota. Viimeksi tällaista elitististä taidekäsitystä tuntuu viljelevän kirjablogissaan Tommi Melender.
VastaaPoistaMinulle tulee tällaisista puheista usein vain tunne, että joku yrittää pönkittää itsetuntoaan lukemalla itsensä johonkin epämääräiseen eliittiin, johon kuuluu lähinnä neroja ja heidän väärinymmärretty nero -syndroomasta kärsiviä seuraajiaan. Höpönlöpön, sanon minä. Sartren tai Camus'n lukeminen ja kyseisesten heebojen teksteistä nauttimiseen ei vaadita keskimääräistä korkeampaa älykkyysosamäärää, tarvitaan vain tietynlainen asenne ja uteliaisuus. Sama koskee Seppälää.
Heti, kun Oksasen Puhdistus sai massasuosion, alkoi nousta mielipiteitä, joiden mukaan kirja on yliarvostettu jne. Ymmärrän oikein mainiosti poikkeavat mielipiteet, koska mikään kirja tai taideteos ei voi saavuttaa yksimielistä suosiota. Mutta en ymmärrä kirjan arvottamista sen saamaan suosion perusteella, siis tyyliin yliarvostettu. Jokaisella on oikeus arvostaa kirjoja niin paljon kuin haluaa, mutta se, että moni ihminen on arvostanut samaa kirjaan samanaikaisesti, ei voi tehdä kirjasta yliarvostettua.
Taisi ajatus vähän lähteä alkuperäisestä livohkaan... :)
Komppaan tässä Veraa! Sama ilmiö näyttäisi mellestävän nyt myös Pulkkisen kimpussa. Kamalaa!
PoistaIlo kuulla, että Kätilö on huippu myös äänikirjana! Kätilö tulee teatteriin Oulussa tänä syksynä, ja jännittää, miten toteutus toimii. Ehdoton tapaus, siis, ehdoton!
VastaaPoistaKuten Vera yllä toteaa, monestihan kuulee jupinaa siitä, että suositut kirjat eivät ole jonkun kaanonin mukaan arvokkaita kirjoja. Eihän se voi pitää paikkaansa. Toisaalta ei ole myöskään aina niin päin, että suosittu kirja olisi ilman muuta arvokas. Viimemmäksi keskustelua on käyty Fifty shadesista... huippusuosittu kirja, mutta voisiko se olla arvokaskin?
Ehkäpä kirjoja olisikin tarkasteltava kulttuurituotteina: mitä kirjat ja niiden saama huomio paljastaa meidän ajastamme?
Ollaanpa samiksia - minullakin on tämä kuuntelun alla! Olen kyllä vasta kolmoslevyssä menossa. Toistaiseksi olen tykännyt ja kuten sanot, uusia näkökulmia herää kuunnellessa.
VastaaPoistaEija Ahvo on muuten hyvät, mutta välillä hän tauottaa puhetta erikoisesti, pitää ikään kuin väärissä paikoissa hengähdystauon, jolloin lauseet muuttuvat vähän töksähtäviksi.
Tuleeko kirja äänikirjana jotenkin enemmän iholle? Olen aika vähän kuunnellut niitä, mutta vähäisen kokemuksen perusteella lukijan täytyy olla todella ammattilainen että jaksaa kuunnella.
VastaaPoistaMinä en Sallan mainitsemaa outoa tauotusta pannut merkille, vaan tykkäsin luennasta. Iholle kyllä tuli, mutta jos ei ole kirjaa lukenut, saattaa juonen hahmotus olla hankalaa. Tai ehkä olen vain niin hidas tajuamaan ;)
PoistaKiva kun kirjoitit tästä. Varmasti on vahva äänikirja. Pitää miettiä josko kuuntelisin itsekin vielä, vaikka luettu onkin.
VastaaPoistaKirsi, Kätilö ravistelee minua lopun elämää. Se vaikuttaa myös jopa lukuvalintoihini, sillä en vähään tai pitkään aikaan, en tiedä kumpaa, voi lukea mitään kirjaa Suomen Lapin sodan vuosilta. En anna kenenkään toisen tarinan, muun tarinan sekoittua tähän pitkään, vahvaan jälkimakuun, jonka sain. En osaa oikein edes saada kerrotuksi, miten lujasti Ketun kirja minuun iski, mutta se isku oli kaivattu. Luen enemmän käännöskirjallisuutta kuin kotimaista, nykyään, ja siksikin oli suuri elämys saada kokea suomalainen naiskirjailija, joka ylittää kaikki rajat lahjakkuudessa, kiinnostavuudessa, rajuudessa...kaikessaan.
VastaaPoistaEikö Kätilössä liene klassikon ainekset kasassa? Tällöin massasuosio ei murenna sitä. Näin minä otaksun nyt.
Kirsi, minulla on sinulle tunnustus blogissani. :)
VastaaPoistaMinäkin olen tunnustanut kaikenlaista blogissani :)
VastaaPoistaOlen ihan samaa mieltä kanssasi, Kätilö oli hieno äänikirja ja Eija Ahvon työsuoritus niinikään. Myös minulla on sinulle jotain blogissa:)
VastaaPoista