Turun Pajamäen rauhallisella
omakotitaloalueella tapahtuu raaka kaksoismurha. Rauhanturvatehtävissä
ansioitunut mutta parhaillaan sairauslomalla ollut poliisi löytyy omasta
pihakeinustaan alasti, silvottuna, silmät puhkottuna ja äitinsä ja vaimonsa
morsiushuntu päässään. Myös poliisin entinen naisystävä on surmattu, mutta
vähemmän dramaattisesti.
Tämä asetelma on taustalla,
kun yksityisetsivä Jussi Vares saa keväällä toimeksiannon. Koko talven
täydellisenä mysteerinä säilynyt kaksoismurha on edelleen selvittämättä
poliisin kaikista ponnisteluista huolimatta. Poliisin naisystävän äiti pyytää
Jussia selvittämään, miksi hänen tyttärensä tapettiin. Vastahakoisesti Jussi
ottaa tehtävän, vaikka ei usko voivansa asian hyväksi paljoakaan tehdä.
Yllättävältä taholta tulee kuitenkin toinenkin toimeksianto samasta jutusta.
Paikallisen alamaailman kerma on kyllästynyt tehostettuun poliisitoimintaan
Turussa ja haluaa työrauhansa takaisin. Vares on entistä varautuneempi, mutta
suostuu, koska palkkio on suolainen ja sama juttu jo muutenkin työn alla.
Raatimiehiksi kutsuttu
rikollispomonelikko pyörittää muiden bisnestensä lisäksi Satamasaluunaa, jossa
on monenlaista toimintaa laillisesta vähemmän lailliseen. Mielenkiintoisin
toimintamuoto taitaa olla säännöllisesti pidettävä runoilta, joka onkin
todellinen menestyskonsepti. Paikalliset tunnetut nykyrunoilijat lausuvat
runojaan ja kesämekkoiset keski-ikäiset naiset kirkuvat lavan reunalla ja
viskovat esiintyjille nimettömiään. Seuraa häslinkiä, kun Jussin pitkäaikainen
ystävä novellikirjailija Luusalmi saa itsensä puhuttua yhdeksi kesän runoillan
esiintyjäksi.
Tutkimukset eivät etene
kovinkaan rivakkaan tai loogisesti. Tapansa mukaan Jussi Vares kaljoittelee ja
kuuntelee, mitä ympärillä puhutaan, ja yleensä vahingossa tai ainakin
puolivahingossa kaiken puheen keskeltä alkaa hahmottua jotain, josta voi napata
jo vähän kiinnikin. Tälläkin kertaa mukana on varsin dramaattisia käänteitä,
ennen kuin totuuden siemen alkaa pilkottaa kaiken muun sälän keskeltä ja
Jussikin sen huomaa. Raatimiehet ovat tasa-arvoinen nelikko. Kuka oikein on
pomo eli Sheriffi kaiken taustalla? Vastaus on moninkertainen yllätys niin
Jussille kuin lukijallekin. Loppuratkaisu on lievästi sanoen onnistunut,
vanhojen dekkariperinteiden mukaan toteutettu kaksoishämäys. Kaikki todisteet
ovat koko ajan lukijankin silmien alla, ne vain pitäisi osata yhdistellä. Vaan
osasinko? No en.
Reijo Mäki on
siis kirjoittanut 23. Vares-dekkarin. Sheriffi
on miehen omien sanojen mukaan aloitusosa kolmen sarjaan, jonka muut osat
ainakin työnimiltään ovat muistaakseni Cowboy
ja Intiaani. Miten pitää tällainen
ikuisuussarja tuoreena? Siinä kysymys, jota Mäkikin on varmasti monesti
pohtinut. Välillä on poikettu Turusta Pohjanmaalle, sitten on tehty aikahyppy
tulevaisuuteen. Mutta suurin osa kirjoista sijoittuu nykyhetkeen ja tiukasti
Turun kaduille ja kujille. Jotain uutta pitäisi saada mukaan, jotta ei ihan
puudu ainakaan kirjailija. Lukijat tuntuvat varsin mielikuvituksettomilta ja
odottavat aina sitä samaa.
Sheriffi
ei ole mikään rohkea hyppy uudenlaiseen tyyliin, vaikka monista edeltäjistään
paikoin edukseen poikkeaakin. Uudistaminen on siis tehty huolellisen varovasti,
etteivät uskolliset Vares-fanit ota nokkaansa. Ei ole pelkoa. Vares on
entisellään; viihteelle helposti eksyvä, viinan takia muistinsa menettävä,
naisia puoleensa vetävä miekkonen, jolla on työssään yleensä enemmän sitä hyvää
tuuria kuin rautaista ammattitaitoa tai ahkeruutta. Renttumainen charmi puree
siis edelleen niin elähtäneempiin kapakkaruusuihin kuin tarinan hehkeimpään
neitoonkin. Samaten Uuden Apteekin tiskillä filosofoidaan ja Mantun grillillä
vedetään rasvakeitoksia yöpalaksi. Luusalmi pitää huolen, että rasvaa ei puutu
myöskään vitseistä. Tällä kertaa Vares kuitenkin lopussa tietää, kuka oli
roisto ja millaisen rangaistuksen hän saa. Välillä kun mies on tullut
pelastaneeksi ihan maailmankin, mutta ei vielä tänäkään päivänä sitä itse
tiedä.
Salonseutulaista lukijaa
ilahdutti, että mukana on ripaus tuttuja maisemia täältäkin. Erään
kartanonisännän elkeisiin on taidettu lainata hippunen yhden halikkolaisen
kartanon omistajan habitusta, vaikka huolella onkin rajat häivytetty. Tällaisen
virneen olin rivien välistä lukevinani. Harmi, että kirjassa kovasti kehuttu
huumevieroitusklinikka Kiskon peräkorvesta on jo lakkautettu, muuten olisi
sekin saanut mukavaa ja asiantuntevaa mainosta.
Ehkäpä Mäen useiden kirjojen
siirtäminen elokuvamuotoon on vaikuttanut myös kirjoittamiseen? Onko alitajunta
jo valmiiksi miettinyt, miten tarinan saisi vaivatta muunnettua leffaksi?
Kenties, eikä siitä ainakaan haittaa ole ollut. Mahdottoman pitkät ja juonta
minnekään viemättömät jaarittelu- ja jauhantajaksot on nyt siistitty
napakammiksi ja osa karsittu kokonaan pois. Kaikki kirjassa kuvattu liittyy
pääjuoneen tavalla tai toisella. Kyseessä on siis varsin ryhdikäs Vares tällä
kertaa, ja viihdyinkin herran matkassa taas oikein mukavasti.
Reijo Mäki: Sheriffi
Otava 2012. 412 s.
Hesarin Veli-Pekka Leppänen
on omassa arviossaan täysin vastakkaista mieltä kuin minä lähes kaikesta. Aamulehden
Jorma Pokkinen on pitänyt pääasiassa, vaikka moittiikin. Tosin olemme pitäneet
ihan eri asioista…Turun Sanomien Matti Komulainen esittelee kirjan varsin
perusteellisesti ja ylistävään sävyyn, ainakin pääosin. Mielenkiintoinen tieto
muuten, että runoillan muut esiintyjät ovat ihan oikeita turkulaisia
runoilijoita! Kummasti lehtiarviot ovat kaikki miesten kirjoittamia. Kyllä
Mäkeä lukevat naisetkin, veikkaisin, että jopa yli puolet lukijoista on naisia.
P.S. Onpa tämän epäloogisen ja epätodennäköisen sankarin suosiota pohdiskellut ihan professorikin:
Rikos saattaa perustua sattumaan, jolloin loogiset päättelyketjut osoittautuvat katteettomiksi. Reijo Mäen Vares-sarjan puhuttelevuus perustuu paitsi Turun mystifointiin, perussuomalaisiin arvoihin ja myyttisiin renttutyyppeihin, myös epäloogiseen ja kaoottiseen juonenkehittelyyn.
P.S. Onpa tämän epäloogisen ja epätodennäköisen sankarin suosiota pohdiskellut ihan professorikin:
Rikos saattaa perustua sattumaan, jolloin loogiset päättelyketjut osoittautuvat katteettomiksi. Reijo Mäen Vares-sarjan puhuttelevuus perustuu paitsi Turun mystifointiin, perussuomalaisiin arvoihin ja myyttisiin renttutyyppeihin, myös epäloogiseen ja kaoottiseen juonenkehittelyyn.
Arviostasi päättelen, että Mäki on noussut tasolleen muutaman kirjan jälkeen.
VastaaPoistaLuultavasti Mäen lukijoista on naisia huomattavakin osa, samoin kuin Vares-elokuvien katsojista.
Mäen Vares-formaattia on helppo arvostella, kuten Remeksenkin, ostajat vaan tuntuvat olevan toista mieltä.
Nämä ovat minulle yleensä kesäkirjoja, tämä oli ensimmäinen kesä pitkästä aikaa, jonka vietin ilman vareksia tai remeksiä :)
"Poliisi löytyi omasta pihakeinustaan alasti, silvottuna, silmät puhkottuina ja äitinsä ja vaimonsa morsiushuntu päässään"! Kirjoitetaanko Suomessa todella näin räväköitä dekkareita? Vaikuttaa melkein yhtä karmealta kuin muutamat amerikkalaiset sarjamurhaajadekkarit. Yhtään Varesta en ole lukenut, ehkä olisi syytä paikata aukko sivistyksessä.
VastaaPoistaMinusta Mankellin Wallander sarjassa, Stieg Larssonin Milleniumsarjassa sekä tanskalaisessa Saastat pokkarissa, on varsin kuvottavia yksityiskohtia, olisiko siirtyminen voinut tapahtua asteettain. Joskus voi harkita itsesensuuria, ja olen myös sitä harrastanut. Kuvottavien yksityiskohtien kuvaamisella vain kuvaamisen vuoksi ei ole mieltä.
VastaaPoistaSainpa tosiaan asetelman kuulostamaan vielä karseammalta kuin se kirjassa onkaan! Mutta noin siis tiivistetysti, kyllä. Mitenkään yltiöinhorelaistisesti Mäkim ei kuitenkaan tätä hirveyttä kuvaa, oikeastaan niiden järkyttyneiden reaktioiden kautta, jota paikalle tulevat poliisit kokevat nähdessään uhrin makkaberin asettelun.Larssonin tai Mankellin tai vaikka Edwardsonin raakuuksia ei olla lähelläkään. Onneksikin.
VastaaPoista