Uskon asia
on Donna Leonin yhdeksästoista suomennettu Guido
Brunetti -dekkari. Olen lukenut ne kaikki. Brunettin perhe ja Questuran
työntekijät ovat vanhoja mukavia ystäviä, joiden parissa on miellyttävää
viettää leppoisasti muutama arki-ilta tai viikonloppu. Samalla voi palata
rapistuvaan mutta viekoittelevaan Venetsiaan, jonka kaduilla turistit
tungeksivat ja jonka kanaalit helteellä epäilyttävästi haiskahtavat.
Uskon asian takakannessa on
Daily Mailista lainaus, jonka mukaan ”Leon
vakuuttaa huolella rakennetuilla juonillaan ja uskottavilla henkilöhahmoillaan.”
Uskottavat henkilöhahmot kyllä allekirjoitan, mutta huolella rakennetut juonet
eivät ole minusta näiden dekkareitten ominaisuus. Toki pitkään sarjaan on
mahtunut monenlaista, mutta ainakin tämä uusin on lähinnä löysä juonensa
osalta. Kunhan nyt jotakin rikolliselta haiskahtavaa tutkitaan, että saadaan
irvistellä italialaiselle elämänmenolle.
Teoksessa on kaksi
irrallista juonikiemuraa, jotka eivät kohtaa toisiaan. Tarina alkaa
laiskahkoissa tunnelmissa. On erittäin helteinen elokuu, italialaisten
lomakuukausi, jonka aikana kaikki toiminta tuntuu pysähtyvän kahdeksi viikoksi.
Venetsian poliisilaitoksella ilmastointi on vain päällikön huoneessa. Brunetti
haaveilee lomasta vuoristossa, jossa olisi puettava illalla villapaita ja
sytytettävä takkaan tuli. Brunettin lähin apulainen Vianello on huolissaan
tädistään, joka kantaa perheensä rahoja huonomaineiselle
ennustaja-parantajalle. Koska kyseessä ei ole rikos, on asian tutkiminen tai
tädin käyntien estäminen vaikeaa. Brunetti päättää kuitenkin puolivirallisesti
auttaa alaistaan ahdingossa. Tätiä seurataan ja ennustajan tietoja pengotaan
laiskahkosti, mitä nyt helteeltä jaksetaan.
Toinen juonihaara
käynnistyy, kun kaupungin virkamies tuo Brunettille nivaskan asiakirjoja,
joiden mukaan oikeuden päävahtimestari ja yksi tuomareista ovat järjestäneet
tietyille oikeusjutuille lykkäystä jutun toisen osapuolen eduksi. Kun kyseinen
vahtimestari sitten löytyy talonsa sisäpihalta pää murskaksi lyötynä, alkavat
murhatutkimukset.
Kovin ankarasti eivät
poliisit kuitenkaan joudu ahertamaan, vaan baareissa notkutaan lounailla ja
muilla virvokkeilla. Brunetti haikailee myös lomailevan perheensä perään, ja
koska Paola on poissa, eivät ilta-ateriatkaan ole kovin kummoisia. Mukavassa kirjanystävän
mieltä lämmittävässä kohtauksessa kuvataan, miten Brunettin perhe valmistautuu
lomaan. Pakkaaminen aloitetaan pinoamalla mukaan otettavia kirjoja. Pinoa
muokkaillaan parikin päivää, ennen kuin se on tyydyttävässä kunnossa. Paola
ottaa mukaansa tietysti englantilaisia klassikoita, Brunetti historiaa.
Tottumus säätelee
tutkitustikin lukuvalintoja. Jos on lukenut kahdeksantoista Guido Brunettia ja
viihtynyt välillä loistavasti, välillä kohtalaisesti, on vaikea jättää tätä
yhdeksättätoistakaan väliin. Eikä se ole pettymys vaan päinvastoin täyttää
suurimman osan odotuksista, kuten sen, että rikolliset pääsevät jälleen kerran
livahtamaan oikeuden julmalta kouralta. Italialainen yhteiskunta nyt vain
toimii toisin kuin pohjoismainen.
Donna Leon: Uskon asia (A Question oh Belief)
Suom. Kristiina Rikman. Otava 2012. 283 s.
Moi, mä en ole koskaan lukenut Leonilta mitään. Mitkä sarjan osat ovat sinusta parhaita/mielenkiintoisimpia/parhaiten mieleenjääneitä? Oletan, että minulla Leonin kirjat jäävät yhteen lukukokemukseen joten olisi kiva lukea mahdollisimman hyvä tarina :)
VastaaPoistaHuh, pistitpä pahan kysymyksen! Näin jälkikäteen muisteltuna täytyy sanoa, että eipä näistä mikään ole jäänyt erityisesti mieleen kokonaisuutena. Tietysti ensimmäinen osa oli aikoinaan elämys, koska se tuntui silloin uudelta ja erilaiselta. Sarja on jatkunut jo pari vuosikymmentä, joten omakin perspektiivi on muuttunut. Vaikea suositella suoralta kädeltä jotakin yksittäistä osaa! Todella monesta olen merkinnyt itselleni muistiin: 'leppoisaa luettavaa'. Mitään kovin toiminnallista tai monimutkaista juonta on turha odottaa.
PoistaKiitos vastauksestasi, sittenpä lähden loogisesti ensimmäisen osan matkaan:)
Poista