Arne Nevanlinna: Varma

Itse on näköjään vain himolukijankin lyötävä päätään Karjalan mäntyyn, ei sitä mitään opi tai usko muuten. Nimittäin kirjoitin jo viime vuoden maaliskuussa, kuinka vihainen ja pettynyt olin Arne Nevanlinnan kirjaan Hjalmar. Yhtään en vahingosta tainnut viisastua, sillä lainasin kuin lainasinkin myös Varman, Nevanlinnan löyhän trilogian kolmannen osan. Romaanit ovat täysin itsenäisiä teoksia, mutta niitä yhdistää tietty samankaltaisuus tarinan ja henkilöiden kohtalojen tasolla. Tosin minusta Hjalmar ja Varma ovat pari, ja Marie on aivan omaa luokkaansa. Olen todennut Mariesta aikoinaan näin: ”Marien tarina on sympaattinen ja kiinnostava. Kertoja suhtautuu Marieen ja vanhenemiseen humoristisen lempeästi ymmärtäen ja kertoo Marien tarinan lämpimän hienostuneesti.” 

Hjalmarista taas totesin näin: ”Hjalmar epäonnistuu ihmissuhteissaan ja urahaaveissaan. Syyllisiä ongelmiin ja vastoinkäymisiin hän löytää kasapäin. Jos isä ei olisi kaatunut, elämä olisi mennyt toisin. Jos Helvi ei olisi pakottanut häntä keskeyttämään lukujaan, hän olisi voinut menestyä. Syyttely ja jossittelu alkavat ärsyttää. Miksi mies ei tee mitään? Hjalmarissa on myös tietty epärehellinen, moraaliton puoli. Hän hankkii lisäansioita putsaamalla maalaisia junamatkoilla korttipelissä isoisän opettamin menetelmin, eikä maksa kahvilassa, jos suinkin keksii, miten selvitä maksamatta.”

Varma Siviä Eldenius voisi hyvin olla Hjalmar Janssonin sisko, vaikka kummankin persoonallisuus tuntuukin paljolti rakentuvan juuri ainoan lapsen asemasta. Varman isä on ajautunut sukunsa painostuksesta jatkamaan pappisperinteitä. Vanhempien välit ovat kylmähköt ja ainoaan tyttäreen suhtaudutaan etäisesti. Tietty omanarvontunto ja ylemmyys opetetaan tyttärelle. Varma muistelee useaan otteeseen häpeää, jota koki nähtyään kerran isänsä masturboivan työhuoneensa sohvalla. Varma on isälleen pettymys, koska on tyttö eikä voi siksi ryhtyä papiksi.

Jostain oikusta Varma on hämmästyttävän lahjakas matematiikassa. Hänet palkataan aikanaan Tietopaja-nimiseen yritykseen tiedustelumatematiikan asiantuntijaksi. Kyseessä on gallup-kyselyjä tekevä firma. Varma jää lyhyen ajan sisällä orvoksi ja asuttamaan hulppeaa kaupunkiasuntoa Tehtaankadulle yksinään. Aika tahtoo käydä pitkäksi, vaikka hän huvittaakin itseään lukemalla isänsä jäämistöstä löytynyttä päiväkirjaa. Sen merkintöjen avulla hän kuvittelee vanhempiensa tarinan. Lähimmät sukulaiset asuvat kaukana Itä-Suomessa Kaislaranta-nimisellä tilalla, missä Varmakin on viettänyt lapsena kesälomiaan.

Alkuosassa kirjaa siis kerrotaan Varmasta, tämän perheestä ja erityisesti isän menneisyydestä. Aika pitkälle tunnelma muistuttaa tuota Hjalmaria, on ankeata ja tylsää elämää, yksinäistäkin. Mutta sitten tapahtuu outo, huonosti perusteltu käänne. Hajanaisista viitteistä päättelin ja koetin laskeskella, että elettiin 1980-lukua. Varma kuulee keskustelun, joka saa hänet epäilemään, että Tietopajassa eivät ole kaikki asiat kunnossa. Tutkimustuloksia väärennetään. Varma hankkii itselleen todisteet, mutta ei sitten käytä niitä mihinkään. Sen sijaan hänet yllättäen lähetetään Itä-Berliiniin tiedustelumatematiikan konferenssiin. Sattumalta Berliinin muuri murtuu samaan aikaan. Kesken sekasorron Varma saa tietää, että hänen asuntonsa on tuhoutunut tulipalossa.

Tämän jälkeen koko tarina muuttuu yhä kummallisemmaksi, absurdiksi ja epäloogiseksi. Varman kätkemät tietokonelevykkeet ovat tuhoutuneet, hänellä ei ole henkilötodistusta vaikka hän on tulossa suoraan lentokentältä, työpaikka on kadonnut mutta Varma ei missään vaiheessa yritä selvittää sen kohtaloa jne. Lisäksi jokainen luku päättyy omituisen miehen, Klaus Warjon vilahdukseen. Mies esittelee itsensä kuin James Bond ikään!

Pahinta oikeastaan on, että Varma on perimmältään samanlainen jahkailija ja tietyllä tavalla epämiellyttävä ihminen kuin Hjalmarkin. Sosiaaliset taidot ovat vähintäänkin kehnot. Lisäksi Varmakin tekee pitkälle vietyjä päätelmiä ihmisistä pienten ulkoisten seikkojen perusteella. Ärsyttävää, vaikka yleensä Varma saa huomatakin olleensa aivan väärässä.

Ällistykseni tämän Seelan Sellan lukeman äänikirjan kuunneltuani oli melkoinen. Siis mitä kirjassa oikein tapahtui? Mikä oli Nevanlinnan idea tai sanoma? Kaisa Kurikka on kehunut kirjaa kovasti Turun Sanomissa: ”Kolmannessa romaanissaan Arne Nevanlinna jatkaa hersyvien henkilöhahmojen luomista. Ensin oli Marie (2008), sitten Hjalmar Jansson (2010), joka piipahtaa taustahenkilönä myös uusimmassa, Varma Siviä Eldeniuksesta kertovassa romaanissa. Kuten edellinen Hjalmar-teos, myös Varma yltyy sellaiseen tarinointiin, jota lukiessa on vaikeaa mutta ehdottoman hauskaa yrittää pysytellä perässä.” Vika onkin todennäköisesti omassa huonossa huumorintajussani, sillä minua ei juuri naurattanut. Vain kerran, myönnetään, kun Varma potkaisi erästä epämiellyttävää pomoa sukukalleuksiin. Osoitus todella kehnosta huumorintajustani, myönnän. J Mutta Hjalmaria tai Varmaa en osaa nähdä ”hersyvinä” niin sitten millään!

Pikkuisen sain lohtua Lasse Koskelan Parnasso-arviosta, jossa hänkin paljastaa olleensa ymmällään: ” Monien merkillisten piirteiden vuoksi Varmaa voisi sanoa epäuskottavaksi tarinaksi. Entä jos vähittäisellä muutoksella onkin jokin funktio? Tässä taitaa olla kyse ns. epäluotettavasta kertojasta. On vaikea uskoa, että Nevanlinnan kaltainen hyvä kirjoittaja vahingossa kirjoittaisi romaanin, jossa yksi jos toinen asia menee överiksi. Jospa kyse on parodiasta? Niin kuin hyvin tiedetään, parodia on vaikea laji ja käy päivä päivältä vaikeammaksi. Parodia edellyttää parodian kohteen jonkinasteista tunnistamista. Mitä Varmavoisi parodioida? Nokkeluuteensa ihastunut kertoja, oudosti käyttäytyvä päähenkilö ja hulvattomaksi kiertyä juoni mahdollistavat tulkinnan, että Varma on romaanin parodia. Se siis tekisi pilaa romaanin kirjoittamisen tavasta. Mahtaako parodia onnistua? Varma taitaa olla muistuttaa liikaakin niitä tekeleitä, joita monet ihan vakavissaan kirjoittavat. Voisi sanoa, että parodiasta tulee liian kohteensa kaltainen, se ei enää olekaan parodia.” Niinpä, minäkään en oikein tajunnut, mitä tässä parodioitiin. Tosin Koskela laskee Hjalmarin yhtä tasokkaaksi romaaniksi kuin Marie, mistä olen jyrkästi eri mieltä.

Jos en olisi kuunnellut tätä äänikirjana, olisin jättänyt kesken. Seela Sellan seurassa kuitenkin työmatkat sujuvat mukavasti, lukipa hän sitten mitä tahansa.

Arne Nevanlinna: Varma

WSOY 2012. Lukija Seela Sella. Kesto 9 h 45 min. 8 cd:tä.