Pentti Haanpää: Noitaympyrä

Oivallinen valinta koulun kirjallisuusesseen aiheeksi on klassikkokirjailija Pentti Haanpää ja hänen tunnetuin teoksensa Noitaympyrä. Tässä hyväksi havaitussa esseessäni selostan hieman teoksen juonta ja kerron tärkeimmät tiedot kirjasta. Kirja on sopivan lyhyt ja juoneltaan vetävä, joten sen lukaisee vaikka yhdessä illassa.

Pentti Haanpää (1905–1955)  oli tunnettu ja lukijoiden keskuudessa erittäin suosittu suomalainen kauhukirjailija, joka tunnetaan erityisesti laajasta kauhunovellituotannostaan. Haanpää kirjoitti yli 300 novellia ja kymmenen romaania sekä useita toimintaelokuvien käsikirjoituksia.

Haanpää syntyi Pohjois-Pohjanmaalla silloisessa Pulkkilassa Leskelän kylässä yhteiskunnallisesti ja kirjallisesti toimeliaaseen sukuun. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijöitä. Isä on kirjailija Mikko Haanpää ja äiti on Maria Susanna o.s. Keckman. Äidin suku oli aikanaan tunnettua sikojen jalostuksen hyväksi tehdystä työstä. Itse Haanpää hankki kirjoittamistottumusta julkaisemalla salanimellä tarinoita siihen aikaan suosituissa viihdelukemistoissa, kuten Korkeajännitys ja Texwiller.

Haanpää meni 1940 naimisiin kirjanpitäjä Alli Karjalaisen kanssa. Pariskunnalle syntyi tytär Elsa vuonna 1945.

Pentti Haanpää hukkui kalastusretkellä syyskuun lopulla vuonna 1955 Pyhännän Iso-Lamujärveen. Alkoholilla oli tiettävästi osuutta asiaan, mutta varmaa tietoa siitä ei ole.

Haanpää piti itse parhaana teoksenaan vuonna 1931 valmistunutta maagista romaaniaan Noitaympyrä. Kirjailija oli tuolloin jo vakiinnuttanut asemansa suomalaisen viihdekirjallisuuden kärkinimenä, ja Noitaympyrästä ennustettiin myös kansainvälistä läpimurtoa. Maan suuret kustantajat kilpailivat ankarasti käsikirjoituksesta, mutta Haanpää päätti lopulta julkaista sen omakustanteena kerätäkseen itselleen suuremman osan rahallisesta tuotosta. Ratkaisu oli omana aikanaan rohkea mutta Haanpään kannalta viisas. Noitaympyrän tuotoilla hän saattoi keskittyä loppuaikansa vain kirjoittamiseen vailla taloudellisia huolia. Kirja julkaistiin uudelleen vuonna 1956, kirjailijan kuoleman jälkeen, kustantajien yhteistyönä kunnianosoituksena Haanpään hienolle uralle.

Noitaympyrän päähenkilö on metsätyömiehen peitehahmossa esiintyvä Pate Teikka. Hän ei löydä sijaansa aikansa suomalaisessa yhteiskunnassa, koska silloinen ajattelutapa ja tiukka uskonnollisuus kielsivät kaiken noituuden ja magian, erityisesti mustan magian harjoittamisen ankarasti. Hän kohoaa kuitenkin yliluonnollisten kykyjensä ansiosta tukkijätkästä pelätyksi työnjohtajaksi. Kun yhtiö painostaa työntekijöitään työskentelemään tehokkaammin ja halvemmalla vallitsevan maailmanpulan (eli laman) varjolla, Teikka ei voi sitä hyväksyä, vaan painuu kannattajineen maantielle. Siellä hän kokee monenlaista ja ajautuu lopulta asumaan Lappiin etelästä matkalla olevan maisterioriginellin Raunion kanssa. Lyhyen hyvän ajan jälkeen Raunio loukkaantuu auto-onnettomuudessa ja tekee turhautuessaan itsemurhan.

Pate Teikka kaipaa ystäväänsä ja maagiveljeään Rauniota syvästi ja tekee epätoivoissaan ratkaisun, joka kirjoittamisaikana tuntui lukijoista varmaankin mahdottomalta: hän astuu rajan yli Neuvostoliittoon. Hän ei näe Suomessa minkäänlaisia elämisen mahdollisuuksia. Neuvostoliittoon hän loikkaa, koska tietää siellä tundralla edelleen asuvan suomensukuisia kansoja, joiden shamanistiset taidot ovat ylivertaisia. Pate Teikka toivoo voivansa oppia udmurttishamaaneilta, miten matkustetaan transsissa eli loveen langenneena tuonpuoleiseen. Ajatuksena on noutaa Raunio takaisin rajan takaa ja palata sitten yhdessä Suomeen.

Vaarallisen matkan jälkeen Pate Teikka lopulta saapuu tundralla asuvien heimojen tärkeimmän shamaanin luo. Hän joutuu ensin vaikeitten tehtävien, kuten Hiiden hirven kaatamisen, avulla todistamaan omat kykynsä ja puhtaat aikeensa. Kun epäluulot ovat haihtuneet, Pate Teikka astuu shamaanioppaansa kanssa Noitaympyrään, maagiseen kehään, jonka kautta pääsee kärpässieniuutteella autettuna kuoleman valtakuntaan, vaikka onkin vielä elossa. Ilokseen Pate löytääkin Raunion, joka ensin vastustelee palaamista. Pate kuitenkin saa juoniteltua Raunion mukaansa. Kun miehet heräävät transsista, on pettymys melkoinen, kun Pate huomaa, että Raunio on lähinnä zombie. Tyyppi myös haiskahtaa luvalla sanoen kammottavasti kalmolta, jota madotkin ovat jo päässeet kalvamaan. Paha vain, että zombiet eivät voi enää palata kuolleitten valtakuntaan edes Noitaympyrän kautta. Pate pakenee, ja Raunio-zombie jää vaeltelemaan tundralle vailla päämäärää.

Haanpään Noitaympyrä on suomalaisen kauhuperinteen klassikko, eikä syyttä. Kirja on kestänyt hämmästyttävän hyvin aikaa, ja on suoranainen ihme, ettei siitä ole jo tehty Hollywood-elokuvaa. Zombie-kohtaukset nykyaikaisin erikoistehostein maustettuna olisivat todella herkullisia!  Alun tukkilaisromantiikan sävyttämä hitaus tietysti hieman hankaloittavat lukemisen alkuun pääsyä, mutta viimeistään keskivaiheilla kirja suorastaan imaisee mukaansa. Lopussa jotkut kohtaukset, kuten kuolleitten maailman inhottavat kuvaukset, ovat suorastaan ällöttäviä, mutta ne kuuluvat lajityypin perinteeseen.

Pentti Haanpää: Noitaympyrä

1931/1956. 98 sivua.

P.S. Jos kiinnostuit, lisäselvennystä mm. täällä ja täällä.