Piia Kaikkonen: Kuoleman varjo

Kuoleman varjo on ylikiiminkiläisen Piia Kaikkosen esikoisromaani. Nimestäkin jo voi päätellä, että kirja sujahtaa dekkarigenreen. Päähenkilö Hessu Laine työskentelee parhaan ystävänsä Kari Kallion kanssa suuressa suomalaisessa lääkealan yrityksessä markkina-analyytikkona, ja hänellä on suhde yrityksen toimitusjohtajan vaimon kanssa. Tapahtumat alkavat päivästä, jonka kuluessa Kari kuolee työpöytänsä ääreen äkilliseen sydänkohtaukseen. (Karmaisevaa kyllä luin juuri tätä alkuosaa, kun tuli tieto erään suomalaisen kulttuurivaikuttajan kuolemasta.)

Hessu on tietysti järkyttynyt ja surullinen kuolemantapauksesta, mutta hyvin pian hän alkaa ihmetellä muutamia siihen liittyviä tapahtumia. Ensinnäkin hän ihmettelee, miksi johtaja samana aamuna kyseli häneltä Mark Johnsonista, toisesta firman työntekijästä, jonka kanssa sekä Kari että Hessu olivat tutustuneet urheilukentillä vapaa-aikanaan. Entä miksi Karin kalenterissa luki punaisella Markin nimi ja termi Shadow? Hyvin epämääräisten vihjeiden perusteella Hessu alkaa selvitellä omin päin Karin kuolemaan liittyviä kysymyksiä, vaikka poliisin mielestä tapaus on selvä ja loppuun käsitelty.

Sattuma johdattaa Hessun myös Espanjaan, ja siellä tapahtumat alkavatkin yllättäen saada aivan uusia kierroksia. Salaperäinen Shadow paljastuu espanjalaiseksi peitefirmaksi, jonka suojissa puuhataan isoja kansainvälisiä rikoksia. Miten suomalainen PharMax liittyy kaikkeen? Sen Hessu haluaa selvittää ja saada samalla rikolliset käpälälautaan. Kovin helppoa saati vaaratonta se ei suinkaan ole. Hessu uusine ystävineen joutuu jo Espanjassa pariin otteeseen todelliseen kiipeliin ja hengenvaaraan, eikä tilanne suinkaan helpotu, vaikka hänen onnistuu palata Suomeen.

Kuten jo tästä ylimalkaisesta kuvauksesta voi päätellä, Kuoleman varjo on hyvin juonivetoinen dekkari. Kaikkonen on hienosti onnistunut väistämään monia dekkareita vaivaavan keskikohdan junnaavuuden. Toisaalta tässä auttanee sekin, että kirjaa ei ole väkisin venytetty 300–400-sivuiseksi, vaan napakat 224 sivua ovat riittäneet. Toimintaa ja ihan aitoa jännitystäkin siis riittää, vaikka paikoin lukija joutuu kyllä katsomaan joitakin ratkaisuja läpi sormiensa. Miten esimerkiksi kansainväliset ammattirikolliset voivat olla niin huolimattomia, että ensin kalauttavat epäilyttävän tunkeilijan tajuttomaksi, mutta jättävät sitten hänelle kännykän käden ulottuville? Myös aimo ripaus romantiikkaa tarinasta löytyy sitä kaipaaville. Henkilökuvauksen saralla kirjoittajalla vielä on varaa kehittyä, sillä Hessukin jää kaikesta taustoituksesta huolimatta melko ohueksi kaveriksi, joka ei herättänyt ainakaan minussa kovin suurta myötätuntoa tai samastumisen kokemusta.

Kuoleman varjo on siis ihan kelpo esikoisdekkari, joka antaa aihetta odottaa kirjoittajan seuraavalta kirjalta vielä enemmänkin. Kirjoittajan puolesta ottaakin sitten todella raskaasti päähän kustantajan suorastaan luokaton panostus tähän teokseen. Nordbooksin eräs aiempi julkaisu antoi minulle aikoinaan innoituksen melkoiseen vuodatukseen kustannusalan toimintatavoista.

Kyseinen pohjoissuomalainen keskikokoiseksi kai luokiteltava kustantamo julkaisee oman otantani perusteella raakileita, jotka olisivat kaivanneet kunnon kustannustoimittamista. Vaikkapa tämä Kaikkosen kirja olisi hyötynyt ensinnäkin kunnon oikoluvusta. Jos kielenhuollon perusasiat taitava henkilö olisi kerran lukenut ja korjannut käsikirjoituksen ennen painoon lähettämistä, se olisi huomattavasti lukukelpoisempi. Nordbooksissa nähtävästi ajatellaan, että käsikirjoitukset kelpaavat ainakin kielensä puolesta sellaisenaan ja olettavat, että niitä tarjoavat henkilöt osaavat kirjoittaa kirjakielen normien mukaan. Valitettavasti niin ei ole. Voisin luetella tässä pitkän listan Kaikkosen kirjasta etsimättä löytämiäni oikeakielisyyspuutteita, mutta mainitsen nyt vain muutamia. Shadow-sanaa taivutetaan normin mukaan heittomerkillä (Shadow’n), mutta kaunokirjallisuudessa suvaitaan myös heittomerkitön muoto (Shadown), jota Kaikkonenkin paikoin käyttää. Sen sijaan kaksoispistettä taivutuksessa ei käytetä (Shadow:n). Kuoleman varjossa saattaa olla samalla sivullakin vuoroin kumpaakin jälkimmäistä versiota. Lauseenvastikkeet on pääsääntöisesti erotettu pilkulla päälauseista, vaikka niin ei tule tehdä. Pahempaa kuitenkin on, että paikoin lauseenvastikerakenteet ovat muutenkin aivan omituisia: ”Noustessaan matkalaukkunsa kanssa lentokenttäbussiin, Hessun puhelin pärähti soimaan – Minna!” Puhelin siis nousee matkalaukkunsa kanssa lentokenttäbussiin. Jos käsikirjoitusta tarjoava kirjoittaja ei ole kirjoittamisen ammattilainen, hän mitä todennäköisimmin kaipaa apua juuri tällaisten seikkojen kanssa. Pidän kustantajan velvollisuutena huolehtia, että käsikirjoitus nyt ainakin pintatasolla huolehditaan julkaisukuntoon kunnolla!

Myös juonta olisi voinut kustannustoimittajan kanssa vielä hioa, samaten henkilökuvausta.

Kansikin voisi olla houkuttelevampi. Kuvan on tehnyt Sampo Kaikkonen. Mieshahmoisen varjon takaa häämöttää sanomalehden otsikkosivu, mikä kyllä saa selityksensä kirjassa, vaikka ei kovin keskeinen minusta olekaan.

Piia Kaikkonen: Kuoleman varjo

Nordbooks 2012. 224 sivua.