Arto Paasilinnan ja minun välinen suhde on pitkä ja osin kivikkoinen. Olen lukenut
nuorena (siis jo 1970-luvulla!) joitakin hänen teoksiaan ja nähnyt televisiosta
useita hänen kirjoihinsa perustuvia tv-sarjoja ja elokuvia, jotkut moneen
kertaan. Osa niistä on suorastaan legendaarisia, kuten vaikkapa Onnellinen mies, jossa siltainsinööri
Jaatinen saa pikkupaikkakunnan sekaisin omaperäisillä ratkaisuillaan. Antti
Litja Jäniksen vuodessa on myös unohtumaton! Hirtettyjen kettujen metsäkin kuuluu
ehdottomasti parhaimmistoon. Ulvovaa
mylläriä sen sijaan en muista koskaan lukeneeni enkä ainakaan kokonaan
katsoneeni televisiosta. (Sen voi kokonaan katsoa YouTubesta, mutta en laita
nyt tähän linkkiä, sillä epäilen aika raskaasti tuon jakelun laillisuutta. Jos
teillä on parempaa tietoa asiasta, valaiskaa toki minuakin.) Sittemmin
Paasilinnan kirjat alkoivat jäädä lukemistostani sivuun. Vuosien ajan ostin
aina uusimman miehelle lahjaksi, kunnes hän pyysi lopettamaan. Viimeisten kirjojen
laatu oli hänen mukaansa vähintäänkin kyseenalainen. Viime vuosien surullinen
lööppijulkisuus on vielä ikävästi tahrannut kirjailijan imagoa. Päätin
kuitenkin työntää kaiken tämän syrjään, kun nappasin kirjastosta
äänikirjaversion Ulvovasta mylläristä.
Lukijanakin on suuri suosikkini Kauko Helovirta.
Yllätyinkin todella
positiivisesti! Tarina on vallan mainio, hauska ja samalla syvällinen,
vauhdikas ja jännittäväkin, silti perin inhimillinen. Ja entä sitten loppu?
Maagista realismia parhaimmillaan! Klassikkoaseman ansainnut kirja, totisesti.
Gunnar Huttunen saapuu
pienelle peräpohjalaiselle paikkakunnalle joskus sotien jälkeen. Tapahtumat
sijoittuvat pääosin Korean sodan aikaan eli 1950-luvun alkuvuosiin. Gunnar on
arvoituksellinen kaveri, joka ei paljasta mitään menneisyydestään. Ahkera ja
taitava hän on, ja saa tuota pikaa ostamansa vanhan myllyn kukoistamaan. Alkuun
kaikki sujuukin naapureitten ja kyläläisten kanssa ihan mukavasti. Vaikeudet
kuitenkin alkavat, kun Gunnar tuntee yksinäisinä öinä pakottavaa tarvetta ulvoa
kaipuunsa kaikkien kuuluville. Ihmiset ovat ihmeissään ja vähän peloissaankin.
Onko myllärillä kaikki kotona? Ihmetystä herättää myös myllärin taito elävästi
imitoida metsäneläviä siinä missä naapureitaankin. Pian alkavat pahat puheet
kiertää pitäjällä. Vain kaunis kerhoneuvoja ymmärtää mylläriä.
Vaikeudet alkavat kasaantua,
kun mylläri käy omalaatuiseen aikaan riiuulla kerhoneuvojan luona tämän
vuokrakamarissa. Utelias talon emäntä mukamas halvaantuu ja syyttää
onnettomasta kohtalostaan mylläriä. Pian alkavat muutkin kyläläiset kääntyä
mylläriä vastaan. Hänet toimitetaan Ouluun mielisairaalaan.
Kuvaus mielisairaalasta ja
sen toiminnasta on melkoisen hulvaton ja samalla pelottava. Kun ihmiselle on
kirjoitettu hullun paperit, on aika toivotonta koettaa vakuuttaa lääkäriä, ettei
ole hullu ollenkaan. Varsinkin kun lääkäri itse kärsii pahoista pakko-oireista.
Huttunen kuitenkin tutustuu valehulluun liikemieheen, joka on tekeytynyt
hulluksi välttyäkseen joutumasta rintamalle. Valitettavasti sodan jälkeen on
vaikea saada terveen papereita pitkän sairauden jälkeen. Liiketoimia on
kuitenkin käytävä kaupungilla hoitamassa edes öisin. Huttunen siis karkaa
sairaalasta ja joutuu pakenemaan metsään. Liittolaisinaan hänellä on
umpirakastunut kerhoneuvoja sekä juoppo postinkantaja. Mylläri alkaa lopulta
kyllästyä kokemaansa ajojahtiin ja päättää kostaa kiusaajilleen. Tilanne
kärjistyy yhä hurjemmaksi, ja lopulta miestä jahdataan korvesta armeijan
voimin. Tässä vaiheessa ajattelin, että nyt Paasilinna on pulassa, koska
tarinan loppu tulee lässähtämään väistämättä, kun Huttunen saadaan kiinni. Vaan
eipä mitä! Sainkin mojovan pitkän nenän. Ihan mahtavaa.
Paasilinna käsittelee tässä
minusta varsin perustavia kysymyksiä ihmisyydestä, suvaitsevuudesta ja
mielenterveydestäkin. Huttunen selvästikin kärsii jonkinasteisesta
maanisdepressiivisyydestä, mutta naapurit näkevät hänet jostain syystä uhkana.
Mies tuntuu myös herättävän perusteetonta kateutta saadessaan liiketoimensa
varsin nopeasti kukoistamaan. Herkullisessa valossa Huttusen omituisuus näyttäytyy
pariinkin otteeseen, kun häntä eniten hulluudesta syyttävät henkilöt tekevät
itse juuri niitä omituisuuksia, joiden perusteella syyttävät Huttusta.
Sairaalan lääkäri on kenties pelottavin esimerkki tästä.
Kuunnellessani minulle
tulivat mieleen monetkin klassikkoteokset. Ensinnäkin Huttunen muistuttaa
jollakin tasolla Juhani Peltosen voittamatonta Elmoa. Sitten kohtaukset, joissa
Huttunen valmistautuu elämään metsässä, ovat kuin suoraan Robinson Crusoesta. Lisäksi koko teos yleistunnelmaltaan muistuttaa
Veikko Huovisen tuotantoa parhaimmillaan.
Äänitys on tehty jo vuonna
1989 ja digitoitu sitten cd-muotoon vuonna 2008. Tämä selittää melko huonon
äänenlaadun. Helovirran puheen taustalla kohisee, ja taukojen kohdilta kohina
on siivottu pois. Tämä ei kuitenkaan kovin paljoa kuuntelua häiritse, kun on
päässyt alkuun. Mahdottoman taitavana näyttelijänä Helovirta tekee
luku-urakkansa taidokkaasti ja nautittavasti. Suosittelen!
Arto Paasilinna: Ulvova
mylläri
WSOY:n äänikirja. 6 cd:tä. Lukija Kauko
Helovirta.
Uih. Paasilinnaan en ole kyllä syttynyt lainkaan. Vaikka kirjoitatkin niin, että saat hänen romaaninsa kuulostamaan tutustumisen arvoiselta, on silti jotenkin aita estämässä. Sinulle on blogissani tunnustus!
VastaaPoistaYmmärrän oikein hyvin nuo aidat! Mutta jos jostain syystä kuitenkin päättäisit joskus kokeilla, tämä voisi olla hyvä aloituskirja. Kiitos, pitääpä tulla kurkkaamaan :)
PoistaÄänikirjoista en mitään tiedä mutta kyllä, tämä on hyvä ehdokas Paasilinnan parhaaksi.
VastaaPoistaHelovirta on aivan ykkönen lukijana, jos minulta kysytään!
VastaaPoista