Elina Rouhiainen: Kesytön

Mitä?! Joudunko oikeasti odottamaan yli puoli vuotta, ennen kuin saan lukea jatkoa? Nämä suurin piirtein olivat tuntemukseni, kun suljin Elina Rouhiaisen esikoiskirjan Kesytön eilen iltapäivällä. Kesytön on Susiraja-sarjan aloitusosa, ja se määritellään ”paranormaaliksi romanssiksi”. Termistä kannattaa lukea lisää ainakin täältä, jos se herättää mielessä kysymyksiä, kuten minulla, joka olen eräänlainen neitsyt tällä alueella. En nimittäin ole lukenut esimerkiksi Twilight-sarjaa, joka käsittääkseni on myös kyseisen lajityypin edustaja ja kenties esikuvakin monille uusille kirjoittajille.

Tartuin itse tähän Rouhiaisen teokseen viettämäni nuortenkirjateemaviikon vuoksi ja koska se osui käteeni tutkaillessani kaupunkimme erään taajaman sivukirjaston nuorten aikuisten hyllyä. Kansi ja nimi olivat jo entuudestaan tuttuja, joten päätin ottaa kirjan mukaan teemaviikolleni. Ei harmita yhtään. Kirja on vetävästi kirjoitettu viihderomaani, jonka tarina vie mennessään tällaisen varttuneemmankin lukijan.

Päähenkilö on seitsemäntoistavuotias Raisa Oja, joka asuu Helsingin Kalliossa ja käy kuvataidelukiota. Taitavan nuoren naisen tärkein unelma on tulla taiteilijaksi. Ihan ensi sivuilla tapahtuu kuitenkin onnettomuus: Raisan yksinhuoltajaäiti jää auton alle ja kuolee. Raisa luulee olevansa täysin yksin maailmassa, sillä isästään hän ei tiedä edes nimeä ja kainuulaisiin sukulaisiinsa äiti on katkaissut välinsä jo ennen Raisan syntymää. Yllättäen kuitenkin Raisan Hukkavaarassa asuva eno haluaa ryhtyä hänen huoltajakseen ja Raisan elämä muuttuu lisää. Hän päättää muuttaa enonsa luo saadakseen tietää lisää itsestään ja äidistään, joka selvästikin on salannut Raisalta aika paljon asioita.

Viisikymmentä kilometriä Kajaanista korpeen sijaitsee Hukkavaara, jonka sydämenä on menestyvä hiihtokeskus. Toinen merkittävä tulonlähde on turisteille tarjottava susimatkailu. Ollaan siis kirjaimellisesti susirajalla. Raisa tuntee olonsa orvoksi, syystäkin, sillä pienellä paikkakunnalla kaikki tuntevat toisensa ja tulokkaita pidetään silmällä. Pian Raisa kuitenkin huomaa, että Hukkavaara on monin tavoin kummallinen paikka. Kylässä ei näy vanhuksia, ja kaikki asukkaat ovat poikkeuksellisen kauniita ja hyväkuntoisia. Lukion ehdoton johtohahmo on huikaisevan komea Mikael, joka luonnollisesti seurustelee koulun kauneimman tytön kanssa. Koska jo takakansi paljastaa, että Hukkavaaran asukkaat ovat ihmissusia, uskallan sen tässäkin kertoa. Asia valkenee Raisalle aika verkkaan.

Kesytön on selvästi ja tarkoituksella kirjoitettu pitemmän sarjan aloitusosaksi, ja se näkyy ja tuntuu kahdella tavalla. Ensinnäkin laaja, yli 400-sivuinen teos lähtee hyvin hitaasti käyntiin. Puolivälissä kirjaa olin hieman tuskastunut. Onko tässä mitään uutta? Kyllähän Raisan opintojen alkamisesta Hukkavaaran lukiossa ja Kallioon haikailusta sekä maalaamisesta oli ihan mukava lueskella, koska kouluasiat ovat minullekin tuttuja, mutta tarina ei oikein tuntunut pääsevän alkuun. Vaaditaan siis lukijalta kohtalaista kärsivällisyyttä pysytellä matkassa mukana. Toinen seikka on se, että tarina ei oikeastaan pääty millään tavalla. Kaikki jää auki ja kesken. Se turhautti melkoisesti, mutta on tietysti ymmärrettävää, koska jatkoa on luvassa. Tämä lienee kaikkien sarjaa tekevien ongelma. Jos asiat vie selkeään päätökseen ykkösosan lopussa, on seuraavassa osassa taas sama käynnistelyvaihe edessä. Nyt kuvittelisin, että kesäkuussa ilmestyvä Uhanalainen käynnistyy huomattavasti vaivattomammin.

Nuorille aikuisille suunnatuissa paranormaaleissa romansseissa näyttäisi minun tähänastisella suppealla kokemuksellani olevan keskeistä kohtalaisen vahva eroottinen lataus. Koska kyseessä on kuitenkin nuortenkirjallisuus, säilytetään tietty häveliäisyys. Keski-ikäistä se hieman hymyilyttää ja alkaa jossakin vaiheessa turhauttaakin. Rakastelisivat nyt jo lopulta, että siitäkin päästäisiin! Rouhiainen ei päästä pääpariaan vielä Kesyttömässä tuskastaan, vaikka todella kuumana käydään moneen otteeseen. Ihoa hivellään ja hiuksia harotaan suudelmien polttaessa rakastavaiset mielipuoliseen himoon, mutta intiimialueita ei mainita. Kädet pysyvät sievästi navan yläpuolella tai reisien alapuolella, rajana stay up -sukkien ylänauha. Edes rinnoista ei puhuta mitään, eikä alusvaatteita riisuta. Sen sijaan muistetaan ohimennen mainita, että Raisa hankkii itselleen ehkäisypillerit.

Kuten teemaviikkoani seuranneet huomaavat, on Kesyttömällä aika paljon yhtymäkohtia Annukka Salaman Käärmeenlumoojan kanssa. Kirjat kuuluvat selvästi samaan genreen. Kesyttömän puolivälissä olin oikeastaan siksikin pikkuisen pettynyt, koska vertailukohta tuntui olevan niin lähellä ja tuoreessa muistissa. Kesyttömässä ei tuntunut olevan oikein mitään uutta Käärmeenlumoojan jälkeen. Mutta onneksi Rouhiainenkin pääsee lopulta kunnolla vauhtiin ja Raisan tarina alkaa saada uusia ulottuvuuksia. Kirjat ovat kuitenkin raikkaasti erilaisia. Genre on mielenkiintoinen ja tervetullut kotimaiseen nuortenkirjallisuuteen ja nuorten aikuisten kirjallisuuteen. Pidän erityisesti siitä, että kirjat sijoittuvat Suomeen, suomalaiseen maisemaan ja kulttuuriin koettamatta etäännyttää liikaa. Juuri tutun ja jonkin täysin vieraan yhdistämisestä syntyy mukavaa kontrastia tarinoihin. Kuten alussa jo totesin, jään malttamattomana odottamaan Susirajan seuraavaa osaa.

Elina Rouhiainen: Kesytön

Tammi 2012. 426 s.