Marraskuun äänikirjasatoa

Marraskuun äänikirjasato on ollut monipuolinen ja antoisa. Kuten olen jo kymmeniä kertoja selostanut, kuuntelen äänikirjoja pääasiassa työmatkoilla autossa. Koska istun viikossa kuutisen tuntia ratin takana, kuluu kuukaudessa mukavasti pari, joskus kolmekin tavallista äänikirjaa. Lenkkiseuraksikin mp3-soittimeen tai uuteen puhelimeen siirretty äänikirja sopii hyvin.

                          

Marraskuun aikana olen kuunnellut loppuun kolme äänikirjaa ja neljännenkin kenties vielä ehdin. Ensimmäisenä kirjastosta löytyi suomalainen klassikko eli Heikki Turusen Simpauttaja, jonka lukee Esa Saario. En ole aivan sataprosenttisen varma, olenko tätä koskaan kirjana lukenut, mutta tv-elokuvaversio sen sijaan on hyvinkin tuttu. Se onkin näemmä esitetty useaan kertaan 1970- ja 80-lukujen taitteessa, jolloin suomalainen televisiokulttuuri oli vielä lähes täysin Ylen näpeissä. Kaikki katsoivat sitä, mitä kahdelta kanavalta näytettiin. Elokuva vaikutti vahvasti kuuntelukokemukseen, koska näin sitkeästi mielessäni keskeiset henkilöt niitä näytelleinä näyttelijöinä. Ahti Kuoppalahan teki nimiroolin lähes legendaarisesti. Kaiken lisäksi hän ei ulkoiselta olemukseltaan muistuta juuri lainkaan kirjassa kuvattua poikkeuksellisen pitkää ja jäntevää hahmoa. Mieleen on jäänyt myös päähenkilön eli Impan roolin tehnyt nuori Pekka Räty.

Kuuntelukokemus oli varsin miellyttävä, koska Esa Saario heittäytyy lukijana hienosti Turusen mehukkaiden kansanihmisten nahkoihin. Erilaiset puhetavat erottavat mukavasti ihmiset toisistaan. Sen sijaan yllätyin hieman siitä, kuinka paljon Turunen on ujuttanut tekstiin paasausta 60–70-lukujen taitteen suomalaisen yhteiskunnan murroksesta. Tekstistä paistaa katkeruus siitä, miten sodankäyneitä pienviljelijöitä kohdellaan ja kuinka maaseutu, joka juuri edellisillä vuosikymmenillä on raa’asta korvesta viljelymaaksi alkeellisin menetelmin muokattu, autioituu vauhdilla. Usein nämä vuodatukset on istutettu juopon toimittajan eli Impan ystävän Jompan suuhun. Myös kirjan vahva eroottinen lataus kiinnitti huomiota. Nuori Imppa rakastuu Markettaan ja unelmoi tästä hyvinkin viattomasti, mutta samaan aikaan Simpauttaja ja Taivaisen Juuli rakastelevat estoitta missä vain voivat. Veikeästi Turunen iskee silmää suurelle edeltäjälleen Aleksis Kivelle kohtauksessa, jossa Jompan autioitunut kotitalo palaa maan tasalle. Ympärillä pöristelevät vielä maaseudun ”hukatkin”, eli kaikkialle ehtivät mopopojat.

Toinen äänikirjani oli vieläkin merkittävämpi klassikko eli John Steinbeckin Helmi. Tältä ei voinut 1980-luvun lukiolainenkaan välttyä, ja taitavat monet opettajat tätä edelleenkin luettaa. Ei suotta, sillä teos on helmi monessakin mielessä. En tosin sitä juurikaan arvostanut silloin 1980-luvun alussa… Meksikon alistettua alkuperäisväestöä edustavat helmenkalastaja Niko, hänen vaimonsa Juana ja pieni poikansa Coyotito ovat raastavan tarinan päähenkilöt. Lyhyesti sanottuna rutiköyhä ja riistetty Niko löytää Juanan rukouksen siivittämänä kaikkien aikojen helmen, joka on omaisuuksien arvoinen. Juana kauhistuu pian ja pyytää Nikoa hävittämään helmen, ennen kuin se tuhoaa heidät. Niko ei kuitenkaan suostu, sillä hän on jo nähnyt silmissään poikansa paremman tulevaisuuden. Mutta vaikeudet alkavat heti. Köyhän on mahdotonta saada helmestä oikeaa hintaa, sillä kaikki kylän ostajat ovat yhden bulvaaneja. Nikoa yritetään huijata, hänet yritetään ryöstää ja tappaa. Pakeneminen miltei onnistuu, mutta Juanan pelot toteutuvat. Köyhyydestä ei voi nousta. Tarina on paitsi surullinen ja koskettava myös jännittävä. Lisäksi kyseessä on loistavasti hiottu pienoisromaani. Äänikirjan lukee upeaääninen näyttelijä Ismo Kallio, mikä on tietysti lisäbonus.

Kolmas äänikirja olikin sitten ihan toisenlainen, nimittäin Mari Mörön Paikkaa ja mieltä. Tässä vuorottelevat ”pihapoika” Hukkilan ja talonomistaja Krissen kertojanäänet, ja moneen kertaan jälleen toivoin, että tällaisen äänikirjan lukisi kaksi eri ääntä. Se helpottaisi seuraamista aika lailla. Lukujen aluissa mainitaan kyllä, kumpi minäkertojista on milloinkin kyseessä, mutta kuuntelijan piti olla melko tarkkana, ettei pudonnut matkasta. Kirjaa lukiessaan voi aina kääntää sivun pari taaksepäin ja tarkistaa. Hukkila on kirjan alussa terveyskeskuksessa näyttämässä mielettömäksi paisunutta peukaloaan, joka pitäisi saada pian kuntoon, sillä odotettu lento on jo lähellä. Pian palataan ajassa sen verran taaksepäin, että selviää, missä peukalo on tulehtunut: Krissen omakotitalon pihatyömaalla. Hukkila on koulutukseltaan arkeologi, mutta joutuu tekemään elääkseen muita töitä. Parhaillaan hän on mukana Hyvä Helmi -nimisessä kotiapuyrityksessä. Firman tehtäviin kuuluu myös hienon omakotitalon pihan rakentaminen. Krisse asuu miehensä ja kahden lapsensa kanssa talossa. Oma mies on ollut jo pari vuotta syvästi masentunut, ja nyt Krisse on päättänyt erota. Lasten takia talosta ei kuitenkaan muuteta, vaan vanhemmat asuvat vuoroviikoin siellä lasten kanssa. Järjestelmä alkaa horjua, kun mies osallistuu pihatöihin. Hieman hajanainen romaani, jonka perimmäinen idea jäi jotenkin hämäräksi. Mörö irvailee nykyajan kotkotuksille ja peräänkuuluttaa järjen käyttöä ja kiireettömyyttä, sen ainakin oivalsin. Mielenkiintoinen kirja kyllä.

Liityin uuden puhelimeni innoittamana Elisa Kirjan asiakkaaksi. Tutustumisetuihin kuuluu ensimmäinen luku teoksesta Tykki sekä ääni- että ekirjana. Kokeilin, miten äänikirjan kuunetelu puhelimella toimii, ja toimihan se hienosti. Ensimmäinen luku on Harri Nykäsen ihan kelvollisesti kulkeva Jahti. Minulla on kuitenkin Tykki hankittuna ihan paperikirjanakin, joten tuskin tulen sitä enempää äänikirjana kuuntelemaan, koska seuraavat luvut pitäisi ostaa. Hinta kyllä on varsin edullinen.

Sen sijaan edelleen kirjastosta on kotoisin parhaillaan autossa kesken oleva Roald Dahlin Iso Kiltti Jätti eli IKJ. Olen ehtinyt kuunnella vasta pari ensimmäistä levyä, mutta olen aivan haltioissani tästä, ja harmissani myös. Miksi en ole tajunnut lukea tätä kymmenen vuotta sitten lapsilleni?! Olisi ollut jymymenestys! Kirja on hirmuisen pelottava, sillä ihan aluksi Sohvin kidnappaa jättiläinen ja vie hänet jättiläisten maahan. Onneksi kyseessä on kuitenkin IKJ, ainoa jättiläinen, joka ei syö ihmisparsoja. IKJ:n hassu puheenparsi naurattaa, samoin aiheet. Tästä tarkemmin myöhemmin, mutta jo nyt on kiitettävä käännöksestä Tuomas Nevanlinnaa. Huikeaa!

Heikki Turunen: Simpauttaja

Johnny Knigan äänikirja, 10 cd:tä. Lukija Esa Saario.

John Steinbeck: Helmi
Suom. Alex Matson

Tammen äänikirja, 3 cd:tä. Lukija Ismo Kallio.

Mari Mörö: Paikkaa ja mieltä

WSOY:n äänikirja, 5  cd:tä. Lukija Annu Valonen.

P.S. Olisi kiva kuulla muidenkin äänikirjamieltymyksistä. Olisiko jotain, jota suosittelisit?