Mila Teräs: Tyttö tulevaisuudesta

Nuortenkirjateemaviikolleni oli käydä köpelösti, kun unohdin tuoda työpaikalta viikonloppulukemiseksi valikoimani kirjat kotiin. Onneksi tajusin tämän jo perjantaina kotimatkalla ja matkan varrella sijaitseva kirjasto oli auki. Oma kirjastomme on perjantaisin auki vain kolmeen, ja pääkirjaston aukioloa on lyhennetty, joten niihin en enää olisi ehtinytkään. Valikoin pikkukirjaston nuorten aikuisten osastolta muutaman teoksen mukaani. Yksi niistä oli Mila Teräksen vuonna 2004 ilmestynyt Tyttö tulevaisuudesta.

Kirjan päähenkilö on viisitoistavuotias Aada, jonka äiti on pahasti alkoholisoitunut. Aadan paras kaveri Silja rakastuu täysi-ikäiseen Erkkaan, ja Aada itse on ihastunut oman luokan tummaihoiseen Joonaan. Elämä alkoholistiäidin kanssa ei ole helppoa, eikä Joonakaan tunnu Aadasta välittävän.

Kirjan alussa Aada saa kesätyön. Hänen on määrä käydä kaupungin laidalla sijaitsevassa entisessä pappilassa kastelemassa Matilda Taulaniemen kukkia. Kun Aada menee taloon, hän huomaa sen olevan autiona. Salin ikkunalla on kuitenkin suuri kasvi, joka kaipaa selvästi kastelua. Salissa on myös vanha piano, jota Aadan tekee mieli koettaa. Pianotunnit on pitänyt lopettaa, kun äiti on saanut potkut. Soitto tempaa Aadan suoraan vuoteen 1889, keskelle pappilan hyörinää. Siellä hän tutustuu ompelemassa olevaan Tildaan, joka joutuu huolehtimaan alkoholiongelmaisesta tädistään. Tildallakin on rakkaushuolia, sillä kauppiaan Elias on komea ja nauravainen, mutta tuskin sentään ottaa orpoa mökkiläistyttöä vaimokseen.

Aada huomaa, että hän voi kulkea aikatasojen välillä pianoa soittamalla. Aikamatkalle voi ottaa kaverinkin, ja ajassa kuljetaan kirjan mittaan useaan kertaan molempiin suuntiin eri kokoonpanoilla. Kummassakin ajassa on hyvin samankaltaisia murheita ja huolia. Menneisyydessä kuolema on kuitenkin enemmän läsnä arjessa ja tuo asioihin tiettyä painoa.

Teräs käyttää hauskasti vanhahtavaa kieltä ja sanoja rakentaessaan menneen ajan maailmaa. Kovin helposti Aada sujahtaa menneeseen. Kirjasta myös mukavasti huomaa, että se on pian jo kymmenen vuotta vanha. Nuoret lähettelevät toisilleen sähköposteja, eikä some ole vielä syrjäyttänyt tätä nykyään jo vähintään kivikautiselta tuntuvaa viestintätapaa. Hieman kulmia kohauttelin, kun yhdeksäsluokkalaiset käsittelevät historian tunnilla 1800-lukua. Historiaa kun ei ole enää 1990-luvun puolella opetettu yhdeksäsluokkalaisille, ja 1800-luvun elämä kuuluu enää 7.-luokkalaisten OPS:iin. (Tietysti kyseessä saattaa olla historian valinnaiskurssikin.) Mutta tämän verran toki taiteellista vapautta on sallittava teoksessa, joka muutenkaan ei ole kovin realistinen.

Aluksi ajattelin, että kirja on tarkoitettu ala-asteikäisille, mutta vähitellen mukaan tulee aika rankkoja aiheita aborttikysymyksen ja synnytyksen muodossa, joten se sopii kyllä hieman vanhemmillekin.

Olen lukenut Mila Teräkseltä aikaisemmin hänen toisen romaaninsa Sininen huone, joka on täysin realistinen nuorten aikuisten kirja. Siinä 17-vuotias lukiolaistyttö huomaa olevansa tulossa äidiksi. Teiniraskaus ei ole ainakaan nuortenkirjallisuudessa mikään kovin harvinainen aihe, mutta Teräs kirjoittaa selvästikin itselleen läheisestä ja perin juurin tutusta aiheesta, mikä tuo teokseen syvyyttä. Myös synnytyksen jälkeisiä rankkoja viikkoja seurataan aina vauvan ensi hymyyn asti. Kauan sitten kuollut biologinen isä alkaa kiinnostaa Sigridiä, ja sukulaisten merkitys muuttuu. Sigridin taiteellisuus saa selityksensä isänpuoleisesta verenperinnöstä, ja hän tuntee olevansa konkreettinen osa sukupolvien ketjua.

Teräs on sittemmin julkaissut vielä kuusi teosta, joista peräti kolme on julkaistu tänä vuonna. Kiinnostavimmalta niistä vaikuttaa romaani Perhosen varjo, jossa käsitellään syömishäiriötä osin fantasian keinoin.

Mila Teräs: Tyttö tulevaisuudesta

Otava 2004. 205 s.