”Tutkimusta! Sinun isäsi tutkii
kirjallisuutta. Ekö hän tiedä, että kirjoista pitää nauttia, niin että ne saavat sielun hehkumaan,
sytyttävät hengen palon.”
Jeren isä, kirjallisuuden
professori, on toteuttanut unelmansa ja ostanut bussireitin päätepysäkin
tuntumasta perheelleen vanhan omakotitalon. Sen hoitamisesta hän ei ole
lainkaan kiinnostunut, vähiten lämmitysjärjestelmästä. Onneksi, sillä eräänä
perjantaina 14-vuotias Jere löytää pannuhuoneesta lohikäärmeen. Jere antaa
lämmityspannuun hönkäilevälle otukselle nimeksi Perjantai ja luettavaksi Robinson Crusoen ja Kolme muskettisoturia. Perjantai nimittäin saa voimansa
kirjallisuudesta.
Jeren kirjavalinnat menevät
kuitenkin pieleen, sillä aamulla perhe herää hytisten. Syykin selviää:
Perjantai ei hyväksy lyhenneltyjä klassikoita! Talo alkaa lämmetä vasta, kun
Jere luovuttaa Perjantain käyttöön Seitsemän
veljestään. Ongelmia seuraa, kun Jere koettaa tarjota lohikäärmeelleen isän
väitöskirjan. Pahaksi onneksi isän etunimi vielä on Yrjänä! Tilanteesta kirpoaa
mm. tuo yllä oleva kirpakka lainaus. Lohikäärmeen kunto on väikkärin jälkeen
sellainen, että hoidoksi tarvitaan isän konjakkia…
Tämä Perjantai-niminen
novelli on yksi Asko Martinheimon
novellikokoelman Isojalkainen poika
kuudesta novellista. Kokoelma on ilmestynyt vuonna 1996, ja olen hankkinut sen
silloin tuoreeltaan työpaikan kirjahyllyyn. Myös luin sen silloin, mutta tämän Perjantain olin kyllä unohtanut. Sitä
vastoin niminovellin olen sittemmin lukenut kymmeniä kertoja, sillä se on
mukana Laatukirjaston koulunovellikokoelmassa Nuoruus nyt! sekä
oppikirjasarjassa, jota olemme vuosia käyttäneet. Isojalkaisessa pojassakin on mukana pieni maaginen ripaus, mutta ei
ollenkaan niin merkittävä kuin Perjantaissa,
joka oikeastaan lähenee jo fantasiaa. Novelli on lämminhenkinen ja hauska.
Perjantaikin
on kutkuttavan monitulkintainen novelli. Onko pannuhuoneen lohikäärme
yksinäisyyttä potevan Jeren mielikuvitusystävä, jonka kanssa voi jakaa
lukukokemuksia? Kivaa on myös poimia tarinasta lukuisia kirjallisia viitteitä.
Naureskelin myös Jeren perheelle. Isä on kirjallisuuden professori ja äiti
äidinkielen opettaja, joka koti-iltoinaan sulkeutuu työhuoneeseensa korjaamaan
ainekirjoituksia.
Martinheimon tuotantoon
tutustuin aikoinaan opiskelujen yhteydessä. Hänen novellikokoelmansa Mestarilaukaus oli äidinkielen opettajien
koulutuksessa tärkeä väline, ja sekin nököttää hyllyssäni. Auskuaikoina
hehkutettiin fantasiateosta Tuhkanaama ja
Taivaantakoja (1987), johon itsekin ihastuin. Myöhemmin pidin myös sen
jatko-osasta Jäähisten mahti (1994).
Edellinen sai Topelius-palkinnon, jälkimmäinen Väinö Linna -palkinnon. Isojalkainen poika jäi Martinheimon
viimeiseksi kaunokirjalliseksi teokseksi.
Innostuin Nuoren Voiman
Liiton Novelli palaa! -haasteesta niin, että tämä on toinen novellitekstini
(eilen kirjoitin Sari Malkamäen Viisaasta vaimosta). Novelli valikoitui
vähän samalla menetelmällä kuin eilenkin, eli lähes umpimähkään. Töissä
tutkailin kaappiani ja nappasin mukaan ensimmäisen novellikokoelman ja siitä
valitsin jonkin, jota en muistanut entuudestaan.
Tällä onkin hyvä virittäytyä
ensi keskiviikkona Kirsin kirjanurkassa alkavaan nuortenkirjaviikkoon. Luvassa
siis viikon ajan tekstejä vain nuortenkirjoista.
Asko Martinheimo: Isojalkainen poika. Kuusi tositapausta
WSOY 1996
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti