Novelli palaa!: Perjantai

”Tutkimusta! Sinun isäsi tutkii kirjallisuutta. Ekö hän tiedä, että kirjoista pitää nauttia, niin että ne saavat sielun hehkumaan, sytyttävät hengen palon.”

Jeren isä, kirjallisuuden professori, on toteuttanut unelmansa ja ostanut bussireitin päätepysäkin tuntumasta perheelleen vanhan omakotitalon. Sen hoitamisesta hän ei ole lainkaan kiinnostunut, vähiten lämmitysjärjestelmästä. Onneksi, sillä eräänä perjantaina 14-vuotias Jere löytää pannuhuoneesta lohikäärmeen. Jere antaa lämmityspannuun hönkäilevälle otukselle nimeksi Perjantai ja luettavaksi Robinson Crusoen ja Kolme muskettisoturia. Perjantai nimittäin saa voimansa kirjallisuudesta.

Jeren kirjavalinnat menevät kuitenkin pieleen, sillä aamulla perhe herää hytisten. Syykin selviää: Perjantai ei hyväksy lyhenneltyjä klassikoita! Talo alkaa lämmetä vasta, kun Jere luovuttaa Perjantain käyttöön Seitsemän veljestään. Ongelmia seuraa, kun Jere koettaa tarjota lohikäärmeelleen isän väitöskirjan. Pahaksi onneksi isän etunimi vielä on Yrjänä! Tilanteesta kirpoaa mm. tuo yllä oleva kirpakka lainaus. Lohikäärmeen kunto on väikkärin jälkeen sellainen, että hoidoksi tarvitaan isän konjakkia…

Tämä Perjantai-niminen novelli on yksi Asko Martinheimon novellikokoelman Isojalkainen poika kuudesta novellista. Kokoelma on ilmestynyt vuonna 1996, ja olen hankkinut sen silloin tuoreeltaan työpaikan kirjahyllyyn. Myös luin sen silloin, mutta tämän Perjantain olin kyllä unohtanut. Sitä vastoin niminovellin olen sittemmin lukenut kymmeniä kertoja, sillä se on mukana Laatukirjaston koulunovellikokoelmassa Nuoruus nyt! sekä oppikirjasarjassa, jota olemme vuosia käyttäneet. Isojalkaisessa pojassakin on mukana pieni maaginen ripaus, mutta ei ollenkaan niin merkittävä kuin Perjantaissa, joka oikeastaan lähenee jo fantasiaa. Novelli on lämminhenkinen ja hauska.

Perjantaikin on kutkuttavan monitulkintainen novelli. Onko pannuhuoneen lohikäärme yksinäisyyttä potevan Jeren mielikuvitusystävä, jonka kanssa voi jakaa lukukokemuksia? Kivaa on myös poimia tarinasta lukuisia kirjallisia viitteitä. Naureskelin myös Jeren perheelle. Isä on kirjallisuuden professori ja äiti äidinkielen opettaja, joka koti-iltoinaan sulkeutuu työhuoneeseensa korjaamaan ainekirjoituksia.

Martinheimon tuotantoon tutustuin aikoinaan opiskelujen yhteydessä. Hänen novellikokoelmansa Mestarilaukaus oli äidinkielen opettajien koulutuksessa tärkeä väline, ja sekin nököttää hyllyssäni. Auskuaikoina hehkutettiin fantasiateosta Tuhkanaama ja Taivaantakoja (1987), johon itsekin ihastuin. Myöhemmin pidin myös sen jatko-osasta Jäähisten mahti (1994). Edellinen sai Topelius-palkinnon, jälkimmäinen Väinö Linna -palkinnon. Isojalkainen poika jäi Martinheimon viimeiseksi kaunokirjalliseksi teokseksi.

Innostuin Nuoren Voiman Liiton Novelli palaa! -haasteesta niin, että tämä on toinen novellitekstini (eilen kirjoitin Sari Malkamäen Viisaasta vaimosta). Novelli valikoitui vähän samalla menetelmällä kuin eilenkin, eli lähes umpimähkään. Töissä tutkailin kaappiani ja nappasin mukaan ensimmäisen novellikokoelman ja siitä valitsin jonkin, jota en muistanut entuudestaan.

Tällä onkin hyvä virittäytyä ensi keskiviikkona Kirsin kirjanurkassa alkavaan nuortenkirjaviikkoon. Luvassa siis viikon ajan tekstejä vain nuortenkirjoista.

Asko Martinheimo: Isojalkainen poika. Kuusi tositapausta

WSOY 1996