Taitaa olla aika tehdä
hieman yhteenvetoa blogini nuortenkirjateemaviikosta, joka vierähti nopeaan,
vaikka hieman vielä venähtikin. Hdcanis kirjoitti ajankohtaan hyvin sopivasti
pitkän tekstin blogiinsa Hyönteisdokumenttiin nuortenkirjallisuudesta. Hän toteaa
aluksi lukevansa jonkin verran nuortenkirjallisuutta, vaikkei hänellä ole
siihen ”oikeuttavia” syitä olekaan. ”Ei
ole lapsia, omia tai opetettavia, enkä myöskään hae mitään nostalgiaa kun suuri
osa lukemistani on sellaisia joita en ole aiemmin lukenut”, hdcanis jatkaa.
Minulla noita ”oikeuttavia” syitä on parikin. Omat lapset ovat parhaillaan
teini-iässä, ja työtä teen juuri teini-ikäisten parissa ja siihen kuuluu myös
lukuinnostuksen herättäminen (tai tappaminen, kuten usein saa kriittisiä
kommentteja kuulla ja lukea). Tietty nostalgiankaipuukin välillä herää, ja
silloin on mukava palata menneeseen ja menetettyyn aikaan kirjan avulla.
Teemaviikollani ilmestyi myös Helsingin Sanomien kulttuurisivuilla Suvi Aholan
lauantaiessee, Nuortenkirjoja aikuisille?
(17.11.2012), joka herätti kiivastakin keskustelua blogeissa lähinnä siitä,
miten Aholan tulkittiin suhtautuvan nuorten aikuisten kirjallisuuteen.
Lähdin omaan ja täysin
valmistelemattomaan viikkoni sillä mielellä, että luen, mitä käteen sattuu ja
sitten kirjoitan siitä. Lukemattomien kirjojen massiivisessa pinossani minua
oli syyttelevästi tuijottanut muutamakin uutuuskirja, joten ne olivat
itseoikeutetusti etulinjassa. Aloitin Venla Saalon Kirkkaalla liekillä
-teoksella, ja kuinka ollakaan, juuri kun olin saanut kirjan luettua, sen
ilmoitettiin olevan ehdolla Junior Finlandia -palkinnon saajaksi. Olin
ällistynyt, mutta en hienon kirjan pääsystä ehdolle vaan oman lukemiseni
ajankohtaisuudesta. Saalon kirja onkin sitten ainoa, jonka olen kuudesta
palkintoehdokkaasta lukenut. Viime vuoden voittaja Valoa, valoa, valoa on vieläkin kesken, tunnustan. Mutta hyvin
lähti siis teema liikkeelle.
Seuraavaksi tartuin juuri
saamaani Tuija Lehtisen
nuortenkirjauutuuteen Pesää!, jolla
on kieltämättä aika ajatuksia herättävä nimi. Tätä koostetta tässä
naputellessani ja samalla hieman netissä surffatessani huomasin, että kyseinen
kirja on valittu tänään yhdeksi Savonia-palkintoehdokkaaksi! Miten tämä nyt
pitää tulkita? J
Luen vain loistavaa kirjallisuutta!
Valitettavasti Seita Vuorelan huikea romaani Karikko ei vielä ole tietääkseni ollut
mukana millään palkintoehdokaslistalla, vaikka sen ehdottomasti pitäisi. Tämän
kirjan äärellä jäin jälleen kerran miettimään kohderyhmäkysymystä. Liian kapea
markkinointi on tällaisten teosten kohdalla huutavaa vääryyttä. Kirja sopii
vallan mainiosti aikuiseenkin käteen, vaikka olen kirjoitustani kommentoineen
Mikon kanssa kyllä samaa mieltä, että kirjan ulkoiset mittasuhteet ovat hieman
kömpelöt. Kirja on paksu ja leveä.
Annukka Salaman virkistävä Käärmeenlumooja
löytyi vielä omasta pinostani, ja kirja lumosi minutkin. Tämän lajityypin
teokset olivat minulle ennen tätä teemaviikon rutistusta tuntemattomia. Toki
tiesin, että kyseistä genreä on ulkomailla kirjoitettu runsaasti ja että suomalaisetkin
tytöt ovat sitä jo muutaman vuoden ahmineet, mutta itse en ole tullut
tarttuneeksi. Tyttären hyllystä kyllä olisi helposti löytynyt.
Tämän jälkeen kirjat sitten
kotoa lopahtivatkin. Olin ajatellut kaapaista viikonlopuksi töistä pinon
luettavaa mukaani, mutta perjantaihössäkässä se unohtui. Vasta kotimatkalla
muistin, että kotona ei olekaan juuri mitään teemaviikkoon sopivaa (paitsi
lasten hyllyissä). Kotitaajaman kirjastoon en enää ehtinyt, ja keskustaan olin
menossa vasta illalla, joten oli kurvattava vielä yhteen vaihtoehtoon,
työmatkan varrella sijaitsevaan sivukirjastoon. Vaikka kaupunkimme koettaa
kuristaa kirjastonsakin hitaasti hengiltä säästöillään, minua onnisti.
Ohittamani taajaman kirjasto on auki perjantai-iltapäivisin viiteen, eikä
henkilökuntaa ollut juuri silloin lomautettu. Siispä marssin nuorten aikuisten
osastolle. Saalis oli mukava. Yksi vanhempi teos, Mila Teräksen Tyttö tulevaisuudesta, pääsi siis mukaan teemaviikolleni. Nyt kutkuttaisi lukea
hänen uutuuskirjansa Perhosen varjo,
josta Sara kirjoitti ihan hiljan houkuttelevasti.
Tiistaikin paukahti
teemaviikolleni, ja hyvinhän siihen sopi TTT eli kymmenen upean suomalaisennaispuolisen fantasiakirjailijan esittely. Listalle oli tunkua enemmänkin.
Joudun pudottamaan ainakin Tuula
Kallioniemen ja hänen teoksensa Kulkuripoika
ja tuulen tyttö, josta pidin aikanaan kovasti, samoin Orvokki Annalan Kerikansan
tarinan.
Viikko hieman venähti, sillä
viimeinen teemaviikon juttu valmistui vasta eiliseksi. Siinä esittelin Elina Rouhiaisen esikoisteoksen Kesytön, joka aloittaa Susiraja-nimisen
paranormaalin romanssisarjan. Ahmin tämän mielenkiintoisen tarinan
häpeämättömästi nautiskellen. Viihde on
hyväksi.
Yhdeksän päivää, kuusi
kirjaa. Minusta tulos on hyvä. Jälkikäteen olen pikkuisen ihmeissäni
teemaviikkoni tiukasta kotimaisuudesta. Joukossa on peräti kolme esikoisteosta, hienoja kaikki. Lisäksi tarkoituksetta kaikki lukemani
kirjat olivat naisten kirjoittamia. Nuorten aikuisten kirjoista kirjoittanut
Ahola mainitsee esseessään, että tällä kirjallisuuden alueella naiset
jylläävät. Hän mainitsee kotimaisista miehistä nimeltä vain Kaj Korkea-ahon ja hänen teoksensa Tummempaa tuolla puolen. Satuin muuten
saamaan sen juuri kirjastosta lainaan, joten teema jatkunee vielä myöhemminkin.
En ole muutenkaan jättämässä nuortenkirjoja pois lukemisteni joukosta.
Teemaviikolta jäi tähteeksi myös mm. Nemo Rossin arkeomysteeriksi
luonnehdittu Rooman sudet, jonka
haluaisin jossakin välissä lukaista. Kirja ei vaikuta kovin paksulta, toisin
kuin tuo Korkea-ahon teos. Lisäksi lainasin äänikirjana Roald Dahlin IKJ:n,
joka jostain syystä on jäänyt minulta väliin. Aivan hulvaton! Kirjoitan siitä
myöhemmin lisää!
Nappasin sitten töistä sen
aikomani kirjapinon mukaani myöhempää tutustumista varten. Mukana on ihan omia
kirjojani, jotka olen vienyt töihin, ja sitten varta vasten kouluun hankittuja
teoksia. Yhteistä niille valitettavasti on, etteivät nuoret niihin tartu.
Kunhan aikanaan niihin palaan, on syytä miettiä, mikä aiheuttaa torjunnan.
Olisiko joukossa Sinulle tuttuja kirjoja, joista voisit kenties jonkin syyn jo
kertoa? Entä mitä ajatuksia teemaviikkoni herätti? Oliko siinä mitään ideaa?
Minusta nuorten kirjoja saa lukea kaiken ikäisenä, esimerkiksi Lurun juuri bloggaama Tom Sawyer avautuu aikuisena vallan eri tavalla kuin pikkupoikana, myös Seita Vuorelan Karikko on uudeksi Nuorten kirjaksi vallan mallikas, ja vielä kotimainen.
VastaaPoistaMahtava teemaviikko ja on ollut ilo lukea näitä postauksiasi! Odotan innolla tuleviakin. Meillä on todella laadukasta, kotimaista nuortenkirjallisuutta ja tulee olemaan vaikeaa valita Kuopustakin ajatellen. Ja nuortenkirjat ovat kaiken ikäisille, totta kai! Joskus näistä ahtaista rajoista voisi luopua ainakin ajatuksellisesti...?
VastaaPoistaMinustakin nuorten kirjoja saa lukea kaiken ikäisenä. Niiden teemat ovat hyvin usein ajankohtaisia varttuneempanakin.
VastaaPoistaOli kiva lukea teemaviikostasi! Olen itse ajatellut tutustua lastenkirjallisuuden uutuuksiin tämän vuoden puolella ennen jouluhässäkän alkamista kirjakaupoissa. Olisi kiva tietää uutuuksista enemmän kuin mitä takakansitekstit kertovat. Nuortenkirjallisuuden suhteen olisi hauska tehdä samoin, lukemasi Pesää! ja Kesytön kuulostivat mielenkiintoisilta:)
VastaaPoistaTeemaviikkoasi oli mukava seurata :) Minulle itselleni viikko on liian lyhyt aika teemalukemiselle, mutta teemakuukautta voisin joskus kokeilla.
VastaaPoistaViikko teemajaksoksi on tosiaan hyvin lyhyt, varsinkin kun elämässä on muutakin "pientä", kuten perhe, työ, ystävät... Huomasin sen itsekin, ja oikeastaan käytin aikaa enemmän kuin viikon, lähes kaksi, sillä ensimmäinen kirja oli luettuna jo, kun juttu ilmestyi, ja sitten venytin aikaa vielä lopusta. Lisäksi mahdutin viikkoon yhden TTT-listauksen, jolla voitin lisäaikaa. Mikään pakkohan ei olisi joka päivä teemajaksollakaan julkaista uutta juttua. Kuukausi on kyllä toisaalta aika pitkä aika, vaikka huomaankin, että välillä luen esimerkiksi deakkreita putkeen viikkojen ajan.
Poista