Nuortenkirjateemaviikko
blogissani jatkuu siis todellisen kotimaisen suursuosikin uusimmalla teoksella.
Tuija Lehtinen on vaikuttavan uransa
aikana ehtinyt julkaista jo sata teosta, joista enemmistö on nuortenkirjoja.
Kirjat ovat kuluneet vuosikymmeniä lukijoiden käsissä, vaikka kriitikot eivät
ole kahmaloittain suitsutusta jakaneetkaan. Työssäni koetan alati houkutella
nuoria kirjallisuuden pariin. Lehtisen kirjoihin tarttuvat monenlaiset lukijat,
joten olen ollut todella kiitollinen tästä ehtymättömältä vaikuttavasta
lähteestä.
Lehtisen tuorein
nuortenkirja on monimielisesti nimeltään Pesää!
Sanasta pesä kirjoittaja on
ottanut kirjaimellisesti kaiken irti. Kansien välistä löytyvät varmaankin
kaikki mahdolliset sanonnat ja sivumerkitykset, jotka kuvitella saattaa. On
linnunpesiä ja saunanpesä, pesänrakennusta ja pesänjakajia. Ja hingutaankin
sitä pesää, tietysti. Mutta mikään vonkaamiskirja tai teinipehmopornoteos ei
todellakaan ole kyseessä.
Rakenteeltaan Pesää! on mukavan erilainen. Jokaisessa
luvussa päähenkilö vaihtuu. Osassa luvuista joku kirjan nuorista on
minäkertojana, osassa on käytetty ulkopuolista kertojaa, mutta silloinkin
näkökulma on jonkun nuoren. Tapahtumat liittyvät hyvin löyhästi yhteen, ja
oikeastaan luvut voi lukea novelleina. Yhdistävinä tekijöinä ovat aika ja
paikka. Kaikki tapahtuu nimeämättömässä suomalaisessa pikkukaupungissa kevään
ja alkukesän taitteessa. Henkilöt ovat lukioikäisiä nuoria, jotka kaikki
tuntevat toisensa ainakin ulkonäöltä. Vaihdokset tapahtuvat monesti kuin elokuvassa.
Ensin seurataan yhtä henkilöä, ja kun joku tulee vastaan, kamera lähteekin
hänen mukaansa.
Yhtenäistä juonta kirjassa
ei ole, ja osa henkilöistä ja heidän kohtaloistaan jää kaivelemaan mieltä.
Olisi ollut mukava tietää, miten käy vaikkapa karkumatkalla olevalle Kertulle
ja hänen huiputusyritykselleen. Samoin aloitustarinassa kotinsa vankina olevan
pojan kohtalo jäi hyvin avoimeksi. Katkenneet jalka ja käsi paranivat, mutta
mitä muuta pojan kesässä tapahtui? Jonkinlaisia vihjeitä Lehtinen on tipautellut
muihin tarinoihin, sillä pyörätuolissa ulkoilutettava poika vilahtaa välillä
taustalla ja jopa hetkittäisenä sivuhenkilönä, mutta tarina jää hyvin
aukkoiseksi.
Yhdistävä tekijä on myös
yksi henkilöistä, komea lukiolaispoika Malli-Mikke, joka on saanut pikkuisen
piikikkään lempinimensä mainosmallina toimimisesta. Enemmistö kaupungin
naispuolisista asukkaista on lääpällään Mikkeen, joka seisoskelee suu
tötteröllä ja silmissään tyhjä katse milloin missäkin. Viimeisessä tarinassa
Mikke pääsee itse ääneen.
Monissa tarinoissa teemana
on se ikuisuuskysymys eli rakkaus tai sen puute. Seurustelu tai sen
aloittaminen ei taida juurikaan olla helpompaa 2010-luvun nuorille kuin se oli
ammoisina omina nuoruuteni vuosina, vaikka maailma muuten tuntuu melkoisesti
muuttuneen. Nuorten sydämenasioita Lehtinen käsittelee tuttuun tyyliinsä
humoristisesti ja kepeästi mutta silti lämpimästi. Seksi on kyllä alati
mielessä, mutta tekoihin asti ei päästä. Tunteet ovat kuitenkin tärkeämpiä kuin
himo.
Muutamissa tarinoissa vilahtaa
vakavampia ja tummempia sävyjä. Pesänjakajat-tarinassa
Jonnan vanhempien riitely menee lopulta liian pitkälle. Vaikka bileet
pelastuvatkin, on vanhempien ero silti surullinen asia. Onneksi aina voi
kuitenkin ongelmista puhua.
Lehtisen tuotteliaisuutta ei
voi kuin ihmetellä. Vaikka kirjailijalta ilmestyy vuodessa useampi teos, on
ainakin tässä kirjassa yllättävän vähän epäloogisuuksia tai huolimatonta
jälkeä. Tosin yhden onnahduksen sentään löysin! Mummon luo lähtevä Lotta pakkaa
mukaansa vähän vaatteita ja pari kirjaa. Muutaman sivun päässä pitkästynyt
Lotta harmittelee, ettei tullut ottaneeksi mukaan yhtään kirjaa! J Lohduttavaa, että sentään jotain on päässyt seulasta
läpi.
Tuija Lehtinen: Pesää!
Otava 2012. 175 s.
Arvioni Lehtisen teoksesta Joka kimma sen tietää.
Selventävä arvio, minulla heräsi epäilys jo nimestä, onko pesäpallosta vai mistä kysymys :)
VastaaPoistaOli kyllä niin erilainen kirja, etten vastaavaa ole koskaan lukenut! Mutta aivan hirveän hyvin onnistunut ja ihanan nauruhermoja kutkuttava ja vakavakin samaan aikaan. Asteikolla 1-5 tähteä antaisin kirjalle 5 tähteä, suosittelen lukemaan! T: 15- vuotias tyttö joka on lukenut AIKA paljon kirjoja
VastaaPoistaLuin itse vasta nyt Pesää! -kirjan ja aloin katsella mitä siitä on kirjoitettu. Lehtisen kirjojen suola on myös siinä että vanhoja hahmoja saattaa löytyä jostain myöhemmästä kirjasta. Varsinkin nuortenkirjoissa on saattanut käydä niin, että edellisessä kirjassa vilahtanut hahmo onkin seuraavan kirjan pääosassa (esim. jatkumo Kundi kesätukkainen - Asfalttisoturi - Sara -kirjat). Joten tällainen tiiviimpi episodimaisuus sopii loistavasti yksittäisen kirjan rakenteeksi. Hahmoja on paljon, mutta kun he vierailevat ja vilahtavat toistensa tarinoissa, muistaminen ei ole ongelma ja tarinat kytkeytyvät hyvin toisiin. Karanneen "Kertun" (nimi oikeasti jotain ihan muuta) tarina jatkuu ihan omana kirjanaan vuonna 2014 julkaistussa Tyttö elää kesäänsä -kirjassa. Vaikka pieniä lapsuksia kirjoissa onkin, on kyllä ihailtavaa miten hyvin Lehtinen pysyy kärryillä kaikista vanhoista hahmoistaan ja sirottelee niitä ilahtuneiden lukijoiden löydettäväksi.
VastaaPoista