Tuija Lehtinen:Pesää!

Nuortenkirjateemaviikko blogissani jatkuu siis todellisen kotimaisen suursuosikin uusimmalla teoksella. Tuija Lehtinen on vaikuttavan uransa aikana ehtinyt julkaista jo sata teosta, joista enemmistö on nuortenkirjoja. Kirjat ovat kuluneet vuosikymmeniä lukijoiden käsissä, vaikka kriitikot eivät ole kahmaloittain suitsutusta jakaneetkaan. Työssäni koetan alati houkutella nuoria kirjallisuuden pariin. Lehtisen kirjoihin tarttuvat monenlaiset lukijat, joten olen ollut todella kiitollinen tästä ehtymättömältä vaikuttavasta lähteestä.

Lehtisen tuorein nuortenkirja on monimielisesti nimeltään Pesää! Sanasta pesä kirjoittaja on ottanut kirjaimellisesti kaiken irti. Kansien välistä löytyvät varmaankin kaikki mahdolliset sanonnat ja sivumerkitykset, jotka kuvitella saattaa. On linnunpesiä ja saunanpesä, pesänrakennusta ja pesänjakajia. Ja hingutaankin sitä pesää, tietysti. Mutta mikään vonkaamiskirja tai teinipehmopornoteos ei todellakaan ole kyseessä.

Rakenteeltaan Pesää! on mukavan erilainen. Jokaisessa luvussa päähenkilö vaihtuu. Osassa luvuista joku kirjan nuorista on minäkertojana, osassa on käytetty ulkopuolista kertojaa, mutta silloinkin näkökulma on jonkun nuoren. Tapahtumat liittyvät hyvin löyhästi yhteen, ja oikeastaan luvut voi lukea novelleina. Yhdistävinä tekijöinä ovat aika ja paikka. Kaikki tapahtuu nimeämättömässä suomalaisessa pikkukaupungissa kevään ja alkukesän taitteessa. Henkilöt ovat lukioikäisiä nuoria, jotka kaikki tuntevat toisensa ainakin ulkonäöltä. Vaihdokset tapahtuvat monesti kuin elokuvassa. Ensin seurataan yhtä henkilöä, ja kun joku tulee vastaan, kamera lähteekin hänen mukaansa.

Yhtenäistä juonta kirjassa ei ole, ja osa henkilöistä ja heidän kohtaloistaan jää kaivelemaan mieltä. Olisi ollut mukava tietää, miten käy vaikkapa karkumatkalla olevalle Kertulle ja hänen huiputusyritykselleen. Samoin aloitustarinassa kotinsa vankina olevan pojan kohtalo jäi hyvin avoimeksi. Katkenneet jalka ja käsi paranivat, mutta mitä muuta pojan kesässä tapahtui? Jonkinlaisia vihjeitä Lehtinen on tipautellut muihin tarinoihin, sillä pyörätuolissa ulkoilutettava poika vilahtaa välillä taustalla ja jopa hetkittäisenä sivuhenkilönä, mutta tarina jää hyvin aukkoiseksi.

Yhdistävä tekijä on myös yksi henkilöistä, komea lukiolaispoika Malli-Mikke, joka on saanut pikkuisen piikikkään lempinimensä mainosmallina toimimisesta. Enemmistö kaupungin naispuolisista asukkaista on lääpällään Mikkeen, joka seisoskelee suu tötteröllä ja silmissään tyhjä katse milloin missäkin. Viimeisessä tarinassa Mikke pääsee itse ääneen.

Monissa tarinoissa teemana on se ikuisuuskysymys eli rakkaus tai sen puute. Seurustelu tai sen aloittaminen ei taida juurikaan olla helpompaa 2010-luvun nuorille kuin se oli ammoisina omina nuoruuteni vuosina, vaikka maailma muuten tuntuu melkoisesti muuttuneen. Nuorten sydämenasioita Lehtinen käsittelee tuttuun tyyliinsä humoristisesti ja kepeästi mutta silti lämpimästi. Seksi on kyllä alati mielessä, mutta tekoihin asti ei päästä. Tunteet ovat kuitenkin tärkeämpiä kuin himo.

Muutamissa tarinoissa vilahtaa vakavampia ja tummempia sävyjä. Pesänjakajat-tarinassa Jonnan vanhempien riitely menee lopulta liian pitkälle. Vaikka bileet pelastuvatkin, on vanhempien ero silti surullinen asia. Onneksi aina voi kuitenkin ongelmista puhua.

Lehtisen tuotteliaisuutta ei voi kuin ihmetellä. Vaikka kirjailijalta ilmestyy vuodessa useampi teos, on ainakin tässä kirjassa yllättävän vähän epäloogisuuksia tai huolimatonta jälkeä. Tosin yhden onnahduksen sentään löysin! Mummon luo lähtevä Lotta pakkaa mukaansa vähän vaatteita ja pari kirjaa. Muutaman sivun päässä pitkästynyt Lotta harmittelee, ettei tullut ottaneeksi mukaan yhtään kirjaa! J Lohduttavaa, että sentään jotain on päässyt seulasta läpi.

Tuija Lehtinen: Pesää!

Otava 2012. 175 s.

Arvioni Lehtisen teoksesta Joka kimma sen tietää.