Luin tämän Philip Kerrin dekkarin Liekit Berliinissä aivan kylmiltään,
tietämättä mitään kirjailijasta tai kirjasta etukäteen. Sen verran olin aihetta
silmäillyt, että tiesin odottaa 1930-luvun Berliiniin sijoittuvaa
kovaksikeitettyä dekkaria. Kirja olikin melkoinen lukukokemus, ja tätä
esittelyä varten turvauduin sitten vanhaan kunnon Googleen saadakseni edes
jotakin lisätietoa kirjailijasta ja kirjasarjasta, jonka aloitusosasta tässä on
kyse. Tiedoksi vain, että aion lukea kaiken, mitä suomennetaan, ja kenties
jotain englanniksikin. On nimittäin kyse melkoisesta tapauksesta ainakin
dekkarigenren sisällä.
Mielenkiintoista
taustatietoa sitten löytyikin. Antoisin lähde on The Telegraph -lehden haastattelu noin vuoden takaa. Philip Kerr on syntynyt Skotlannissa vuonna 1956
ja opiskellut lakia ja filosofiaa. Koska akateeminen ura ei auennut, mies
heittäytyi mainosalalle, jossa kaikki hänen mukaansa 1980-luvulla tuntuivat
kirjoittavan romaania. Kerrin läpimurtoteos on juuri tämä samainen Liekit Berliinissä eli March Violets, joka ilmestyi vuonna
1989. Samaan Berlin Noir -sarjaksi
nimettyyn trilogiaan kuuluu vielä kaksi muuta yksityisetsivä Bernie Guntherista kertovaa dekkaria, The Pale Criminal (1990) ja A German Requim (1991). Näistä edellinen
sijoittuu vuoteen 1938 ja jälkimmäinen heti toisen maailmansodan jälkeiseen
aikaan. Trilogia valmistui siis hyvin nopeasti, mutta sen jälkeen Kerr ryhtyi
kirjoittamaan muuta. Viidentoista vuoden tauon jälkeen Kerr suostui palaamaan
vanhan sankarinsa pariin. Sittemmin Bernie Gunther -dekkareita on ilmestynyt
vielä viisi, ja kuudes julkaistaan ensi vuonna. Näissä uudemmissa kirjoissa
Gunther mm. jäljittää natsirikollisia sodan jälkeisenä aikana, mutta
toistaiseksi viimeisimmässä teoksessa Prague
Fatale palataan vuoteen 1942.
Liekit Berliinissä sijoittuu kesään 1936, jolloin pidettiin kuuluisat Berliinin
olympialaiset. Aloitussivuilla yksityisetsivä Bernie Gunther ällistelee, miten
kaupungista siivotaan pahimmat antisemitismin merkit piiloon olympiaturistien
ja kansainvälisten toimittajien silmiltä. Tapahtumat eivät suoraan liity
mitenkään olympialaisiin, mutta ne vaikuttavat taustalla. Hienosti juoneen on
saatu sellainenkin kiemura, että Bernie jututtaa yhtä tietolähdettään
katsomossa samaan aikaan kun Jesse Owens juoksee legendaarisen juoksunsa
saksalaisyleisön hurratessa mutta Hitlerin aition loistaessa tyhjänä.
The Telegraphin
haastattelussa Kerr kertoo saaneensa idean Gunther-romaaneihinsa pohdittuaan,
mitä olisi syntynyt, jos Raymond Chandler olisi aikanaan asettanut sankarinsa Los
Angelesin sijaan Berliiniin. Jopa minä osasin lukiessani vetää
yhtäläisyysmerkkejä Philip Marlowen ja Guntherin hahmojen välille, ja Kerr myös
suoraan viittaa esikuvaansa teoksessa. Gunther tietää olevansa kliseinen
yksityisetsivä. Olen laiskasti lukenut Chandlerini, joten sen kummempia
vertailuja en voi tehdä, eivätkä ne toki ole tarpeenkaan.
Gunther on entinen poliisi,
joka on irtisanoutunut työstään sen käytyä poliittisista syistä
sietämättömäksi. Potkut ja pahempaakin olisi varmaan seurannut pian, sillä
Gunther ei voi sietää natseja eikä voi pitää suutaan kiinni. Mies on
keski-ikäinen leski, yksinäisen suden perikuva. Tapahtumat lähtevät rullaamaan,
kun Gunther saa toimeksiannon rikkaalta berliiniläiseltä
terästeollisuusmieheltä. Miehen ainoa tytär ja vävy on ammuttu vuoteisiinsa,
talo tuikattu tuleen ja kassakaapin ovi jätetty auki. Kassakaapista on kadonnut
arvokas timanttikääty, jonka teollisuusmies haluaa tunnesyistä takaisin.
Poliisille siitä ei kuitenkaan haluta kertoa. Gunther haistaa nopeasti palaneen
käryä ja ryhtyy jäljittämään korua sekä selvittämään vastoin toimeksiantoaan,
keitä murhatut oikein olivat. Pian ruumiita alkaa tulla lisää ja Gunther huomaa
tallanneensa isojen kihojen varpaille. Kun hänet kutsutaan tapaamaan itseään
Hermann Göringiä, alkavat tapahtumat saada todella pelottavia käänteitä.
Huipentumana on vaarallinen tehtävä pahamaineisessa Dachaun keskitysleirissä!
En ole mokomaa koskaan lukenut. Voiko karmaisevampaa tilannetta kuvitella?
Onnekkaan sattuman kautta Gunther löytää massiiviselta leiriltä tarvitsemansa
ja pääsee pois, mutta mitenkään onnellisissa tunnelmissa tarina ei pääty. Kerr sanookin: ” Besides, I’d spent
too long leafing through all this stuff about the Nazis. It was like being in
their company and after finishing each book I felt I needed a shower.” En yhtään ihmettele!
Vuoden 1936 Saksa ja
Berliini ovat melkoinen näyttämö dekkarille. ”Tavalliset” rikokset, kuten
ryöstö ja murha saavat aivan toisenlaisen kehyksen mittavampien ja
kammottavampien rikosten rinnalla. Gunther vitsaileekin synkästi, että
kadonneisiin henkilöihin erikoistuneella yksityisetsivällä totisesti töitä
riittää. Gestapo, SA ja SS sekä muut valtion organisaatiot, jotka nimellisesti
turvaavat kansaa ja valtiota, kylvävät tuhoa ympärilleen ennennäkemättömällä
tavalla. Kaikki ovat peloissaan ja vaarassa, pahiten tietysti juutalaiset,
mutta myös muut ”epäilyttävää ainesta edustavat”, kuten vaikkapa homot. Kuka
tahansa naapuri voi olla ilmiantaja.
Juoni on monipolvinen, ja
paikoin taisin pudota kärryiltäkin, mutta eivätpä kirjan henkilötkään niillä
aina niin tukevasti istu. Paljon Gunther saa selville onnekkaiden sattumien
avulla, mutta toki suhteistakin on apua. Kovat otteet ovat totisesti sallittuja.
Kerr on kirjoittanut myös
joukon lastenkirjoja, joista on suomennettu ainakin Lampun lapset -nimistä sarjaa Tammen kustantamana.
Philip Kerr: Liekit
Berliinissä (The March Violets)
Suom.Jukka Jääskeläinen.
Atena 2012. 304 s.
Hui, tuo kuulostaa sellaiselta, että pitää lukea jossain välissä - listalle siis. Minulla on jonkunlainen saturaatiopiste saavutettu kaikenlaisten natsijulmuuksista kertovien kirjojen suhteen, mutta ehkä tämän kohdalla voisi tehdä poikkeuksen.
VastaaPoista