Philip Kerr: Liekit Berliinissä

Luin tämän Philip Kerrin dekkarin Liekit Berliinissä aivan kylmiltään, tietämättä mitään kirjailijasta tai kirjasta etukäteen. Sen verran olin aihetta silmäillyt, että tiesin odottaa 1930-luvun Berliiniin sijoittuvaa kovaksikeitettyä dekkaria. Kirja olikin melkoinen lukukokemus, ja tätä esittelyä varten turvauduin sitten vanhaan kunnon Googleen saadakseni edes jotakin lisätietoa kirjailijasta ja kirjasarjasta, jonka aloitusosasta tässä on kyse. Tiedoksi vain, että aion lukea kaiken, mitä suomennetaan, ja kenties jotain englanniksikin. On nimittäin kyse melkoisesta tapauksesta ainakin dekkarigenren sisällä.

Mielenkiintoista taustatietoa sitten löytyikin. Antoisin lähde on The Telegraph -lehden haastattelu noin vuoden takaa. Philip Kerr on syntynyt Skotlannissa vuonna 1956 ja opiskellut lakia ja filosofiaa. Koska akateeminen ura ei auennut, mies heittäytyi mainosalalle, jossa kaikki hänen mukaansa 1980-luvulla tuntuivat kirjoittavan romaania. Kerrin läpimurtoteos on juuri tämä samainen Liekit Berliinissä eli March Violets, joka ilmestyi vuonna 1989. Samaan Berlin Noir -sarjaksi nimettyyn trilogiaan kuuluu vielä kaksi muuta yksityisetsivä Bernie Guntherista kertovaa dekkaria, The Pale Criminal (1990) ja A German Requim (1991). Näistä edellinen sijoittuu vuoteen 1938 ja jälkimmäinen heti toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan. Trilogia valmistui siis hyvin nopeasti, mutta sen jälkeen Kerr ryhtyi kirjoittamaan muuta. Viidentoista vuoden tauon jälkeen Kerr suostui palaamaan vanhan sankarinsa pariin. Sittemmin Bernie Gunther -dekkareita on ilmestynyt vielä viisi, ja kuudes julkaistaan ensi vuonna. Näissä uudemmissa kirjoissa Gunther mm. jäljittää natsirikollisia sodan jälkeisenä aikana, mutta toistaiseksi viimeisimmässä teoksessa Prague Fatale palataan vuoteen 1942.

Liekit Berliinissä sijoittuu kesään 1936, jolloin pidettiin kuuluisat Berliinin olympialaiset. Aloitussivuilla yksityisetsivä Bernie Gunther ällistelee, miten kaupungista siivotaan pahimmat antisemitismin merkit piiloon olympiaturistien ja kansainvälisten toimittajien silmiltä. Tapahtumat eivät suoraan liity mitenkään olympialaisiin, mutta ne vaikuttavat taustalla. Hienosti juoneen on saatu sellainenkin kiemura, että Bernie jututtaa yhtä tietolähdettään katsomossa samaan aikaan kun Jesse Owens juoksee legendaarisen juoksunsa saksalaisyleisön hurratessa mutta Hitlerin aition loistaessa tyhjänä.

The Telegraphin haastattelussa Kerr kertoo saaneensa idean Gunther-romaaneihinsa pohdittuaan, mitä olisi syntynyt, jos Raymond Chandler olisi aikanaan asettanut sankarinsa Los Angelesin sijaan Berliiniin. Jopa minä osasin lukiessani vetää yhtäläisyysmerkkejä Philip Marlowen ja Guntherin hahmojen välille, ja Kerr myös suoraan viittaa esikuvaansa teoksessa. Gunther tietää olevansa kliseinen yksityisetsivä. Olen laiskasti lukenut Chandlerini, joten sen kummempia vertailuja en voi tehdä, eivätkä ne toki ole tarpeenkaan.

Gunther on entinen poliisi, joka on irtisanoutunut työstään sen käytyä poliittisista syistä sietämättömäksi. Potkut ja pahempaakin olisi varmaan seurannut pian, sillä Gunther ei voi sietää natseja eikä voi pitää suutaan kiinni. Mies on keski-ikäinen leski, yksinäisen suden perikuva. Tapahtumat lähtevät rullaamaan, kun Gunther saa toimeksiannon rikkaalta berliiniläiseltä terästeollisuusmieheltä. Miehen ainoa tytär ja vävy on ammuttu vuoteisiinsa, talo tuikattu tuleen ja kassakaapin ovi jätetty auki. Kassakaapista on kadonnut arvokas timanttikääty, jonka teollisuusmies haluaa tunnesyistä takaisin. Poliisille siitä ei kuitenkaan haluta kertoa. Gunther haistaa nopeasti palaneen käryä ja ryhtyy jäljittämään korua sekä selvittämään vastoin toimeksiantoaan, keitä murhatut oikein olivat. Pian ruumiita alkaa tulla lisää ja Gunther huomaa tallanneensa isojen kihojen varpaille. Kun hänet kutsutaan tapaamaan itseään Hermann Göringiä, alkavat tapahtumat saada todella pelottavia käänteitä. Huipentumana on vaarallinen tehtävä pahamaineisessa Dachaun keskitysleirissä! En ole mokomaa koskaan lukenut. Voiko karmaisevampaa tilannetta kuvitella? Onnekkaan sattuman kautta Gunther löytää massiiviselta leiriltä tarvitsemansa ja pääsee pois, mutta mitenkään onnellisissa tunnelmissa tarina ei pääty. Kerr sanookin: ” Besides, I’d spent too long leafing through all this stuff about the Nazis. It was like being in their company and after finishing each book I felt I needed a shower.” En yhtään ihmettele!

Vuoden 1936 Saksa ja Berliini ovat melkoinen näyttämö dekkarille. ”Tavalliset” rikokset, kuten ryöstö ja murha saavat aivan toisenlaisen kehyksen mittavampien ja kammottavampien rikosten rinnalla. Gunther vitsaileekin synkästi, että kadonneisiin henkilöihin erikoistuneella yksityisetsivällä totisesti töitä riittää. Gestapo, SA ja SS sekä muut valtion organisaatiot, jotka nimellisesti turvaavat kansaa ja valtiota, kylvävät tuhoa ympärilleen ennennäkemättömällä tavalla. Kaikki ovat peloissaan ja vaarassa, pahiten tietysti juutalaiset, mutta myös muut ”epäilyttävää ainesta edustavat”, kuten vaikkapa homot. Kuka tahansa naapuri voi olla ilmiantaja.

Juoni on monipolvinen, ja paikoin taisin pudota kärryiltäkin, mutta eivätpä kirjan henkilötkään niillä aina niin tukevasti istu. Paljon Gunther saa selville onnekkaiden sattumien avulla, mutta toki suhteistakin on apua. Kovat otteet ovat totisesti sallittuja.

Kerr on kirjoittanut myös joukon lastenkirjoja, joista on suomennettu ainakin Lampun lapset -nimistä sarjaa Tammen kustantamana.

Philip Kerr: Liekit Berliinissä (The March Violets)

Suom.Jukka Jääskeläinen. Atena 2012. 304 s.