Sergej Verč: Hautajaisilveily

Aika äskettäin Calendula esitti omassa blogissaan toiveen muille kirjablogeille ja niiden pitäjille, että esiteltäisiin myös muuta kuin valtavirtaa ja annettaisiin palstatilaa pienempien kustantamoiden teoksille. Pyyntö kirvoitti pientä keskusteluakin, ja muutama kirjabloggaaja kävi hieman perustelemassa omia kirjavalintojaan. Vaikka pidänkin kirjablogia, pidän sitä viime kädessä kuitenkin itseni takia eikä tarkoitus ole olla mikään kulttuurin tai edes kirjallisuuden äänitorvi. Siitä huolimatta totuus on, että blogin myötä oma lukemiseni on jonkin verran muuttunut juuri Calendulan toivomalla tavalla. Syynä ovat paitsi netistä löytämäni monet mainiot kirjaesittelyt myös blogin kautta saamani yhteydenotot juuri niiltä kirjallisuuskentän pieniltä ja usein hiljaisilta toimijoilta.

Niin sain käsiini tämän mielenkiintoisen dekkarituttavuudenkin eli italialais-slovenialaisen kirjailija Sergej Verčin Hautajaisilveilyn. Sen on sloveenista suomentanut pienen sauvolaisen Mansarda-nimisen kustantamon perustaja Kari Klemelä. Hän otti minuun yhteyttä blogini Facebook-sivun kautta ja tarjosi kustantamonsa teoksia tutustuttavakseni. Tartuin ilahtuneena tilaisuuteen, sillä olen innokas dekkarifani ja aina etsimässä uutta sillä alueella. Lisäksi en varmaan koskaan ole lukenut slovenialaista kirjallisuutta. Ystävällisesti Klemelä postitti minulle jo jouluksi pokkarina julkaistun teoksen. Pyhien jälkeen tartuinkin kirjaan, joka jo askarrutti mieltä.

Klemelä esittelee omilla sivuillaan kirjailijaa näin: ”Sergej Verč on vuonna 1948 syntynyt ja Triestessä, Italiassa, asuva sloveeni, jolla on takanaan pitkä ura kirjailijana ja teatteriohjaajana. Hän on kirjoittanut satiirisia näytelmiä ja kabareita radiolle ja teatterille, 1990-luvulla myös kaksi rikosromaania. Sloveeninkielisistä dekkarikirjailijoista Verčiä pidetään Maja Movakin ohella kiinnostavimpana, ja hänen komisario Perkonsa on pidetty hahmo slovenialaislukijoiden keskuudessa sekä Italiassa että Sloveniassa.”

Hautajaisilveily on Verčin kolmas komisario Perkosta kertova dekkari. Aiemmat osat olivat siis minulle tuntemattomia, ja se ainakin kirjan alussa tuntui hieman häiritsevältä. Verčin tyyliin ei kuulu kauheasti kertailla vanhoja ja esitellä uudelleen jo tuttuja henkilöitä, joten mukaan sai hypätä lähes vauhdissa. ”Verčin rikosromaanien päähenkilö on aiemmin Napolin lähellä Ebolissa palvellut, sittemmin Triesteen siirtynyt komisario Benjamin Perko, kansallisuudeltaan sloveeni. Beno Perko setvii apulaistensa kanssa rikosjuttuja kahden kulttuuripiirin, romaanisen ja slaavilaisen, välimerellisen ja keskieurooppalaisen yhtymäkohdassa ja rajamaastossa, ajoittain joycelaisissa maisemissa”, jatkaa Klemelä omilla sivuillaan. Tämä onkin varsin osuva määritelmä. Hautajaisilveilyn alussa komisario Perko on vetäytynyt pienelle lomalle Slovenian puolelle Karstin alueelle sloveenituttavansa luo. Tämä ystävä on korkeassa asemassa nuoren Slovenian valtion poliisissa, ja miehet ovat ystävystyneet taistellessaan yhteisiä vihollisia eli kansainvälisiä rikollisia vastaan.

Perkon loma katkeaa tylysti, kun hän saa tiedon, että Emil Luin -nimisen miehen murhan tutkiminen on määrätty lopetettavaksi. Perko alaisineen päättää kiellosta huolimatta jatkaa tutkimuksia, koska miehen hautajaiset ovat vaikuttaneet lähinnä irvokkaalta teatterilta. Oikein mikään ei ole ollut sitä miltä on näyttänyt. Päätös osoittautuu vaaralliseksi ja osalle osallistuvista myös kohtalokkaaksi. Vastustaja ei häikäile. Perkon joukko alkaa harveta uhkaavasti, mutta miestä ei niin vain lannisteta.

Tarina etenee vauhdikkaasti, paikoin elokuvamaisestikin. Kauniit naiset koettavat, turhaan tietysti, punoa juonia sankarin pään menoksi. Pelissä on kovat panokset, sillä osoittautuu, että Emil Luin on ollut kaikkea muuta kuin viaton uhri tai puhdas pulmunen. Taustalla on tiheä kansainvälisen mafian verkosto, joka ei siedä, että sen toimintaa koetetaan kampittaa. Lisäksi virkamiehet sekä Italiassa että valitettavasti myös muissa lähivaltioissa ovat todella korruptoituneita. Näiden tuulimyllyjen edessä Perko ei kuitenkaan lannistu vaan ratkaisee lopulta rikokset. Murhajuoni on lopulta varsin perinteinen, mutta osin se verhoutuu kansainvälisen toiminnan savuun. Hieman vähemmänkin tätä toimintapuolta olisi minun makuuni riittänyt. Hieman ehkä kuitenkin miehisempään makuun?

Vauhdin, toiminnan ja monien juonikiemuroiden lisäksi Verčin tyyliin kuuluu huumori, joka ei aina ole ihan suoraviivaista vaan on monin paikoin kätketty mahtipontisuuden alle.

Verč kuvaa tarkasti ja elävästi ympäristöä, mikä onkin oikeastaan tämän dekkarin paras anti. En muista lukeneeni mitään näihin kiinnostaviin seutuihin sijoitettua aiemmin, ja kokemus oli virkistävän erilainen. Perko ja kumppanit liikkuvat sujuvasti yli rajan aina tarpeen mukaan ja vaihtavat kieltäkin ketterästi.

Verč ja Perko ovat tutustumisen arvoinen parivaljakko, ja kiitän mahdollisuudesta, jota minulle tarjottiin. Mansardan verkkosivuilla kerrotaan, että kustantamo aikoo tänä vuonna keskittyä kroatialaiseen kirjallisuuteen. Varsin kiintoisaa!

Sergej Verč: Hautajaisilveily (Pogrebna maškarada)

Suom. Kari Klemelä. Mansarda 2012. 324 s.