Joulukuun
alussa kirjoitinpitkän tekstin dekkarista, jonka äärellä tuskailin, lukeako
loppuun vai jättääkö kesken. Kyseessä oli Saara
Kesävuoren (aik. Sarkkinen)
dekkari Saarroksissa. Sain
aika monelta kommentoijalta rohkaisua, että kannattaa jatkaa, koska ahdistava
ote hellittää juuri siinä kohdassa, johon olin jäänyt, ja kirja muuttuu enemmän
tavalliseksi dekkariksi. Päätin osoittaa varsinaissuomalaista sisua tai
oikeammin jääräpäisyyttä ja puskea vielä kirjan loppuun. Eilen illalla suljin
takakannen.
Alkuasetelma kirjassa on
siis tämä (lainaus aiemmasta kirjoituksestani): Voin pahoin lukiessani 18 juuri täyttäneestä Kaarlo Karemaasta, joka
vapautuu pakkohoidosta. Hoitoon Kaarlo eli Kodak, kuten hän itse itsensä on
nimennyt, joutui, koska hän murhasi 14-vuotiaana nuoremman velipuolensa. Tekoa
Kodak ei ole tunnustanut eikä hetkeäkään katunut. Nyt on tullut aika kostaa
isälle, ukille ja isosisko Sentalle. Isä on muuttanut vaimonsa kanssa uudelle
paikkakunnalle ja odottaa toiveikkaana poikaansa kotiin. Vaimo on paennut
Tukholmaan ja tyttäret Senta ja Tyyne ovat ulkosaaristossa autiolla
luostarisaarella. Lopetin kohtaan, jossa Kodak julmasti pahoinpitelee isäänsä saadakseen
tältä selville Sentan olinpaikan.
Psykopaattinuorukaisen
iljettävät kostofantasiat siskon tukehduttamisesta jätesäkkiin puistattivat ja
tuntuivat valitettavan uskottavilta isän pahoinpitelyn jälkeen. Onneksi Kaarlo
kuitenkin tässä vaiheessa väistyy kirjassa taka-alalle ja siirrytään muiden
henkilöiden seuraamiseen. Senta ja Tyyne ovat siis ulkosaaristossa lähellä
Ruotsin rajaa sijaitsevalla Naginsaarella, joka on vuokrattu katolisen kirkon
dominikaaniveljeskunnalle. Puuttomalla saarella asuu vakituisesti kaksi
dominikaanimunkkia sekä muutama retriitin työntekijä. Senta on arkkitehti,
jolta on tilattu saarelle rakennettavan kappelin piirustukset, ja Tyyne
viimeistelee saarella väitöskirjaansa biolääketieteestä.
Syksyiselle
retriittiviikolle on saapumassa pieni joukko mantereelta. Mukana on Karemaan
lasten koulun kanslisti Ritva, joka on hiljattain jäänyt leskeksi, sekä
kolmihenkinen teatteriväkeä edustava seurue. Lisäksi on kaksi naista, joista
nuorempi Johanna on harras katolinen ja vakituinen vieras saarella.
Kiinnostavin ja kirjan salapoliisiksi nouseva on eläköitymässä oleva majuri
Olli Holma. Hän on loukkaantunut vakavasti sotilastarkkailijana
työskennellessään. Suomessa ulkoministeriö on palkannut hänet tutkimaan,
harjoitetaanko Naginsaarelta käsin ihmiskauppaa. Jo ennen kuin joukko saapuu
saarelle, lukija saa tietää, että veli August on saanut uhkaavan nimettömän
kirjeen. Tuntuu, että saarelle kokoontuvalla joukolla on paljonkin luurankoja
kaapissaan. Ennen kuin yhteysalus irtautuu mantereelta, huomaa Ritva satamassa
Kaarlon. Hän ei kuitenkaan kerro havainnostaan kenellekään. Heti ensimmäisenä
iltana nousee kova myrsky, joka eristää saaren muusta maailmasta pariksi
päiväksi. Moni muistelee Estonian uppoamista lähivesillä.
Kun päärakennuksen pesuhuoneesta
sitten löytyy naisen ruumis, jolta on viilletty kurkku auki, ja nopeasti tulee
toinenkin uhri, tunnelma on varsin tiivis. Joku henkilöistä sanoo ihan
ääneenkin yhtymäkohdan Kymmeneen
pieneen neekeripoikaan. Mutta sitten homma lässähtää, valitettavasti. Holma
alkaa kuulustella yksitellen muita saarella olijoita, jotka eivät osaa tai
halua kertoa oikein mitään, ja alun painostava kauhutunnelma pääsee kokonaan
karkaamaan käsistä. Saarella säntäillään sinne tänne. Katolisten yhteyksiä
hämäriin järjestöihin ja jopa pedofiliaan väläytellään, samoin Holma koettaa
väkisin yhdistää tapahtumia ihmissalakuljetusvihjeeseensä. Muilla saarelaisilla
taas on vakaa usko siihen, että murhat on tehnyt Kaarlo Karemaa, joka jotenkin
on onnistunut pääsemään saarelle ennen myrskyn nousemista.
Tuntuu, että kirjoittaja on
laskelmoinut lukijan tässä vaiheessa pysyvän mukana, koska hän haluaa saada
selville syyllisen. Oikeassahan Kesävuori tässä on, niin minäkin vain jatkoin
lukemista, vaikka olin pettynyt ja jopa pitkästynyt. Lopussa vauhti kiihtyy
kiitettävästi uudelleen, ja lukija tosiaan yllätetään, kuten Suvi
Ahola arviossaan toteaa. Mutta. Iso mutta tässä
dekkarissa on motiivin tai oikeammin motiivien täydellinen epäuskottavuus!
Vaikka juonen saisi kuinka hyvin toimimaan käytännössä, pitää psykologisen
perustan olla tukeva. Saarroksissa pettää tältä osin totaalisesti.
Harmi.
Saara Kesävuori: Saarroksissa
Tammi 2012. 385 s.
Minä en päässyt kirjaa edes loppuun, ei vienyt mukanaan. Jos kirjan parikymmentä ekaa sivua ei sytytä, silloin mielestäni peli on menetetty.
VastaaPoistaMarkku K.