Saara Kesävuori: Saarroksissa

Joulukuun alussa kirjoitinpitkän tekstin dekkarista, jonka äärellä tuskailin, lukeako loppuun vai jättääkö kesken. Kyseessä oli Saara Kesävuoren (aik. Sarkkinen) dekkari Saarroksissa. Sain aika monelta kommentoijalta rohkaisua, että kannattaa jatkaa, koska ahdistava ote hellittää juuri siinä kohdassa, johon olin jäänyt, ja kirja muuttuu enemmän tavalliseksi dekkariksi. Päätin osoittaa varsinaissuomalaista sisua tai oikeammin jääräpäisyyttä ja puskea vielä kirjan loppuun. Eilen illalla suljin takakannen.

Alkuasetelma kirjassa on siis tämä (lainaus aiemmasta kirjoituksestani): Voin pahoin lukiessani 18 juuri täyttäneestä Kaarlo Karemaasta, joka vapautuu pakkohoidosta. Hoitoon Kaarlo eli Kodak, kuten hän itse itsensä on nimennyt, joutui, koska hän murhasi 14-vuotiaana nuoremman velipuolensa. Tekoa Kodak ei ole tunnustanut eikä hetkeäkään katunut. Nyt on tullut aika kostaa isälle, ukille ja isosisko Sentalle. Isä on muuttanut vaimonsa kanssa uudelle paikkakunnalle ja odottaa toiveikkaana poikaansa kotiin. Vaimo on paennut Tukholmaan ja tyttäret Senta ja Tyyne ovat ulkosaaristossa autiolla luostarisaarella. Lopetin kohtaan, jossa Kodak julmasti pahoinpitelee isäänsä saadakseen tältä selville Sentan olinpaikan.

Psykopaattinuorukaisen iljettävät kostofantasiat siskon tukehduttamisesta jätesäkkiin puistattivat ja tuntuivat valitettavan uskottavilta isän pahoinpitelyn jälkeen. Onneksi Kaarlo kuitenkin tässä vaiheessa väistyy kirjassa taka-alalle ja siirrytään muiden henkilöiden seuraamiseen. Senta ja Tyyne ovat siis ulkosaaristossa lähellä Ruotsin rajaa sijaitsevalla Naginsaarella, joka on vuokrattu katolisen kirkon dominikaaniveljeskunnalle. Puuttomalla saarella asuu vakituisesti kaksi dominikaanimunkkia sekä muutama retriitin työntekijä. Senta on arkkitehti, jolta on tilattu saarelle rakennettavan kappelin piirustukset, ja Tyyne viimeistelee saarella väitöskirjaansa biolääketieteestä.

Syksyiselle retriittiviikolle on saapumassa pieni joukko mantereelta. Mukana on Karemaan lasten koulun kanslisti Ritva, joka on hiljattain jäänyt leskeksi, sekä kolmihenkinen teatteriväkeä edustava seurue. Lisäksi on kaksi naista, joista nuorempi Johanna on harras katolinen ja vakituinen vieras saarella. Kiinnostavin ja kirjan salapoliisiksi nouseva on eläköitymässä oleva majuri Olli Holma. Hän on loukkaantunut vakavasti sotilastarkkailijana työskennellessään. Suomessa ulkoministeriö on palkannut hänet tutkimaan, harjoitetaanko Naginsaarelta käsin ihmiskauppaa. Jo ennen kuin joukko saapuu saarelle, lukija saa tietää, että veli August on saanut uhkaavan nimettömän kirjeen. Tuntuu, että saarelle kokoontuvalla joukolla on paljonkin luurankoja kaapissaan. Ennen kuin yhteysalus irtautuu mantereelta, huomaa Ritva satamassa Kaarlon. Hän ei kuitenkaan kerro havainnostaan kenellekään. Heti ensimmäisenä iltana nousee kova myrsky, joka eristää saaren muusta maailmasta pariksi päiväksi. Moni muistelee Estonian uppoamista lähivesillä.

Kun päärakennuksen pesuhuoneesta sitten löytyy naisen ruumis, jolta on viilletty kurkku auki, ja nopeasti tulee toinenkin uhri, tunnelma on varsin tiivis. Joku henkilöistä sanoo ihan ääneenkin yhtymäkohdan Kymmeneen pieneen neekeripoikaan. Mutta sitten homma lässähtää, valitettavasti. Holma alkaa kuulustella yksitellen muita saarella olijoita, jotka eivät osaa tai halua kertoa oikein mitään, ja alun painostava kauhutunnelma pääsee kokonaan karkaamaan käsistä. Saarella säntäillään sinne tänne. Katolisten yhteyksiä hämäriin järjestöihin ja jopa pedofiliaan väläytellään, samoin Holma koettaa väkisin yhdistää tapahtumia ihmissalakuljetusvihjeeseensä. Muilla saarelaisilla taas on vakaa usko siihen, että murhat on tehnyt Kaarlo Karemaa, joka jotenkin on onnistunut pääsemään saarelle ennen myrskyn nousemista.

Tuntuu, että kirjoittaja on laskelmoinut lukijan tässä vaiheessa pysyvän mukana, koska hän haluaa saada selville syyllisen. Oikeassahan Kesävuori tässä on, niin minäkin vain jatkoin lukemista, vaikka olin pettynyt ja jopa pitkästynyt. Lopussa vauhti kiihtyy kiitettävästi uudelleen, ja lukija tosiaan yllätetään, kuten Suvi Ahola arviossaan toteaa. Mutta. Iso mutta tässä dekkarissa on motiivin tai oikeammin motiivien täydellinen epäuskottavuus! Vaikka juonen saisi kuinka hyvin toimimaan käytännössä, pitää psykologisen perustan olla tukeva. Saarroksissa pettää tältä osin totaalisesti. Harmi.

Saara Kesävuori: Saarroksissa

Tammi 2012. 385 s.