Salla Simukka: Punainen kuin veri

”Mä olen Hercule Poirotin ja Lisbet Salanderin salattu lapsi.”

Tätä voinee jo sanoa itseironiseksi heitoksi monessakin tasossa, sillä kieltämättä Lumikki Anderssonissa ja Lisbet Salanderissa on tiettyjä samankaltaisuuksia, joita lukija on ehtinyt mietiskellä jo ennen tätä ”tunnustusta”. Mutta ei huolta, kyllä Salla Simukan uutuusromaani Punainen kuin veri on täysin omaperäinen ja aito, kuten sen sankaritarkin.

Lumikki on 17-vuotias ilmaisutaitolukiolainen, joka on mielellään yksin muttei mielestään yksinäinen. Tyttö asuu yksikseen opiskelijaboksissa Tampereella ja suomenruotsalaiset vanhemmat Riihimäellä. Eräänä aamuna Lumikki pistäytyy koulun pimiössä ennen oppituntien alkua. Tyrmistyksekseen hän löytää sieltä suuren määrän viidensadan euron seteleitä. Setelit on selvästikin pesty verestä ja ne ovat nyt kuivumassa. Ennen kuin Lumikki ehtii päättää, mitä pitäisi tehdä, setelit katoavat lukiolaispoika Tuukan reppuun. Kolmikko Tuukka, Kasper ja Elisa ovat sotkeutuneet johonkin vielä pahempaan kuin nappien napsimiseen kotibileissä. Oikeastaan Lumikki ei haluakaan tietää enempää, mutta hän on jo auttamattomasti sotkeutunut vyyhteen, jossa on mukana häikäilemättömiä kansainvälisiä rikollisia kotoisempien roistojen ohella.

Vähitellen lukija tutustuu originelliin Lumikkiin ja hänen koskettavaan taustaansa paremmin. Lumikki on joutunut systemaattisen koulukidutuksen uhriksi lähes koko peruskouluaikansa ajan. Kotona on vallinnut aina tiukka puhumattomuuden kulttuuri, eikä opettajillekaan liene kannattanut kertoa. Kuka häntä olisi uskonutkaan? Lukio tuntuu peruskouluhelvetin jälkeen mukavalta ja leppoisalta paikalta.

Lumikin erityistaidot joutuvat tapahtumien nykyhetkessä kiihtyessä todelliselle koetukselle. Onneksi hänellä ei kuitenkaan ole mitään epäuskottavia tai yliluonnollisia kykyjä, vaan hän on kehittänyt taitonsa ihan tavallisella joskin sinnikkäällä harjoittelulla. Niinpä Lumikilla on hyvä peruskunto, voimaa ja nopeutta keskivertoa enemmän. Hänellä on myös tarkka havainnointikyky sekä taito tekeytyä huomaamattomaksi. Kaikista näistä taidoista on ollut jo aikanaan hyötyä, mutta nyt ne todellakin punnitaan.

Koska kyseessä on nuorille (aikuisille) suunnattu jännitysromaanitrilogian aloitusosa, on ymmärrettävää, että ihan kaikkia langanpäitä ei vielä saada solmittua yhteen. Mitä esimerkiksi kätkeytyy Lumikin perheen hiljaisuuden taakse? Tästä annetaan lukijalle muutama vihje, mutta ratkaisu vasta tuonnempana, luulisin.

Simukka kertoo ainakin lukemani ennakkokappaleversion etukannen sisäpuolella, että on nauttinut kovasti kirjan kirjoittamisesta ja erityisesti Lumikin saattamisesta kiperiin tilanteisiin. On helppo myöntää, että minä nautin kovasti Lumikin vauhdikkaassa kyydissä. Mitään turhia jaarittelevia suvantokohtia ei ole, ja vauhti vain kiihtyy loppua kohden. Kirjan ratkaisukohdat olikin pakko lukea lähes harppomalla. Akuutit ongelmat saadaan selvitettyä, vaikka ainakin minulla oli välillä sydän lähes kurkussa, niin tiukkoja käänteitä Simukka juoneen on punonut. Simukan teoksia lukeneet varmasti tunnistavat jännitystarinasta tuttuja sivuteemoja.

Salla Simukka: Punainen kuin veri

Tammi 2013.

Lumikki-trilogian omat nettisivut, joilla mm. kirjatraileri ja linkit blogiarvioihin. Sivuilta löysin myös ilahduttavan tiedon, että sarjan muut osat ilmestyvät mukavan tiuhaan, eli Valkea kuin lumi elokuussa 2013 ja Musta kuin eebenpuu keväällä 2014. Koko trilogiahan tässä on vielä ahmittava!

Lumikki-trilogia:

Punainen kuin veri
Valkea kuin lumi
Musta kuin eebenpuu