Kati Hiekkapelto: Kolibri

Kustantaja Otava mainostaa esikoisdekkaristi Kati Hiekkapellon kirjan takakannessa, että ”rikoskirjallisuuden uusi kotimainen tähti on syttynyt”. Tämänkaltaiset ylisanat saavat helposti niskakarvani pystyasentoon, mutta nyt on kyllä myönnettävä, että sanojen takana voi seistä ylpeänä. Kati Hiekkapellon Kolibri on romaani, jota olen jo pitkään odottanut Leena Lehtolaiselta.

Kolibri on toimiva ja koukuttavan jännittävä suomalainen poliisiromaani, ja se on ainakin kansiliepeen lupauksen mukaan myös sarjan aloitusosa. Lisää on siis luvassa, mainiota! Hiekkapellon sarjan päähenkilö on poikkeuksellinen poliisi, sillä hän on aito maahanmuuttaja ja lisäksi nuori nainen. Melkoinen paketti siis. Anna Fekete on tullut Suomeen Jugoslaviasta 1990-luvun alun sodan jaloista kymmenvuotiaana äitinsä ja isoveljensä kanssa. Etniseltä taustaltaan hän on Serbian unkarilainen, siis jo kotimaassaan vähemmistön edustaja.

Kolmikymppinen Anna muuttaa kirjan alussa takaisin kotikaupunkiinsa ja kotilähiöönsä saatuaan viran rikospoliisista. Kaupunkia ei missään vaiheessa nimetä, mutta oululaiset voinevat vahvistaa, että Oulussa ollaan. Alku ei voisi oikeastaan huonompi olla, sillä Anna saa työparikseen oikean poliisin ja suomalaisen miehen irvikuvan eli keski-ikäisen ja alkoholiongelmaisen Esko Niemen, joka ei peittele rasistisia mielipiteitään eikä inhoaan Annaa kohtaan. Esko on ehkä kirjan kliseisimpiä hahmoja, mutta samalla valitettavan todentuntuinen ja uskottava. Näitä öykkärimäisesti esiintyviä tyyppejäkin suomalaisilta työpaikoilta valitettavasti löytyy.

Annan ura rikospoliisina alkaa kahden jutun parissa. Lenkkipolulta löytyy nuori nainen, jonka pää on kirjaimellisesti ammuttu hartioilta lähietäisyydeltä metsästyshaulikolla. Järkevää selitystä tytön surmaamiselle ei tunnu löytyvän, mutta metsästystä harrastava poikaystävä on kadonnut jäljettömiin yhden haulikkonsa kanssa. Kun pian löytyy toinen lenkkeilijä lähes identtisesti surmattuna kaupungin toisen laidan pururadalta, on poliisi yhä enemmän ymmällään. Keskeisin johtolanka tuntuu vievän kaiken lisäksi Väli-Amerikkaan!

Toinen juttu tuntuu alkuun kuivuvan kokoon. 17-vuotias kurdityttö Dijari soittaa aamuyöllä hätäkeskukseen ja kertoo isän ja muiden suvun miesten uhkaavan hänen henkeään. Kuulusteluissa kaikki, tyttö mukaan lukien, kiistävät väitteen ja selittävät sen vain kostoksi ankaralle isälle. Anna ei kuitenkaan suostu nielemään selitystä vaan alkaa yksityisesti valvoa perhettä. Lukujen väleissä on kuitenkin tekstikatkelmia, jotka vähitellen hahmottuvat Dijarin tarinaksi.

Kotikaupunkiin palaaminen ja oman menneisyyden kohtaaminen sekä jutut, jotka pelottavat ja nostavat alitajunnasta pintaan epämiellyttäviä muistoja, alkavat Eskon lisäksi ahdistaa Annaa. Nukkuminen ei suju, tupakka alkaa maistua yhä paremmin ja lenkkeily entistä huonommin. Hiekkapelto kuvaa Annan hahmon niin taitavasti, että häneen alkaa kiintyä.

Kolibria lukiessaan on vaikea uskoa, että käsissä on esikoisdekkari. Oikeastaan ihan kaikki toimii: poliisin työ on kuvattu uskottavasti, samoin maahanmuuttajien ongelmat, juoni on taitavasti rakennettu, henkilöt todenmakuisia ja kiinnostavia. Maahanmuuttoon Hiekkapelto on saanut mukavasti eri näkökulmia. Anna on perin juurin suomalaistunut, mutta silti hän ajattelee myös Serbian unkarilaisten asuttamia osia kotinaan ja ikävöi lapsuutensa maisemiin, varsinkin, kun äiti on muuttanut sinne takaisin. Alituinen välissä oleminen tuntuu rassaavan Annaa. Mutta hän tietää, että läheskään kaikilla asiat eivät ole niin hyvin kuin hänellä ja ikävä kyllä maahanmuuttajien joukossa on myös Eskon kuvausten mukaisia yksilöitä valitettavan paljon. Hiekkapelto selvästikin tietää, mistä puhuu. Kustantajan sivuilta selviääkin, että kirjailija on asunut Serbian unkarilaisalueella ja työskennellyt maahanmuuttajien opettajana.

Juoni on Kolibrin vahvuuksia, ja Hiekkapelto on onnistunut välttämään dekkareitten vakio-ongelman eli keskikohdan pitkäveteisyyden. Ruumiita syntyy sopivaan tahtiin, eikä liian pitkiä suvantokohtia ole. Myös kahden rinnakkaisen jutun kuljetus sujuu mukavasti, ja lisämaustetta tulee tarinaan Annan yksityiselämästä ja menneisyydestä. Pääjuonen ratkaisu hipoo uskottavuuden rimaa, mutta ei pudota sitä, onneksi. Tämä on monesti hyvienkin dekkarien kompastuskivi: loistavasti kehitelty juoni lässähtää epäuskottavaan ratkaisuun. Pahimmassa tapauksessa mitään kunnon ratkaisua ei edes ole.

Kati Hiekkapelto: Kolibri

Otava 2013. 381 s.

Kurkkaa myös, mitä Kuutar kirjasta tuumasi!