Jari Tervo: Jarrusukka

”Elämä, tuokio jarrusukkien välissä.”

Kukaan tuskin on voinut välttyä tiedolta, että tänään on vietetty kirjan ja ruusun päivää. Jo perinteeksi on muodostunut käytäntö, että Suomen Kirjakauppaliitto nimeää ns. ruusukirjailijan, jonka varta vasten päivää varten kirjoittamaa kirjaa jaetaan vain tänä yhtenä päivänä kylkiäisenä yli kymmenen euron ostoksesta kirjakaupassa. Perinne alkoi viime vuonna, jolloin kylkiäiskirjana jaettiin Tuomas Kyrön Miniää.

Hieman petyin, kun kuulin, että tänä vuonna ruusukirjailijana on Jari Tervo. Pidän kyllä monista Tervon kirjoista, joistakin kovastikin, mutta jotenkin pidin valintaa turhan itsestään selvänä. Minusta olisi voinut valita jonkun naisen. No, ehkä ensi vuonna. Ehdottaisin muuten Sinikka Nopolaa.

Omiin perinteisiini selvästikin kuuluu, että ruusukirja pitää lukaista mahdollisimman nopeasti, vähintään samana päivänä. Tavoitteessa pysyttiin, vaikka niukanlaisesti, työkiireet olivat sotkea koko kuvion. Jarrusukka on nyt siis luettu. Nopea lukeminen sopii minusta näille kirjoille, onhan ne kirjoitettukin suhteellisen nopeasti. Tervo kertoo käyttäneensä aikaa kolme kuukautta.

Mikään maailmoja mullistava lukukokemus ruusukirja ei tällä(kään) kertaa ollut. Tervo kirjoittaa jälleen hyvin tervomaisesti, tunnistettavasti. Kieli on sujuvaa ja nokkelaa, ja joukossa on monia kutkuttavia oivalluksia, jotka voi irrottaa tekstistä ja saada ihan toimivan ajatuksen, melkeinpä aforismin maailman kummallisesta menosta. Helsingin Sanomien tämän päivän haastattelussa Tervo avaa kirjan ideaa aika laittamattomasti: Ter­vol­la oli mie­les­sään tyyp­pi, jo­ka suh­tau­tuu maail­maan loo­gi­ses­ti ja ana­lyyt­ti­ses­ti – ta­val­la, jol­la maail­ma ei toi­mi. "Huu­mo­ri syn­tyy sii­tä, et­tä tä­män hen­ki­lö suh­tau­tuu va­ka­vas­ti te­ke­mi­siin­sä. Har­voin huu­mo­ri syn­tyy ko­hel­luk­ses­ta."

Päähenkilö, tuo looginen ja analyyttinen kaveri, on keski-ikäinen kulttuurihistorian dosentti, joka on saanut historian opettajan sijaisuuden yläkoulusta. Koska hän on sosiaalisesti täysi ummikko, syntyy tahattomia yhteentörmäyksiä niin työssä kuin kotona. Vaimo on komisario, lapset esipuberteetissa. Kolmas lapsi on menehtynyt pienokaisena. Lastensa lapsuudesta päähenkilö ei muista mitään, koska väsäsi silloin väitöskirjaa. Hän ei tiedä, mikä on suppo tai jarrusukka. Nyt miehelle alkaa vähitellen selvitä, että se on kenties ollut virhevalinta. Mitä hyötyä on tietää kaikki yläsavolaisten huutolaislasten kulttuurisesta erityisyydestä?

Kirjan alkupuoliskolla päähenkilöllä on missiona järjestää koulun joulujuhlaan seimikuvaelma. Vaikeuksia on kuitenkin projektissa enemmän kuin kyllin. Jeesus-lapsi saa kuumeen, itämaan tietäjät päättävät sairastua nuhaan, eikä netti-ilmoituksellakaan tunnu löytyvän neitsyttä rituaaliin. Ilmoituksesta kiinnostuvat aivan väärät tahot.

Joulujuhlan vääjäämättä lähestyessä tarina nyrjähtää aivan uuteen suuntaan. Farssin ja tragedian aineksia on ilmassa kosolti, ennen kuin kuvio ratkeaa yllättävien käänteiden jälkeen seesteiseen loppuunsa.

Kirjakauppaliiton ruusukirjaidea on minusta aika vekkuli. Ainakin viime vuonna pidettiin tiukasti kiinni siitä, että kirjan sai hankittua vain Kirjan ja ruusun päivänä, joten esimerkiksi monet kirjastot jäivät Miniää paitsi. Varma en ole yhtään, mutta muistelisin, että Miniää jaettiin kirjaostojen kylkiäisinä 30 000 kappaletta. Montakohan Jarrusukkaa lähti tänään koteihin? Hankitko Sinä omasi? Joko olet lukenut?

Jarrusukan kotiuttaakseni ostin muuten Seppo Jokisen uutuusdekkarin Vihan sukua, jonka olisin ostanut joka tapauksessa. Tunnustettakoon, että olin ahne ja tein toisenkin ostoksen, eli tilasin nettikirjakaupasta Katja Ketun Piippuhyllyn. Pian minulla siis on kaksi Jarrusukkaa, molempiin jalkoihin. Mitä Sinä hankit?

Jari Tervo: Jarrusukka

Suomen kirjakauppaliitto 2013. 117 s.