Arnaldur Indriðason: Sameissa vesissä

Vuodenvaihteen tienoilla päätin, että on aika lukea Arnaldur Indriðasonin Erlendur-sarja loppuun. Olen nimittäin vuosien varrella lukenut useita sarjan osia ja jossain vaiheessa sain ”kiinni” suomentamistahdistakin, eli luin kirjat sitä mukaa kun ne ilmestyivät. Mutta sitten jostain syystä putosin vauhdista ja yhtäkkiä huomasin, että minulla oli kolme viimeksi ilmestynyttä rästissä. Koska kirjahyllyni repeilee täyteyttään, päätin turvautua kirjaston palveluihin. Kirjastossa on nimittäin se loistava etuus, että sinne saa ja jopa pitää viedä kirja aikanaan takaisin…

Joululomalla luin lähes yhteen menoon näistä kirjoista kaksi, Jyrkänteen reunalla ja Menneet ja kadonneet. Vähän liian myöhään huomasin, että vieläkin kirjat menivät epäjärjestyksessä, sillä Sameissa vesissä oli ilmestynyt jo ennen näitä. Menneet ja kadonneet kertoo pelkästään Erlendurista, joka on palannut traumaattisen lapsuutensa maisemiin. Samaan aikaan Reykjavikissa hänen alaisensa jatkavat normaalia poliisityötä, ja teoksessa Jyrkänteen reunalla päähenkilönä onkin Sigurđur Óli, joka ratkoo samaan aikaan kahta hitaasti etenevää tapausta, joista toinen liittyy löyhästi aiempaan sarjan osaan Talvikaupunkiin.

Vasta nyt sain sopivasta tunnelmasta kiinni ja sain tartuttua viimeiseen puuttuvaan renkaaseen eli Sameissa vesissä -kirjaan. Nopeasti huomasin, että epäjärjestyksessä lukemisesta ei ollut mitään haittaa, sillä tämä kirja asettuu samaan kuvioon kahden seuraavan kanssa. Erlendur on jossakin lomalla (minä siis tiesin, missä, kirjan poliisit eivät), Sigurđur Óli tekee omia tutkimuksiaan ja auttelee hieman tämän kirjan päähenkilöä eli Elínborgia.

Tässäkin kirjassa ovat mukana kaikki ne ainekset, joiden takia olen sarjasta pitänyt. Yleistunnelma on tiettyyn alakuloisuuteen vahvasti vivahtava. Haluaisin tulkita sen islantilaisen mielenmaiseman heijastukseksi. Poliisintyö on kaukana CSI-maisesta nokkelasta sanailusta ja erikoismenetelmien avulla toteutettavasta hokkuspokkuksesta. Rikolliset napataan uuvuttavan sitkeällä jalkatyöllä. On vain jaksettava puhuttaa ihmisiä uudelleen ja uudelleen, kuunneltava heitä herkällä korvalla. Aina sieltä jostakin löytyy jokin pieni vinkki, jonka avulla tutkinta saattaa liikahtaa aavistuksen eteenpäin.

Henkilökuvaus on jälleen huolellista. Tähän asti sivussa ollut Elínborg tulee kirjan mittaan lukijalle tutuksi. On helppo samastua työn ja kodin ristipaineissa elävään keski-ikäiseen naiseen, joka huomaa vieraantuneensa tahtomattaan vanhimmasta pojastaan. Pojan elämästä pääsee jyvälle vain seuraamalla salaa tämän blogia.

Rikosjuonesta sen verran, että kirja alkaa kohtauksella, jossa mies valmistautuu kotonaan baari-iltaan varaamalla mukaansa tyrmäystippoja. Sopiva nainen löytyykin nopeasti ja pari lähtee kohti miehen asuntoa. Parin päivän päästä poliisi saa ilmoituksen ruumiista. Lukijalle on melkoinen yllätys, että tapettu onkin alussa baariin lähtenyt mies. Poliisi saa asunnosta selville, että paikalla on ollut myös nainen. Kuka, onkin sitten jo visaisempi kysymys. Dna-näytteet saadaan lakanoista, mutta mihin verrata? Johtolankana on vain tandoorimausteelta tuoksuva huivi.

Arnaldur Indriðasonin Erlendur-sarjasta on vielä suomentamatta toistaiseksi viimeinen osa, Islannissa vuonna 2011 ilmestynyt Einvígið. Sitä odotan aika malttamattomana, sillä haluaisin totisesti tietää, mikä Erlendurin kohtalo on. Jos olen ymmärtänyt oikein, myös sarjan kaksi ensimmäistä osaa on vielä suomentamatta. Toivottavasti nämäkin vielä suomeksi saadaan.

Arnaldur Indriðason: Sameissa vesissä (Mýrka)
Suom. Seija Holopainen.

Blue Moon 2010. 265 s.