Dan Brown: Inferno (sähkökirjakokeilujani 2)

Olen ehkä vähitellen oppinut, että en julkisesti vannoskele, mitä uutuuskirjoja en aio lukea. Varsin monta kertaa olen nimittäin joutunut pyörtämään sanani varsin nopeasti, kun sitten onkin jostain suunnasta ihan vasiten pyydetty kirja lukemaan ja siitä kirjoittamaan jotain jonnekin. Niinpä pidin suuni supussa, kun kauppoihin tupsahtivat amerikkalaisen miljonäärikirjailija Dan Brownin uutuusromaanin painotuoreet niteet mediakohun saattelemana. Inferno ei houkutellut, koska aikanaan lukemani kolmas Robert Langdon -seikkailu Kadonnut symboli oli niin suuri pettymys: paljon ryntäilyä paikasta toiseen tappajat kantapäillä Langdonin samalla luennoidessa ja sitten loppulässähdys vailla vertaa.

Sitten viime viikon perjantaina huomasin Twitterissä, että Readberry etsiskeli esilukijaa Infernolle. Johan alkoi kutkutella, sillä en ollut aiemmin lukenut yhtään kirjaa Readberryn kautta, LP:n artikkeleja kylläkin pari. Idea oli siis periaatteessa tuttu: luetaan kirjaa sähköisessä muodossa ja samalla voidaan käydä siitä keskustelua muiden lukijoiden kanssa. Vastasin jotain ympäripyöreää jo twiittiin, mutta sitten laitoin menemään sähköpostin, jossa ilmoitin kiinnostukseni. Ilokseni minut otettiin lämpimästi vastaan. Jo samana iltana kirja löytyi omasta Readberry-kirjahyllystäni ja pääsin aloittamaan. Pikkuisen jännittikin, miten osaan kirjoittaa sellaisia kommentteja, jotka eivät paljasta liikaa juonenkäänteistä, mutta joista olisi silti jotakin keskusteltavaa. Aluksi huutelin itsekseni viestejä eetteriin, mutta onneksi aika pian sain muutaman keskustelukaverinkin. Viestiketjun voi lukea kirjautumatta Readberryn palveluun, mutta osallistua siihen ei voi kirjautumatta.

Itse lukeminen sujui minulta hitaahkosti, sillä viikko oli varsin kiireinen työn, perheen ja muidenkin maallisten rientojen osalta. Lukuaikaa koneen äärellä sain irrotettua vain noin tunnin päivässä. Tasan viikko vierähti Infernon parissa, vaikka kirja on todella nopealukuinen ja tarkoitettukin hotkaistavaksi lähes kerralla. Minulla ei ole tablettia, joten jouduin lukemaan kirjan suoraan kannettavaltani, joka taas on ankkuroitu työpöydälleni varsin pysyvästi. Hyvin sähkökirjojen kanssa toiminut puhelimeni nimittäin petti minut tämän formaatin kanssa. Ensinnäkin sopivan kokoinen kirjan sivu latautuu kyllä tietokoneen näytölle, mutta puhelimeni suurehkollakin ruudulla näkyy vain muutama rivi. Sivua joutuu siis ”kääntämään” yhtenään. Sivu ei suostu kääntymään pyyhkäisemällä näyttöä vaan vain kevyesti sormea napauttamalla. Toiseksi jostain syystä puhelimeni kadotti tämän tästä paikan, jossa olin. Hyppäys saattoi olla todella suuri, ja paikan etsiminen oli kömpelöä. Tietokoneella pystyy liikkumaan kirjassa näytön alalaidassa kulkevaa palkkia klikkaamalla. Sama palkki näkyy myös puhelimessa, mutta se ei toiminut kunnolla. Syy lienee liian hitaassa puhelinnettiyhteydessäni? Teknisiä ongelmia siis oli puhelimen kanssa, mutta tietokoneella lukeminen oli helppoa. Tietokoneessa vain on se vika, että sitä ei ole mukava lukea nojatuolissa röhnöttäen tai sängyssä ennen nukkumaanmenoa. Google on toki koneella vain näppäimen päässä, joten rakennusten ja taideteosten katselu reaaliaikaisesti tarinan etenemisen tahdissa oli helppoa. Teinkin paljon kuvahakuja lukiessani.

Olen varsin perusteellisesti ruotinut suhteeni Dan Brownin tuotantoon Meteoriitti-kirjoituksessani, joten ei siitä nyt tässä sen enempää. Infernosta minulla ei ollut oikeastaan mitään ennakkotietoa. Sen toki olin jostain imaissut, että Inferno-nimi viittaa suoraan kuuluisampaan teokseen eli Dante Alighierin Jumalaisen näytelmän ensimmäiseen osaan Helvettiin. Danten maineikas teos on kököttänyt kirjahyllyssäni vuosikymmeniä, mutta lukenut en sitä vieläkään ole. Browinin Infernoa lukiessani kyllä selailin sitä ja etsin muutaman trillerissä mainitun kohdankin esille. Kaipailisin teoksesta proosasuomennosta, sillä runomuoto tuntuu kovin lannistavalta. Minä en taida koskaan päästä samanlaiseen tunnelmaan tuon teoksen äärellä kuin Robert Langdon: ”Danten sanat näyttivät virtaavan sivuilta ja resonoivan Langdonin sydämessä kuin ne olisi kirjoitettu varta vasten hänelle juuri nyt.”

Lisäksi en ollut voinut välttyä siltä tiedolta, että tällä kertaa Langdon on palannut vanhaan maailmaan eli Eurooppaan. Tapahtumapaikat ovat Firenze, Venetsia ja Istanbul. Tiesin myös, että tässä teoksessa on kyse väestönkasvuongelmasta eikä uskontoihin liittyvistä salaseuroista tms. Juhani Karilan arvion Helsingin Sanomista olin vain silmäillyt ennen luku-urakkaan ryhtymistä, mutta hankalampi ohittaa oli The Guardianin Steven Poolen kirjoittama pastissiarvio, joka jäi takomaan takaraivoa. Poolella on kieltämättä pointtinsa! Kiitti vaan vinkistä, Taika!

Langdon siis herää firenzeläisessä sairaalassa pää ommeltuna ja kanyyli käsivarressa mutta ennen kaikkea lähimuistinsa menettäneenä. Viimeiset kaksi päivää ovat totaalisesti pyyhkiytyneet kuuluisan symbolistin mielestä. Niinpä hän ei tiedä, miksi on Firenzessä tai ylipäätään Euroopassa. Muistin lisäksi on kadonnut Mikki Hiiri -kello, mikä harmittaa professoria koko lailla sekin. Onneksi sentään rakas Harris Tweedin takki on tallessa…

Langdon näkee outoja harha-aistimuksia kauniista harmaahiuksisesta naisesta, joka kehottaa häntä etsimään jotta löytäisi. Näkyyn liittyy verenkarvainen joki sekä osittain maahan hautautuneita ruumiita. Langdon ei vain käsitä, mitä hänen pitäisi etsiä ja miksi. Aikaa miettimiseenkään ei juuri jää, sillä melkein heti sairaalaan hyökkää nahka-asuinen nainen ammuskelemaan tarkoituksenaan selvästikin tehdä selvää Langdonista. Onneksi kaunis poninhäntäpäinen tohtori Sienna Brooks ehtii paeta Langdonin kanssa ja sieppaa vielä sen tweedtakinkin mukaansa viime sekunnilla. Alkaa melkoinen takaa-ajo läpi kaupungin. Pian alkaa valjeta, että hullu tiedemies on kätkenyt jonnekin veden alle taudinaiheuttajaa, jonka on tarkoitus kääntää maailman väestökäyrä jyrkkään laskuun ihmiskunnan pelastamiseksi. Missä tuo pussi lilluu? Se Langdonin pitäisi vuorokaudessa selvittää, ja vihjeet liittyvät selvästikin kaikki Danteen ja hänen teokseensa. Onneksi Langdon on mainiosti perillä taidehistoriasta ja tuntee Italian kaupungit ja niiden silmäätekevät melkoisen hyvin. Sienna taas puhuu italiaa kuin äidinkieltään.

Brown ei ole mikään henkilökuvaaja, vaan ennen kaikkea juonen ja vauhdin rakentaja. Tässä kirjassa pelataan aika paljon sen varaan, että Langdon on jo entuudestaan lukijalle tuttu. Niin ohuen ohut on hänen hahmonsa. Siennan persoonaan koetetaan sentään jonkinlaista uskottavuutta rakentaa, mutta aika heikolla menestyksellä. Kovin kummoista kiintymystä ei siis henkilöihin tarinan mittaan rakennu. Mutta kyllä silti huomaa monissa kohdissa melkoisesti jännittävänsä, miten sankarien (ja maailman) oikein käy. Ärsyynnyin myös Brownin tavasta toistaa samoja juttuja moneen kertaan. Tajusin jo ensimmäisestä kerrasta, millaista kauhua katsojassa herätti videonauhoite, jonka tiedemies oli testamentannut maailmalle. Miksi sen sisältö piti kerrata joka kerta, kun joku henkilöistä sai sen katsottavakseen?

Loppuratkaisu ei ollut tällä kertaa ollenkaan niin itsestään selvä ja ennalta arvattava kuin olisi voinut luulla, vaan Brown onnistuu ihan aidosti yllättämään. Lisäksi aikaisemmasta on tuttua se, että oikeastaan mihinkään ei kannata luottaa, sillä aivan kaikki kääntyy moneen kertaan päälaelleen ennen loppuhäivytyksiä.

Mikään suuri romaanitaiteen mestariteos Inferno ei siis ole, mutta rehellisyyden nimissä on kai tunnustettava, ettei se sellainen pyri olemaankaan, vaan tarkoitus on hankkia rahaa hyvällä viihteellä. Se tavoite saavutettaneen. Kirja on vähällä vaivalla muunnettavissa elokuvaksi, ja eiköhän Tom Hanks taas pian nähdä valkokankaalla.

Dan Brown: Inferno
Suom. Jorma-Veikko Sappinen

WSOY 2013.

Readberry-sähkökirja käytössäni veloituksetta, koska toimin kirjan esilukijana.