Kirjallinen viihdelehti Regina

Keväällä kaksi vuotta sitten olen kaipaillut monipuolista kirjallisuuslehteä tähän tyyliin:

” Naistenlehtien kirjallisuusanti on hyvin satunnaista ja niukkaa, joskin aina välillä törmää johonkin hienoonkin haastatteluun juuri niissä. Tietysti se on ymmärrettävääkin, sillä pääaiheet ovat aivan toisenlaisia. Olenkin kauan etsiskellyt laadukasta kirjallisuusaikakauslehteä. Hankalaa on ollut. --- Ei haittaisi, vaikka kirjallisuusaikakauslehdessä olisi juttuja myös teatterista ja elokuvasta. Ylipäätään kulttuuria saisi käsitellä avarakatseisesti ja turhia rajalinjoja vetämättä. Ajankohtainen saisi olla, mutta myös vanhempaa kirjallisuutta ja kulttuuria saisi käsitellä. --- Mielellään voisi olla kaikista kirjallisuuden lajeista juttua: dekkareista, scifistä, fantasiasta, hömpästä, laaturomaaneista, runoista jne. Luulisi aiheita riittävän niin koti- kuin ulkomaisistakin kirjailijoista ja kirjoista. Olisi uutisia eri puolilta maailmaa siitä, mitä missäkin luetaan tai mikä on uutta alueen kirjamaailmassa. Monipuolisessa kirjallisuuslehdessä olisi esillä myös pienten kustantajien kirjoja, omakustanteistakin voisi olla juttuja.”

Tänä keväänä elvytettiin yllättäen klassikkolehti Regina, joka lakkasi ilmestymästä viime vuonna. Naisten lukemistolehti on kokenut melkoisen muodonmuutoksen niistä ajoista, jolloin tuli sitä aika lailla ahmittua varsinkin pahimman tenttiruuhkan aikaan sijaistoimintona. Ihmettelen edelleen, miksi vanha nimi piti ottaa aivan uudenlaisen lehden painolastiksi. No, kai siinä jokin niksi on.

Hiljattain uutisoitiin, että Anna Laineesta tulee lehden päätoimittaja. Lehteä on nyt ilmestynyt kolme numeroa, joiden päätoimittajana on toiminut Sanna Tiihonen-Korppi, joka yhdessä miehensä Timo Korpin kanssa omistaa lehden tätä nykyä. Lehti ilmestyy sekä Suomessa että Virossa, ja ymmärtääkseni ainakin, osittain erisisältöisenä. Merkittävä osuus on myös lehden hyvin interaktiivisilta vaikuttavat nettisivut, joille en ole rekisteröitynyt. Lehti kuvailee itseään ”kirjalliseksi viihdelehdeksi”. Kahta ensimmäistä numeroa en ole lukenut, mutta tämän kolmannen edessä olin voimaton. Kyseessä on jonkinlainen dekkariteemanumero, ja kannessa komeilee kaunis Vera Vala. Pakkohan lehti oli hankkia. Itse asiassa metsästin tätä numeroa melko pitkään sen netissä nähtyäni, mutta onni potkaisi vasta viime torstaina. Viikonlopun aikana olen sitten lehteä selaillut ja jokseenkin tarkkaan lukenutkin.

Veran haastattelu on lehden pääjuttu, ja oikein raikas ja mukava onkin. Kahden aukeaman verran kuvia ja tekstiä tutusta kirjailijasta maistuivat, vaikka mitään kuumaa uutta ei Vera paljasta. Ei tarvitsekaan. Kirjoittaminen ja kirjat ovat kirjailijahaastattelussa minulle tärkeimmät asiat. En välitä vaatekaapin sisällöstä tai kotiasioista sen enempää tietääkään, kuin mitä jo Veran blogista saan halutessani lukea. Juttu ilmestyy hyvään saumaan, sillä Veran toisen dekkarin pitäisi olla kaupoissa tällä viikolla.

Kolmen ja puolen aukeaman verran Kirjaamo-nimellä kulkevalla palstalla esitellään uutuuskirjoja varsin tiiviiden arvioiden kautta. Samalla menetelmällä niitä lueskelin kuin blogijuttujakin: luen ne, joissa kerrotaan jo lukemistani kirjoista tai kirjoista, joita en todennäköisesti tule lukemaan. Mukana on mm. Joonas Konstig, Kati Hiekkapelto, Katja Kallio, Nina Hurma, Jouko Heikura ja Leena Krohn uutuuksillaan. Katja Kallion Säkenöivistä hetkistä on niin juonipainotteinen juttu, ettei kirjaa enää tee mieli lukeakaan. Tiedän jo todennäköisesti kaiken olennaisen sen tapahtumista. Arvion on kirjoittanut Marja Viik.

Kirjaamo-palstalla on myös Harri Nykäsen sivun mittainen haastattelu dekkareitten kirjoittamisesta ja kustantamisesta. Juttu liittyy sujuvasti toisaalla lehdessä olevaan kiinnostavaan kirjoitukseen Pöytälaatikosta päivänvaloon, jossa kustantamojen edustajat kertovat siitä, miten käsikirjoitukset päätyvät kustannettaviksi, JOS päätyvät. Janne Flinkkilän kirjoittama juttu on hyvä ja perusteellinen. Siihen on haastateltu WSOY:n Samuli Knuutia, Teoksen Maarit Halmesaraa ja Nuoren voiman liiton arvostelupalvelun kriitikkoa Pasi Rakas Jääskeläistä. Erityisesti pidin siitä, miten ponnekkaasti kustannustoimittajat korostivat hyvän kielen merkitystä: ”Useimmiten käsikirjoitus päätyy hylättävien pinoon ontuvan kielen vuoksi. Jos teksti on huonoa suomea, on Knuutin mukaan vaikea löytää muita arvoja kömpelön ilmaisun alta. – Jos ensimmäisessä virkkeessä on kielioppivirhe, toisessa mahdoton metafora ja kolmannessa klisee, neljännen lukeminen menee jo hyväntekeväisyyden puolelle.” Samoin korostetaan lukemisen merkitystä: ”--- kirjoittajan on tärkeintä lukea itsekin niin paljon kuin mahdollista. --- pitää lukea puolitoistatuhatta kirjaa, jotta voi kirjoittaa yhden.” Siinäs kuulitte! Äidinkielen opettaja minussa ei voi kuin hykerrellä. Kielenhuoltoa ja tyyliä voi opiskella ja harjoitella, ja lukea voi jokainen. (Pakko lisätä vielä linkki artikkeliin, jossa WSOY:n Anna-Riikka Carlson puhuu samasta asiasta.)

Lehdessä on vielä hyvä juttu sähkökirjoista julkaisuformaattina. Siinä ei mitään mullistavaa uutta oikeastaan tule esiin, mutta juttu on hyvin tehty ja aihe ajankohtainen. Dekkariteemaan liittyy vielä juttu, jossa haastatellaan naisdekkaristeja Leena Lehtolaista ja Outi Pakkasta (jotka ovat varsin ilmeisiä valintoja haastateltaviksi) sekä lyhyemmin Kati Hiekkapeltoa ja ruotsalaista Ann Rosmania, jonka esikoisdekkari Majakkamestarin tytär on odotellut hyllyssäni lukuvuoroa jo luvattoman kauan. Virolainen näkökulma teemaan tulee kirjailija Indrek Harglan kahden aukeaman haastattelusta. Hargla on kirjoittanut keskiaikaiseen Tallinnaan sijoittuvia apteekkari Melchiorista kertovia dekkareita

muun tuotannon ohella.

Vera Valan lisäksi löysin lehdestä muitakin tuttuja kasvoja ja nimiä kirjablogimaailmasta. J. S. Meresmaa on kirjoittanut lehteen novellin Isoisä, ja novellin kyljessä on aukeamallinen kirjailijan haastattelua kuvineen. Olen parisen vuotta seurannut Meresmaan kirjailijablogia sekä lukenut hänen fantasiasarjansa aloitusosan Mifongin perintö. Mifongin aika odottelee kesälomaani. Isoisä on realistinen novelli. Reginan kolumnistina toimii toinen nettituttavani Maaria Päivinen, jonka romaani Pintanaarmuja samaten odottaa kesäloman alkua luettavien pinossani. Päivinen kirjoittaa kirjailijapäiväkirjaa myös lehden nettisivulla.

Kirjallisuutta lehdessä siis käsitellään tuhdisti ja varsin laajalla skaalalla. Mutta on siinä sitten sitä viihdettäkin, nimittäin kaikkiaan seitsemän novellia. Eeva-Maria Liskon Mistä on onnelliset naiset tehty? -novelli kertoo laihduttamisesta. Kaksikymmentäyhdeksänvuotias Malla on syönyt roskaruokaa ja painaa yli sata kiloa. Lihava nainen on näkymätön, ja Malla päättää muuttaa elämänsä ja laihduttaa ennen kolmikymmenvuotispäiväänsä kolmekymmentä kiloa. Helppoa ei ole. Tarina on hyvin kirjoitettu, mutta minua nyppii tuo asetelma, että vain laihat ja kauniit voivat olla onnellisia. Teksti on paikoin kuin ravitsemusterapeutin luentoa.

Novellia Liian myöhään en ole lukenut ainakaan vielä. Sen on kirjoittanut Karoliina Metsis. Sen sijaan lukaisin Johanna Venhon novellin Ovi auki rakkaudelle, jossa on aavistus vanhan Reginan eroottissävytteisestä tyylistä, mutta todella varovainen sellainen. Pidin loppuratkaisua hieman epätyydyttävänä (!) ja kiinnitin huomiota myös selvään kämmiin novellin ajankulussa. Ensin ollaan kesäkuussa, sitten kahden päivän päästä huhtikuussa. Terhi Raumosen novellin Pieni juna tulin vahingossa silmäilleeksi niin, että luin loppuratkaisun ensin. Selailua kannattaa varoa tämäntyyppisten lehtien parissa!

Merle Jäägerin Suuri kuin pakuk-lintu on hyvin vahvasti scifiä, mutta sitäkään en ole ainakaan vielä lukenut kokonaan. Osa kirjoittajista on siis selvästikin virolaisia, mutta tekstien suomentajia ei mainita missään. Suomentavatko he itse tai kirjoittavatko suoraan suomeksi?

Ainoa miesnovellisti ainakin nimen perusteella näyttäisi olevan Markku Keisala, joka on kirjoittanut rikosnovellin Kiiras tuli (todellakin erikseen kirjoitettuna, miksi?). Tarinan taustalla on vuonna 2007 Orivedeltä löytynyt tuntemattomaksi jäänyt vainaja. Keisala on kehrännyt faktojen ympärille varsin näppärän juonen. Miksei se noinkin voisi hyvin olla? Seitsemäs teksti on jo mainitsemani J. S. Meresmaan Isoisä.

Varsin rankkojen ennakkoluulojen jälkeen on tunnustettava, että uudesti syntynyt ja kokonaan uudenlainen Regina, tai ainakin tämä dekkariteemanumero, oli hyvin positiivinen kokemus. Aika monet hyvälle ja samalla viihdyttävälle kirjallisuusaikakauslehdelle asettamani vaatimukset täyttyivät. Aion tutustua lehteen vastedeskin. Jos seuraavatkin pistokokeeni tuottavat yhtä hyvän tuloksen, on kenties aika tehdä lehtitilauskin. Toistaiseksi aion tyytyä irtonumeroihin.

Pöytälaatikkonovellistien muuten kannattaa ehdottomasti tarjota juttujaan lehteen, sillä niitä tässäkin numerossa vasiten peräänkuulutetaan.