”Seppo Jokinen on Suomen paras dekkarikirjailija ja komisario
Koskinen on Suomen paras dekkarikirjojen sankari.” Näin kirjoitin reilu
vuosi sitten ahmittuani juuri ilmestyneen seitsemännentoista Koskis-dekkarin
eli Hervantalaisen.
Nyt mietin, minkä supervaihteen
Seppo Jokinen oikein on heittänyt silmään, sillä juuri ahmimani kahdeksastoista
Koskis-dekkari Vihan sukua on vielä
paljon parempi. Ehdottomasti paras tähänastisista! Eikä se muuten ole aivan
vähän.
Koskisen marraskuinen
työpäivä ei ole ehtinyt vielä edes alkaa, kun kaupungin laidalta kuuluu kumea
jyrähdys. Pian alkavat hälytysajoneuvot välkytellä sinisiä valojaan. Jyväskylän
suuntaan ajaneessa Pendolinossa on räjähtänyt pommi. Näin ensin tulkitaan,
mutta onnettomuuspaikalle hätäisesti komennettu Koskinen näkee heti, että
räjähdys on tapahtunut radanvarren vanhassa omakotitalossa ja paineaalto on
heittänyt junan radaltaan. Näky on kaikesta huolimatta kuin pahimmasta
painajaisesta. Pahemmaksi kuitenkin menee, kun Koskinen onnettomuuspaikkaa
tutkaillessaan löytää taivaan tuuliin räjähtäneen talon naapurista pariskunnan,
jonka kurkut on viilletty auki. Paikalta johtavat veriset askeleet kohti
räjähdyspaikkaa.
Tutkimusten johto siirtyy
oitis Supon paikallisosaston johtaja Ilkka Lambergille ja KRP:lle. Lambergin
näkemys on, että kyseessä on kansainväliseen tyyliin tehty terrori-isku, joka
on suunnattu tappouhkauksia saanutta kansanedustajaa vastaan. Kyseinen
kansanedustaja on puolustanut maahanmuuttajien ja muiden vähemmistöjen
oikeuksia. Tämä on ärsyttänyt erityisesti Tampereelta johdettua
äärioikeistoryhmittymää, joka kutsuu itseään nimellä Kansan Kunnia. Sattumoisin
vielä kuvioon liittyvä kirjapainokin palaa.
Koska tutkimukset otetaan
pois väkivaltajaokselta, on Koskisen alaisilla aikaa keskittyä pihkahiipparin
tapaukseen. Kyseessä on outo hiippailija, joka ääntäkään päästämättä tunkeutuu
yksinäisten naisten asuntoihin öisin ja hyväilee heitä. Miehen ainoa
tuntomerkki on voimakas pihkan tuoksu. Yllättäen pihkahiippari iskee
kerrostalossa, jossa Koskinenkin asuu. Seksiä myyvä Irina on pahoinpidelty
rajusti, ja hän on kähissyt ambulanssin henkilökunnalle jotain pihkasta.
Koskisen ja kumppaneiden
päivä on siis melkoinen. Koska tamperelaispoliisit eivät ota uskoakseen
terrorismiteoriaa, he jatkavat jutun tutkimista perinteisin menetelmin,
osittain omin luvin. Koskinen on vakuuttunut, että ratkaisu löytyy jostakin
paljon lähempää. Murhatun pariskunnan kahvipöydällä oli pino vahakantisia
vihkoja, joita Koskinen haluaisi viipymättä päästä lukemaan. Vihot vain ovat
haihtuneet ilmaan. Lukijalle kuitenkin paljastetaan pala kerrallaan vihkojen
sisältö, joka onkin lopulta arvoituksen avain. Syyt juontavat kaukaa
menneisyydestä, aina kansalaissodan aikaisista kauheuksista saakka.
Kirjan runsaat tapahtumat
mahtuvat vain muutamaan kiivastahtiseen vuorokauteen. Jokinen on kuvannut
osuvasti hysteriaa, joka lähtee huhuina siivilleen, vaikka kuinka joku
yrittäisi puhua järkeä. Junaonnettomuuden jälkeen rauhallisista
tamperelaisistakin tulee vuohottajia, jotka näkevät pommikasseja ja
epäilyttäviä ihmisiä joka puolella. Pyrkyrimäisen Supo-pomon Jokinen on
piirtänyt ehkä aavistuksen turhankin karrikoiduksi, mutta näitä k***päisiä
pomoja vastaanhan Koskisen kaltaisten rehtien oikeudenpuolustajien on aina
taisteltava. Tasapainoa tuo uusi lähiesimies Eini Passi, jota auktoriteetteja
karttava Koskinenkin huomaa tottelevansa kuin opetettu koira.
Poliisien yksityiselämää ei
tällä kertaa ehditä käsitellä muutamaa sivulausetta enempää, ja se onkin
vaihteeksi varsin virkistävää. Pieni täky kuitenkin annetaan tulevaa varten.
Jokohan olisi Koskisen aika löytää elämäänsä uutta lämpöä?
Seppo Jokinen: Vihan sukua
Crime Time 2013. 340 s.
Paras Koskinen, vau. Odotan niin innolla että itse saan tämän käsiini!
VastaaPoista18 osaa ja minulta on mennyt ihan ohi - kamala. Nyt pitää pikimmiten korjata asia ja lukea joku Jokinen...
VastaaPoistaVoikohan kukaan olla "paras" - kirjailija, sankari, ihminen?
VastaaPoistaJärkevä kysymys! Kiitos siitä!
PoistaIhmisten keskinäistä paremmuusjärjestystä en käsittääkseni ole ehdottanutkaan, kirjailijoiden ja kirjallisuuden sankarien paremmuusjärjestys lienee henkilökohtainen makuasia. Ei tätä nyt kannata niin vakavasti ottaa.
PoistaAi paras Komisario Koskinen -kirja? Vau! Minusta kaikki edellisetkin ovat olleet mainioita. Koskinen on niin symppis hahmo ja tapahtumapaikatkin usein minulle varsin tuttuja.
VastaaPoistaOnko Seppo Jokisen käännöskirja, Wolves and Angels, myynyt hyvin ulkomailla?
VastaaPoistaEntä myyvätätkö suomalaisdekkaristit maailmalla yhtä hyvin kuin muiden Pohjoismaiden dekkaristit?
Valitettavasti en osaa näihin kysymyksiin vastata. Toivottavasti joku tietävämpi pystyy kertomaan jotakin aiheesta.
Poistakyllä tämäkin koskinen imaisi mukaansa mutta odotin koskisen yksityiselämästä hiukka enemmän tietoja, niinkuin muittenkin sillä tutuiksi he kaikki on vuosien saatossa käyneet.Kiinnostava juoni, yllättävä ja kipeisiin asioihin tarttuva. kiitokset taas Jokiselle lukunautinnosta.
VastaaPoistaKirjaa lukiessa minulla heräsi juuri samankaltaisia ajatuksia kuin Kirsillä. Tämä on paras Jokisen kirjoista, vaikka olen innolla lukenut jokaisen siitä lähtien, kun hänen kirjoihin tutustuin. Jokinen liikkuu ajan hermolla ja kirjoittaminen on terävää. Mielenkiintoiset yksityiskohdat ja havainnot yhteiskunnasta ovat oivasti tekstin ja kertomuksen lomassa. Todellakin Hervantalainen ja tämä uusin kirja laittavat miettimään, että kirjoittaminen on terävöitynyt entisestään.
VastaaPoistaHenkilökohtainen elämä on tässä kirjassa hieman taka-alalla, mutta poliisilaitoksen henkilösuhteiden kuvaaminen on kuitenkin kiinnostavaa ja realistista. Jokisen lukeminen on nautintoa ja erittäin suositeltavaa kesälomalukemiseksi.
Pari kirjaa olen Jokiselta lukenut, mutta jostain syystä muistan tekstin kömpelöksi ja hiukan lapselliseksi. Ainakin 'Viha On Paha Vieras' oli sellainen. En ymmärrä miehen hehkutusta.
VastaaPoista