tiistai 4. kesäkuuta 2013

Vera Vala: Kosto ikuisessa kaupungissa (ja Gummeruksen kevätkekkerit)



Toukokuun alussa Gummerukselta saapui kutsu Kukan päivän viettoon syksyn kirjauutuuksien parissa. Olen kaksi ja puolivuotisen kirjablogini aikana käynyt aiemmin kahdessa kustantajan tarjoamassa kirjatapahtumassa, mutta nyt päätin hankkiutua paikalle. Suurin houkutin oli päästä toisen kerran tapaamaan ilmielävää kirjailija Vera Valaa ja toiseksi suurin päästä verkottumaan kirjablogikollegojen kanssa. Tapahtumassa tarjottiin myös pientä iltapalaa sekä yksi kirjamaistiainen. Matkat ja käyttämäni ajan mukaan laskien olisin varmasti päässyt halvemmalla ostamalla kirjan kaupasta ja tekemällä ruokani itse. Mutta eihän se toki olisi ollut lainkaan yhtä kivaa! Kiitokset siis Gummerukselle kutsusta!

Paikalla oli yhdeksän kirjailijaa tai ainakin kirjantekijää, joilta ilmestyy kirja syyskauden aikana. Hämmentävästi kustantajien syksy alkaa jo toukokuussa, sillä syyskauden kirjaksi tällä kertaa ainakin laskettiin myös mukaamme saamamme Vera Valan uutuusdekkari Kosto ikuisessa kaupungissa. Päivi Alasalmi oli joutunut perumaan tulonsa, mutta hänen kiinnostavalta vaikuttava kirjansa Joenjoen laulu esiteltiin silti lyhyesti. Kirja sopisi mainiosti omaan lukuohjelmaani, koska pidän Alasalmen tyylistä ja saamelaisteema kiinnostaa myös.

Vielä enemmän kiinnostuin esikoiskirjailija Pauliina Rauhalan elokuussa ilmestyvästä teoksesta Taivaslaulu, rakkausromaani lestadiolaispiireistä. Kirjaa kehuttiin kovasti, ja sen aihe on erittäin mielenkiintoinen. Tuomas Vimman Raksa odottaa edelleen hyllyssä lukuvuoroa (ostin sen miehelle joululahjaksi), mutta oikeastaan taidan ennen sitä lukea Ruutukympin, joka kertoo sisustus- ja remonttiohjelmista totuuden, joka jää katsojilta piiloon. Tyylilaji on kuulemma romanttinen komedia…

Gummeruksella on mainio dekkaritarjonta tänä syksynä! Ihan pakollista luettavaa ovat ainakin Marko Kilven ja Matti Röngän uutuudet. Rönkä kertoi, että Levantin kyy on viimeinen osa hienoa Viktor Kärppä -sarjaa. Sääli, mutta ehkä tulossa on sitten jotain muuta kiinnostavaa.

Erittäin mielenkiintoiselta vaikuttaa myös suomalainen fantasiasarjan avaus Nymfit, jonka käännösoikeudet kuulemma menevät kuin kuumille kiville samaten kuin tv-versiokin. Hämmästyttävää. Tästä kuullaan varmasti vielä, vaikka ei kuulostakaan oikein minun jutultani.

Käännöksistä lukulistalleni noussee jo toukokuussa ilmestynyt Camilla Läckbergin Enkelintekijä, koska Läckbergin dekkarit ovat mainiota kesäviihdettä. Olen melkein kaikki suomennetut jo lukenut, joten varmaan tämänkin. Anna Janssonin sarjaa en sen sijaan enää aio lukea. Siitäkin ilmestyy näihin aikoihin uusi osa suomeksi. Mutta Tove Alsterdalin viime vuonna julkaistu ensimmäinen suomennos Kadonneet vakuutti niin hyvin, että aion lukea jossain vaiheessa myös Haudattu hiljaisuudessa -dekkarin. Tapahtumat sijoittuvat suureksi osaksi Pohjois-Ruotsiin Tornionjokilaaksoon. Pakko on myös lukea toinen osa Vish Purin tutkimuksista!

Mutta läksiäislahjaksi Gummeruksen juhlasta saimme siis uunituoreen Vera Valan dekkarin. Pyysin kirjailijalta siihen nimmarinkin, ja hän kertoi, ettei ollut vielä kunnolla ehtinyt edes selata uutukaistaan. Lähtiessäni Vera vielä kuiskasi, että tarinassa on jotain, josta en varmasti pidä. Arvatkaa vain, jäikö tuo lause vaivaamaan mieltäni! Lisäksi loppuun päästyäni on todettava, että mitään sellaista en kirjasta bongannut, mistä en pitäisi. Pelkäsin hieman, että ratkaisu tulee Ariannalle unessa tms. yliluonnollista, mutta ei onneksi sentään!

Kosto ikuisessa kaupungissa on siis toinen osa italialais-suomalaisen leskikreivitär-yksityisetsivä Arianna de Bellisin tutkimuksista. Aloitusosasta Kuolema sypressin varjossa olen kertonut mietteitäni täällä. Tolfan tapahtumista ei ole ehtinyt vielä kulua paljoakaan aikaa, kun Roomaan palannut Arianna saa toimeksiannon tuttavaltaan parlamentaarikko Anna Lucarellilta. Anna pyytää Ariannaa selvittämään, onko hänen sisarpuolensa Laura joutunut vaikeuksiin. Laura Lucarelli on menestyvä assyriologi roomalaisessa yliopistossa. Lisäksi hän on osallistunut näkyvästi radikaalien ympäristöaktivistien toimintaan. Arianna ei ehdi edes kunnolla aloittaa tehtäväänsä, kun Laura löydetään murhattuna. Vaikka Anna alkaa suhtautua Ariannaan hyvin torjuvasti, tämä päättää ryhtyä selvittelemään Lauran murhaa.

Epäilyttäviä henkilöitä vilisee niin yliopistolla assyriologian laitoksella kuin aktivistipiireissäkin. Roomalaisessa yliopistossa on selvästikin värikkäämpää väkeä kuin vaikkapa suomalaisilla historian laitoksilla! Arianna sotkee itsensä todella vaarallisiin kuvioihin, ja huonosti on käydä pariinkin kertaan. Viime hetkellä tulee kuitenkin pelastus, tietysti (sarja jatkuu vielä usealla osalla…). Mutta kuka oikein pelastaa Ariannan kerta toisensa jälkeen?

Jo aloitusosassa väläyteltiin Ariannan omaan menneisyyteen liittyvää synkkää salaisuutta. Hän on kadottanut elämästään kolme kokonaista vuotta. Hän ei siis muista niistä kuin satunnaisia, epämääräisiä välähdyksiä. Vuosiin liittyy kuitenkin pahamaineinen El Lobo, jonka muisto tuntuu pulpahtelevan pinnalle yhä useammin tässä toisessa kirjassa. Moni muukin taho tuntuu olevan kiinnostunut Ariannan menneisyydestä.

Myös romantiikkaa on viritelty Ariannan tarinaan. Komea ulkoministeri tuntuu tosin kiinnostuvan liikaakin kauniista ja nuoresta uudesta sihteeristään. Kirjan loppukohtaus on vertaansa vailla oleva koukku – onko oikeasti odotettava vuosi jatkoa?!!

Koska olemme Veran kanssa jo melko ”tuttavia”, alkaa olla kiusallista arvioida hänen kirjaansa. Niinpä koetin tässä tyytyä vain esittelemään teosta. Sen verran kyllä sanon, että ihan rehellisesti pidin kirjasta kovasti ja minua harmitti, että tosielämän riennot estivät lukemasta sitä nopeampaan tahtiin. Kirja on mainio seuralainen kesäiseen riippukeinuun ja sopii ahmittavaksi vaikka kerralla. Se myös kutkuttaa kovasti matkustushermoa. Olisipa ihanaa päästä joskus myös helteiseen Roomaan. Olen itse ollut siellä vain pakkaskelillä!

Vera Vala: Kosto ikuisessa kaupungissa
Gummerus 2013. 351 s.

Sain kirjan lahjaksi kustantajalta kirjamarkkinointitilaisuudessa.


Gummeruksen syksyn katalogin voi ladata täältä.

Arianna de Bellis -sarja:


Kuolema sypressin varjossa
Kosto ikuisessa kaupungissa
Villa Sibyllan kirous


Tuomitut

12 kommenttia:

  1. Minusta ensimmäinen kirja oli enemmän Hertta-sarjaa kuin dekkari.
    En pitänyt ihan niin kevyestä viihteestä.

    VastaaPoista
  2. Odotan innolla tämän lukemista. Minusta tämä ulkoministeri olisi saanut heittäytyä Ariannan kanssa suhteeseen jo ensimmäisessä osassa, sillä hän vaikutti jo siinä niin kiehtovan ihanalta - jotenka voih, toivottavasti hän ja Arianna rakastuisivat ja kaikkea muuta kivaa ;)

    VastaaPoista
  3. Kustantamojen syyskausi on tosiaan toukokuusta loka-marraskuuhun (useimmat kirjat ilmestyvät Helsingin kirjamessuihin mennessä) ja kevätkausi puolestaan tammikuusta huhtikuuhun.

    VastaaPoista
  4. Uskaltauduin lukemaan juttusi, vaikka tämän aion itsekin lukea... hyvä että tiedän etukäteen cliffhanger-lopusta, ne saattavat joskus ärsyttää pahasti. :-)

    VastaaPoista
  5. Minulle on tämä myös tulossa. Tökkimään alkaneen Leonin Brunetti-sarjan tilalle on mukavaa saada jotain "italialaista" viihdykettä tilalle.

    Mielenkiinnolla odotan minkälaista väkeä siellä yliopistolla oikein on. Turun suomen historian laitos kun ei ainakaan ole kovin jännä paikka :)

    VastaaPoista
  6. Camilla Läckbergin Enkelintekijä on mielenkiintoinen. Mikä siinä muuten on, että Ruotsissa ilmestyy hyviä dekkareita enemmän kuin ehtii lukemaan?

    Leonin Brunetti-sarjalla on puolensa. Se rikkoo kliseitä eikä ole ihan niin kevyttä miltä aluksi näyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enkelintekijä on mainio! Ja jes, pian pääsen tämän kimppuun. Luin muuten Tuomaisen uusimman, ah <3

      Poista
    2. Joko sitä jostain saa? Julkkarit huomenna :)

      Poista
  7. En uskaltanut lukea arviotasi Valan kirjasta, koska saatan lukea kirjan itsekin. Sen sijaan muusta jutustasi huomasin ilokseni, että Matti Röngältä tulee syksyllä uusi Viktor Kärppä -dekkari.

    VastaaPoista
  8. Assyriologina voin todeta, että monet todelliset assyriologit & arkeologit ovat oikeasti persoonina hyvin mielenkiintoisia ja erikoisia eikä yliopistopiireistä puutu kaikennäköistä intriigiä. Murhia tapahtuu vähän, mutta en ihmettelisi jos niitä olisi enemmänkin :). HYn historian laitoksella puolestaan vaikutti aikoinaan proffa, jonka tekemiset olisi loistavasti saanut punottua juuri dekkariksi. Assyriologeista ei ole juurikaan kirjoitettu elämäkertoja ja he kelpaisivat miltei sellaisinaan hahmoiksi monenlaisiin kaunokirjallisiin teksteihin.

    VastaaPoista
  9. Luin molemmat Valan dekkarit, keväällä 2013 ensimmäisen ja heti ilmestymisen jälkeen kesäkuussa toisen. Ja olen lukenut joka ikisen Donna Leonin kirjan. Totta kai näitä siis tulee verrattua keskenään, varsinkin, kun kumpikin kirjailija kirjoittaa Italiassa tapahtuvista asioista, kumpikaan ei ole italiaano, mutta molemmat asuvat siellä. Toinen on nuori, toinen ikäihminen. Valan tyyli on hiukan lörpöttelevää ja asiat eksyvät usein monipolvisesti paikkoihin, joista ei olisi ollut tarvis selostaa lukijalle eikä varsinkaan niin pitkästi. Toisinaan lukeminen - varsinkin ensimmäisen kirjan kohdalla - oli pitkäveteistä, puuduttavaa. Ja tämä kommentti siitä huolimatta, että olen italian opettaja, Italia-fani kaikin tavoin, asunut ja opiskellut (taidehistoriaa ja kulttuurin tutkimusta) siellä sekä kolunnut reissullani lähes koko maan. Valan toinen teos on juoneltaan vetävämpi, kerronta tiheämpää, mutta siitä jäi puuttumaan ensimmäisen kirjan inhimillinen ote. Kirjallinen tyyli on muuttunut ja jotenkin lukiessa tuli mieleen Dan Braunin teokset - vaikkei niitä voi verrata edes samalla viikolla - ote oli selostavaa ja asioita juostiin läpi.
    Leonin teokset ovat pohtivia, lähes filosofisia, kirjallinen tyyli on aivan erilainen kuin Valalla. Leon on uponnut täysin venetsialaisten nahkoihin ja lukiessa jopa naurattaa, kun tunnistan tuon pohjoisen kolkan asukkaan käytöstavat, elämisen mallin ja ajattelun pohjavireen. Ehkä sellaiselle, joka ei ole asunut tai oleskellut pitempään Venetsiassa, tämä ajatusmaailma ei avaudu eikä lukija saa sellaista tuntumaa teoksista kuin siellä ollut. Mene ja tiedä.
    Valan teoksissa puolestaan Rooma ei tunnu millään muotoa erityisesti roomalaiselta, sellaiselta italialaiselta ajattelumaailmalta, joka nousisi lukijalle tekstin pohjamudista käyden sydänjuuriin saakka koskettavana italialaisen kuvaamisena. Ei kun ei. Kirjoissa ei ole sellaista värettä rivien välissä. Tykkäsin kuitenkin lukea Valan kirjoja. Osa tästä tykkäämisestä lähtee omasta suomalaisuudesta ja siitä, että Vala on myös suomalainen ja siitä, että hän asuu siellä - kuten minä joskus.
    t. Merja

    VastaaPoista