Japanilainen kirjailija Haruki Murakami on monen
kirjabloggaajan suosikkikirjailijoita, ja hänen viime vuonna suomennettu
teoksensa Norwegian Wood tuli
toiseksi Blogistanian Globalia -äänestyksessä. Murakami on huippusuosittu sekä Japanissa että monissa länsimaissa. Norwegian
Wood julkaistiin jo vuonna 1987 mutta suomennos on siis vuodelta 2012.
Kyseessä on kirjailijan läpimurtoteos.
En ollut aiemmin lukenut
Murakamin teoksia enkä niihin pahemmin kiinnittänyt huomiotakaan, mutta tuon
Globalia-menestyksen myötä päätin tarttua jossakin vaiheessa herran kirjoihin.
Kirjablogien esittelyjen perusteella tuotanto vaikutti mielenkiintoiselta:
maagista realismia, romantiikkaa, fantasiaa, surrealismia. Teosten nimet
vaikuttivat kuitenkin hieman pelottavilta: Suuri
lammasseikkailu (mieleen tulee lähinnä Leonie Swannin Murha laitumella, joka ei oikein sytyttänyt, tai jotain vielä
pahempaa puuhailua paimenten ja lampaiden kesken), Sputnik – rakastettuni (neuvostoliittolainen avaruusromanttinen
hupailu?) Kafka rannalla (Kafka ei
oikein koskaan ole ollut ns. mun juttu), Mistä
puhun kun puhun juoksemisesta (hölkkähullun paljastukset?), Norwegian Wood (norjalaiset
metsätöissä?) 1Q84 (???). Viimeksi
mainittu on vielä mahdoton järkälekin.
Oli käännyttävä niiden
puoleen, jotka tietävät, eli toisten kirjabloggareitten. Kyselin, mistä
kirjasta kannattaa Murakami-neitsyen aloittaa. Innokkaita vastauksia sateli.
”Norwegian taitaa olla ns. helpoin. Kafkan kanssa saa jo askarrella,
mutta se on mielenkiintoinen. 1Q84 ei ole varmaan se paras aloitettava, vaikka
mainio onkin.”
”Sputnik -
rakastettuni oli mun ensimmäinen Murakami ja voin vain suositella! Helppo
tarttua, en olisi millään halunnut lopettaa lukemista.”
”Norwegian lienee se
ns. tavallisin, joten ehkä helpoin aloitettava. Kafka on hieno, mutta vaatii jo
pureskelua ja ainakin omassa tapauksessani myös kärsivällisyyttä siihen, että
kaikkea ei kerrota. 1Q84 on tosi hieno mielestäni, mutta kolmen osan lukemisessa
saa jo urheilla. Juoksukirjasta puolestaan mies piti kovasti.”
”Minä aloitin
Kafkasta. Se on selvästi vaikeampi kuin helppo Norwegian tai hieman
etäinen Sputnik, mutta helpommin lähestyttävä kuin Suuri lammasseikkailu.
Omasta mielestäni aloitin parhaimmasta ja olen silti pitänyt kirjailijan
kaikista muistakin teoksista. Norwegian ei ole kovin tyypillinen, siitä
saa helposti sellaisen haikean kuvan. En suosittele sitä ensimmäiseksi, jos
haluaa saada selville millainen on "tavallinen" Murakamin kirja. Ja
Murakamin kohdalla tavallinen on aina jotain epätavallista.”
”Olen lukenut vain
Sputnikin ja Norwegian Woodin ja niistä suosittelisin Sputnikia. Se lienee
"murakamimaisempi" kuin tavanomaisempi Norwegian Wood. Ja ainakin
minä pidin Sputnikista enemmän.”
”Jos taas
kummallisuudet eivät pelota, suosittelisin ehkä aloittamaan Kafkalla. Se on
pitkä, mutta erittäin murakamimainen ja pituudestaan huolimatta hyvin selkeä.
Sputnik on ollut minulle ehkä sisällöltään haastavin Murakami, ja pidän siitä
todella paljon juuri sen arvoituksellisuuden vuoksi, mutta samasta syystä en
ehkä suosittelisi sitä ensimmäiseksi kokeiluksi.”
Ja niin edelleen. Kävi
selväksi, että jokaisella oli jotenkin erilainen käsitys siitä, mikä Murakamin
kirjoista olisi helpoimmin lähestyttävä tai sellainen, joka houkuttelisi
tutustumaan laajemminkin miehen tuotantoon. Haarukoin diplomaattisia
vastauksia, ja laskujeni mukaan viisi suositteli aloittamaan Norwegian Woodista, neljä Sputnik – rakastetustani ja kaksi Kafka rannalla -teoksesta. Alkukesästä
käväisin kirjastossa ja tutkailin Murakami-tilannetta. Suuri lammasseikkailu löytyy hyllystänikin jostain antikvariaatista
haalittuna versiona, mutta siitä kukaan ei suositellut aloittamaan. Kirjaston
uutuushyllyssä olisi ollut tyrkyllä kaksin kappalein tuota mystistä 1Q84:ää, mutta sen järkälemäisyys
pelotti liikaa. Hyllystä taas löytyi ainoastaan yksi Murakami eli Sputnik – rakastettuni. Sen sitten
kotiutin, mutta lukemaan en vielä ryhtynyt. Juhannusviikolla sattui marketin
pokkarihyllystä silmään Norwegian Wood,
ja silloin päätin lopulta tarttua härkää sarvista. Kirja kärryyn ja kotiin.
Mutta juhannus kului sitten kuitenkin aivan muunlaisen viihteen parissa.
Juhannuksen jälkeen postilaatikkoon kopsahti yllätyskirja, joka kertoo
Japanista todella monelta kantilta. Ahmin sen, ja sitten – lopulta – tein sen,
eli aloitin ensimmäisen Murakamini, Norwegian
Woodin.
Pokkaripainoksen kannessa
lainataan Time Out -lehteä: ”Eloisa,
viihdyttävä, seksikäs ja hauska – sillä onhan Murakami yksi maailman parhaista
kirjailijoista.” Kansikuvan perusteellakin saattaa odottaa rakkaustarinaa,
joka kyseessä onkin, ainakin osittain.
Kirjan minäkertoja Toru
Watanabe kuulee 37-vuotiaana lentokoneessa Beatlesin kappaleen Norwegian Wood
(tästä siis kirjan nimi) ja lennähtää muistoissaan kahdeksantoista vuoden
taakse nuoruuteensa. Norwegian Wood oli Naokon, Watanaben parhaan ystävän
Kizukin tyttöystävän lempikappale. Watanabe muistelee opiskelijaelämäänsä ja
nuoruuttaan, johon liittyivät kiinteästi Naoko ja toinen tyttö, Midori.
Kerronta on hyvin
realistista, yksityiskohtaista ja verkkaista. Murakami tutustuttaa lukijan
1960-luvun lopun opiskelijoiden arkeen ja juhlintaankin. Watanabe opiskelee
paremman puutteessa teatteritiedettä, on ahkera ja tunnollinen, mutta ei kovin
innostunut opinnoistaan. Nuorukaisen mielessä pyörivät luonnollisesti tytöt,
rakastuminen ja seksi. Rakkaus ja seksi liittyvät ja eivät liity yhteen. Tämän
peruskuvion selviäminen taas on niitä keskeisiä alueita, joilla Watanabe
tarinan edetessä todella kasvaa aikuiseksi. Hän kokee oivalluksen: ”Tyttöjen kanssa makaaminen tuntui sinänsä
houkuttelevalta ajatukselta, mutta kun ajattelin koko sitä ruljanssia – ensin
piti mennä kaupunkiin juomaan, sitten etsiä oikeanlaiset tytöt, sitten jutella
heidän kanssaan ja mennä hotelliin – homma tuntui liian vaivalloiselta.”
Naokosta ja Midorista
selviää hitaan tarinan myötä mielenkiintoisia ja hätkähdyttäviä asioita.
Kuolema on monin tavoin läsnä koko kirjan ajan, eikä alkukaan jätä arvailujen
varaan sitä, miten Naokon ja Watanaben lopulta käy. Nuoruuden väkevä elämänjano
ja kuoleman houkuttelevuus luovat teoksen vahvan jännitteen, joka vähitellen
vain voimistuu loppua kohden.
Pidin kirjan alakuloisesta
tunnelmasta, sen väkevästä japanilaisuudesta ja ankarastakin realismista.
Kokonaisuuden palat sai osin koota itse, mutta vihjeet eivät olleet liian
vaikeita. Kirja on rakkausromaanikin, mutta kaukana hempeästä tai makeasta.
Seksikäs se myös omalla tavallaan on. Välillä mietin seksin tiettyä
korostuneisuutta, mutta onhan se keskeinen asia parikymppisten (ja muidenkin!)
elämässä. Jos kerrotaan, mitä syödään aamiaiseksi ja milloin pestään hampaat,
on luonnollista kuvata myös rakastelua. Murakami ei myöskään ole millään
tavalla rivo. Watanabe on miellyttävä, suoraselkäinen ja reilu kaveri, josta on
helppo pitää, vaikka kovin herkkävaistoinen hän ei olekaan. Ei ihme, että aika
moni tarinan nainen oli häneen heikkona! Huumoriakin teoksessa tarkemmin
ajateltuna on, mutta ei mitään ääneen naurattavaa komiikkaa, vaan hyvin hienovaraista
ja lempeää.
On vaikea sanoa, oliko Norwegian Wood sitten oikea kirja
aloittaa Murakami-suhde. Kenties. En hurmioitunut tai lumoutunut, mutta pidin
kyllä. Olen realismin ystävä, mutta kovasti pidän myös maagisesta realismista,
joka käsittääkseni on Murakamillekin yleensä ominaista, mutta puuttuu tyystin
tästä teoksesta. Mikä Murakami kannattaisi valita seuraavaksi?
Haruki Murakami: Norwegian Wood
Suom. Aleksi Milonoff. Tammi 2012. 426 s.
Tammen Keltainen pokkari
ostettu marketista.
Suosittelen seuraavaksi Sputnik Sweetheartia :)
VastaaPoistaSe siis ei ole neuvostoromanttinen hupailu? ;)
PoistaEi ole neuvostoromanttinen, eikä hupailu. Romantiikkaa siinä on, mutta Murakamin tapaan. Minäkin suosittelen Sputnikia.
PoistaMinäkin aloitin Murakamiin tutustumisen tällä, mutta nyt kun olen lukenut kirjailijalta maagista realismia Kafkan ja 1Q84:n muodossa, olen vasta kunnolla päässyt sisälle Murakamin maailmaan. Ja voi että siellä viihdyn <3
VastaaPoistaMinä en jostain syystä ole edelleenkään innostunut Murakamista, vaikka olen monia arvioita hänen kirjoistaan lukenut blogeista. En kuitenkaan ole kokonaan siirtänyt herraa mappi Ö:hön, vaan uskoakseni joskus luen ainakin kokeeksi jonkun hänen kirjansa. Mutta enpä pitele kiirettä, vaan mielenkiinnolla tarkkailen ainakin toistaiseksi hänen kirjojaan sivusta.
VastaaPoistaKirsi, kiitos mielenkiinmtoisesta kirjaesittelystä!
VastaaPoistaSangen moniselkoinen ja vaikeakin kirjailija tämä Murakami...
Ensimmäistäkään Murakamia en ole lukenut.
☺
Kiinnostavaa! Tämä Murakami oli mulla aikoinaan ensimmäisen lainassa, mutta en päässyt alkua pidemmälle - palautin ja aloitin Kafkalla. Tämän sinun arviosi perusteella luovutin ehkä liian helpolla.... Mutta ei se mitään, onhan noita Murakameja. Mulla on seuraavaksi lukuvuorossa ne hölkkähullun paljastukset! :D
VastaaPoistaKiva että pidit, vaikket hurmioitunut. :) Ehdotan seuraavaksi Kafkaa, koska siinä olisi aimo annos sitä maagista realismia.
VastaaPoistaIhana kirja. Kirja sisälsi vakavia asioita, mutta kerronta ja tarina olivat todella hienoja.
VastaaPoistaMinä luin ihan vähän aikaa sitten tämän ja ihastuin kyllä täysin. Seuraavana Murakamina aioin lukea Sputnikin, ja syksyyn suunnittelin IQ84:ää ihan siksi että kolmas osakin ilmestyy tuolloin :)
VastaaPoistaMinä parka aloitin IQ84-kirjalla ja nyt vasta kuulin ettei kolmas osa olekaan vielä hyllyssä. Nyt vaeltelen maagisessa maailmassa vailla ratkaisua...Erinomaisen kouluttavaa!
VastaaPoista
VastaaPoistaHei Kirsi,
sain minäkin tutustuttua vihdoin Murakamiin ja nimenomaan tähän teokseen. Pyysit mielipidettäni (lukeminen on pääasia fb:ssa)kirjasta. Lukeminen.fi -sivulla kommentoin, että voin yhtyä arviointiin: eloisa, viihdyttävä, seksikäs ja hauska.
Nyt kun tarkemmin ajattelen, niin ehkä tuo eloisa ei ihan kuvaa omia tuntemuksia kirjasta.
Arkirealistisuus eli tarkkojen arkipäivän puuhailujen kuvailu tuntui välillä puuduttavalta ja kirjaa olisi ehkä hieman saanut supistumaan jättämällä osan kuvailuista pois. Mutta toisaalta se olisi kyllä sitten muuttanut / ehkä jopa rikkonut tyyliä.
Seksikäs - sekin arkirealistisesti. Ei sillä seksillä nyt niin mässäilty ei missään nimessä retosteltu tai tehty siitä mitenkään pääosaa.
Viihdyin hyvin kirjan henkilöiden seurassa. Aika nopeasti heihin tutustui ja niinpä heidän seurassaan oli turvallista kulkea, kun tiesi suunnilleen, mitä odottaa.
Hauskakin omalla tavallaan. Ei nyt hörönauruja päässyt, mutta allekirjoittaneelle sopivaa, jonkin verran sarkastista huumoria. Erityisesti Midorin tempaukset olivat käsittämättömyydessään hauskoja.
Rakkausromaani kyllä. Mutta ei vain kaunista, vaan tuskallisen raastavaa. Myös rakkauden vaikeutta, rakkaudettomuutta, kasvua rakkauteen.
Ennen kaikkea kasvua elämään.
Ei mikään maata mullistava elämys, mutta hyvä, että tuli luettua. Vähemmän olen japanilaisia kirjailijoita lukenutkaan. En siis ihmettele, että on 80-luvulla ollut Murakamin läpimurtoteos.
Minulle tämä oli sopiva aloituskirja Murakamilta. Arkirealismin jälkeen on ehkä helpompi siirtyä maagisempaan tyyliin.
-Kirjakammarin täti-
Hyvä arvio sinulta!
VastaaPoistaItse luin Sputnikin vajaa 10 vuotta sitten ja pistin Murakamin niiden kirjailijoiden listoille, joihin ei kiinnostaisi enää koskea. Mutta nyt Norwegian Wood olikin aivan erilainen. Koskettava, kaunis, maalauksellinen, moniin suuntiin viettelevä. Hienoa, että kirjasta voi kirjoitta helpon ja vaivattoman, mutta silti siitä ei tule mitätön tai naivi.
Julkaisin juuri arvion omassa blogissani http://keltainenkirjasto.blogspot.fi/2013/10/haruki-murakami-norwegian-wood.html. Tervetuloa kommentoimaan!
Etsin muuten käsiini sen elokuvankin saman tien.
Olen vähän myöhässä tässä Murakami-innostuksessa, vaan parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan :) Päädyin Googlen kautta sinun arvioosi, ja olen monesta asiasta samaa mieltä.
VastaaPoistaLopetin Norwegian Woodin viime yönä. Arviosi oli kuin tilinpäätös monille vähäunisille öille, jolloin tartuin Murakamiin. Yleensä puoli tuntia sen parissa takasi unen loppuyöksi. Kunnollinen nuori mies, 1960-luku, amerikkalaisuus ja surullinen sävy jäivät mieleen. Kiitos arviosta, ehkä vietän öitä jonkun toisen Murakamin teoksen kanssa.
VastaaPoista