Paula Havaste: Kymmenen onnen Anna

Paula Havasteen muistan viime vuosituhannen lopulta jostakin seminaarista, jossa hän oli puhumassa väitöstutkimuksestaan. Havastehan tutki Tarzan-kirjojen mieskuvaa, ja aihe jäi mieleeni, koska olen lukenut kirjaimellisesti loppuun teoksen Tarzan, apinain kuningas (tms.). Sittemmin Havaste siirtyi kaunokirjallisuuden puolelle ja alkoi kirjoittaa historiallisia (viihde)romaaneja. Jostain syystä en ole tullut yhtään hänen teostaan lukeneeksi aiemmin, vaikka aihepiiri kiinnostaa monellakin tavalla ja vaikka olen saanut kirjoista lämpimiä suosituksiakin. Mutta nyt nappasin Havasten esikoisromaanin kirjastosta kesälukemiseksi.

Kymmenen onnen Anna sijoittuu jonnekin pohjoisehkoon Suomeen maaseudulle ja arvioni mukaan 1600-luvun alkuvuosikymmeniin. Annan puoliso nimittäin on nuijasodan veteraani. Juuri muita ajoitusta tai paikallistamista helpottavia vinkkejä en kirjasta saanut kiinni. Taas sellainen seikka, jolla ei oikeastaan ole mitään merkitystä itse tarinan kannalta, mutta lukijana ja ihmisenä olen sellainen, että haluaisin jonkinlaiset tunnistettavat koordinaatit turvakseni.

Anna on äidin nuoruudenhairahduksen häpeällinen hedelmä, joka pääsee armosta mukaan, kun äiti naidaan talonemännäksi. Äidiksi hän ei vain enää saa synnyttäjäänsä kutsua, ja muutenkin osana on lähinnä ilmainen piikatyttö. Pikkuisen kohtalo olisi saattanut olla paljon karumpi, ellei vanhaemäntä Ämmi olisi ottanut tätä hoiviinsa. Ämmi opetti Annalle vanhaa tietoa parantamisesta ja yrteistä. Mietin tässä vaiheessa, kuinka yleinen ratkaisu tämä on, että realistisehkon historiallisen romaanin sankaritar on jonkinlainen parantaja tai tietäjä. Näppituntumalta sanoisin, että aika yleinen. Parantajan rooli oli kai ainoa hiemankin kiinnostava mahdollisuus naiselle.

Annan elämää seurataan varsin uskollisesti. Kuusitoistavuotiaana hänet naitetaan jurolle Ulvarille, Annaa aika paljon vanhemmalta vaikuttavalle miehelle. Koti on syrjäinen savupirtti, ja olot äärimmäisen yksinkertaiset ja alkeelliset. Anna ei kuitenkaan valita osaansa, vaan ahkeroi miehensä rinnalla kykynsä mukaan. Ensimmäiset vuodet ovat vaikeita, ja koko perhe on menehtyä pahimpana nälkätalvena.

Kirjassa ei varsinaisesti ole muuta juonta kuin Annan elämä. Muuta ei välttämättä tarvitakaan, sillä hämmästyin, kuinka hyvin viihdyin kirjan parissa. Anna tekee työtä, kirjaimellisesti raataa sormet verillä, pitääkseen itsensä ja perheensä hengissä. Havaste on tehnyt mielettömästi taustatutkimusta entisajan työmenetelmistä, ruuista, vaatteista, työkaluista ja muusta maalaiselämään kuuluneesta. Kirjassa kuvataan yksityiskohtaisesti todella monia töitä ja askareita, joista ihmisten oli selvittävä. Yllättäen tämä ei tuntunut pitkästyttävältä vaan olikin kiinnostavaa ja sohvalla lämpimässä istuessa jopa viihdyttävää. Ihmisen kohtalo riippui omasta ahkeruudesta ja neuvokkuudesta, mutta silti saattoi luonto milloin tahansa näyttää voimansa ja viedä kuukausien työn tulokset hetkessä.

Havasten tutkijatausta näkyy esimerkiksi kirjan lopusta löytyvästä yrttiluettelosta. Mukana on myös tietoa siitä, mihin vaivaan ja miten mitäkin yrttiä on käytetty. Monet vanhat kasvien nimet ovat virallisia nimiä kuvaavampia. Esimerkiksi nappikukka on paljon järkeenkäyvempi kuin pietaryrtti.

Annalle Ämmin opetukset hengistä ja jumalista ovat tärkeitä. Vanhan väkevän loitsun lukeminen saa hänen verensä kiertämään, ja pihlajan juurella oleva kotitalo tuntuu turvalliselta. Ulvar torjuu kaiken yrttitiedonkin noituutena, eikä pappikaan sitä hyvällä katso. Jonkin verran kirjassa rakennetaan jännitettä kirkon ja tavallisen kansan välille, mutta mitään Juhani Ahon Panun kaltaista valtataistelua ei kuitenkaan uskontojen välillä käydä. Anna on taipuisa eikä itsekään ole kiinnostunut noituudesta, vain parantamisesta ja auttamisesta.

Kymmenen onnen Anna on täysin itsenäinen romaani, mutta samalla se aloittaa neljän romaanin sarjan. Kotasavun Marjan nimihenkilö on Annan tytär, joka nai ensimmäisen kirjan loppupuolella lappalaismiehen ja lähtee tämän mukaan pohjoiseen. Seuraavat kirjat eli Lapinmaan Niila ja Maaren, samaanien sukua, näyttäisivät ainakin nimiensä perusteella sijoittuvan Lappiin.

Romaani Kaksi rakkautta (2010) on myös historiallinen romaani, mutta sijoittuu lähihistoriaan eli jatkosodan aikaan. Sekin on ehtinyt saada jo kaksi jatko-osaa eli romaanit Yhden toivon tie ja Kolme käskyä. Kummankin kirjan kohdalla kustantaja mainitsee, että kyseessä on ”itsenäinen” jatko-osa.

Pidin Kymmenen onnen Annasta, mutta nyt kun lukemisesta on jo toista viikkoa, en enää ole aivan varma, jatkanko tätä varhaisempaa sarjaa vai kokeilenko seuraavaksi tuota Kahta rakkautta. Mielelläni kuulisin muiden kokemuksia Havasten tuotannosta. Miten kannattaisi edetä?

Paula Havaste: Kymmenen onnen Anna

Gummerus 2003. 391 s.

Lainattu kirjastosta.