Reijo Mäki: Intiaani

”Reijo Mäen Vares-sarjan puhuttelevuus perustuu paitsi Turun mystifointiin, perussuomalaisiin arvoihin ja myyttisiin renttutyyppeihin, myös epäloogiseen ja kaoottiseen juonenkehittelyyn.” Tätä rehtori Mauri Ylä-Kotolan lausahdusta olen näemmä lainannut viimekesäisessä Reijo Mäki -postauksessani kirjoittaessani Sheriffistä. Kyseinen teos aloitti ”uudistuneen” Vares-trilogian, jonka kakkososa Intiaani ilmestyi jo vakiintuneeseen tapaan kesäkuussa eli hyvissä ajoin kesän dekkarisesonkia silmällä pitäen. Vares on seikkaillut nyt siis jo 24 romaanissa. Lisäksi on vielä joukko Vares-novelleja. Kaveri alkaa olla varsin tuttu tyyppi uskollisille lukijoille, joihin itsekin lukeudun. Valitettavasti on sanottava, ettei tämä viimeisin seikkailu oikein sytyttänyt.

Mäellä on ollut loistava idea Intiaanin perusjuonen pohjalle: sumuisena heinäkuun aamuna Turun saaristossa yhteysalus M/S Västernin kaikki matkustajat ja henkilökunta ammutaan. Tekijät katoavat sumuun kuin tuhka tuuleen. Kuinka ollakaan juuri Jussi Vares on ensimmäinen alukselle nouseva henkilö joukkosurman jälkeen. Hänen naisystävänsä entisen miniän piti olla mukana aluksella, mutta tämä on kadonnut jäljettömiin.

Alkuasetelma saa siis melkein niskakarvat nousemaan odottavasti pystyyn: nyt seuraa jotakin oikeasti pelottavaa. Mutta ei. Valitettavasti Mäki tällä kertaa hukkaa hyvän ideansa parinsadan sivun ajaksi. Kun lopulta palataan itse asiaan, arvoitus ratkeaakin sitten varsin vaivattomasti. Harmittaa.

Mietin lukiessani jälleen, onko Mäki sellaisessa asemassa, että hänen teoksiaan ei sen kummemmin toimiteta. Nimittäin kunnon kustannustoimitus olisi taas kerran pelastanut paljon. Pois olisi kannattanut ainakin jättää alusta takauma, jossa paljastetaan, miten Jussi Vares törmäsi puumanaiseensa Petraan. Aivan silkkaa sivujen täytettä. Samaten loppupuolelta olisi kannattanut jättää pois kliseiset nimeämättömän henkilön ajatukset jostakin pahasta paikasta. Ne kun paljastivat ihan liian ajoissa keskeisen juonenkäänteen, joka muutenkin lässähtää pahasti. Vares ei joudu edes kunnon vaaraan kertaakaan. Ainoa jännittävä episodi sijoittuu jo kirjan alkupuoliskolle, kun sankari hiippailee kaarinalaisen puutarhaviljelmän tienoilla.

Eniten kuitenkin ihmettelin, miksi puolet kirjasta on sijoitettu Montanaan Yhdysvaltoihin. Tarinan kannalta keskeisten kahden henkilön Montanaan sijoittuvia seikkailuja seurataan tiiviisti, vaikka ne eivät sen kummemmin sitten liity mihinkään. Takakannessa jo paljastetaan, että kyseiset mies ja nainen lopulta kumpikin tulevat Turkuun, jolloin asiat alkavat lopulta rullata. Siihen asti Vares puuhastelee enemmän tai vähemmän väärien johtolankojen parissa. Turhauttavaa.

Tutut ainekset ovat jälleen sopassa mukana. Panokohtauksia on pari kappaletta, joten ei huolta. Vares vaikuttaa addiktoituneen itseään selvästi vanhempaan tuliseen naiseen, mutta sivupolkujakin matkan varrelle sattuu. Yhtä vähän juoneen liittyvät tälläkin kertaa inhan novellikirjailija Luusalmen äklöt kapakkajorinat. Luusalmi saisi kevyesti vastenmielisimmän romaanihenkilön arvonimen, jos sellaisia jaettaisiin. Kuvittelisin, että Mäki on Luusalmen hahmoon yhdistellyt useammankin todellisen kapakkafilosofin piirteitä. Ainakaan kukaan ei voi oikeasti yksin keksiä kaikkia niitä väsyneitä juttuja, joita Luusalmen suuhun on kirjoitettu. Turku on keskeinen osa kirjaa, ja siinä Mäki jälleen korjaa pisteet. Kaupunki tuntuu tutulta ja elävältä, ja on mukava kirjan sivuilla sen kaduilla ja jokilaivoilla seilailla.

Sheriffistä viime kesänä kirjoittaessani olen ollut selvästikin myönteisemmissä tunnelmissa. Intiaani saa kovemman kohtelun, mutta mielestäni syystä. Kirjassa on aika selvä pakkopullan tai välityön maku, valitettavasti. Kannattaisikohan Vares päästää pienelle paussille välillä? Ensi vuodeksi kai on jo tekeillä trilogian kolmas osa Cowboy. Ehkä sen jälkeen saamme lukea ihan jotain muuta.

Reijo Mäki: Intiaani

Otava 2013. 461 s.

Lainattu ystävältä.

P.S: Piti vielä tehdä googlauskierros, joka taas paljastaa, kuinka väärässä olenkaan.

Aamulehden Jussi Aurén suorastaan hehkuttaa: Nyt uusimmassa Vares-romaanissa Intiaani Reijo Mäki nimittäin jatkaa sitä nousukiitoaan, joka on tuonut maamme tunnetuimman yksityisetsivänkin uraan aivan uutta puhtia. 

Turun Sanomien Mari Viertolakin on pitänyt kovasti: Myös Intiaanin rakenteelliset ratkaisut toimivat hienosti. Samaan aikaan tapahtuu molemmin puolin Atlanttia, ja kerronta vuorottelee Turun ja Montanan välillä. Langat pysyvät kauan erillään, mutta juoni pitää otteessaan ehkä juuri siksi, että Mäki on arvomaailmaltaan selkeä: hyvät ovat hyviä ja pahat todella pahoja joka puolella maailmaa. 

Hmm.

P.S. Lisään tähän vielä Vares-sarjan kirjat ilmestymisjärjestyksessä. Lista on peräisin Wikipediasta, joka yllättävän hyvin palvelee näitä kirjojen järjestyspulmia pohtivia lukuhaluisia. Vareksia ei ole mikään pakko lukea järjestyksessä, sillä juonet ovat täysin itsenäisiä eikä Vareksen elämäkään mitenkään kehity sarjan aikana. 

Moukanpeli. Hämeenlinna: Karisto, 1986. 

Satakieli lauloi yöllä. Espoo: Weilin+Göös, 1987. 

Marraskuu on musta hauta. Jyväskylä, Helsinki: Gummerus, 1988. 

Sukkanauhakäärme. Helsinki: Otava, 1989. 

Jäätynyt enkeli. Helsinki: Otava, 1990. 

Kuoleman kapellimestari. Helsinki: Otava, 1991. 

Vares ja kaidan tien kulkijat. Hyvinkää: Book Studio, 1992. 

Enkelit kanssasi. Helsinki: Otava, 1995. 

Pimeyden tango. Helsinki: Otava, 1997.

Pahan suudelma. Helsinki: Otava, 1998. 

Keltainen leski. Helsinki: Otava, 1999. 

Mullan maku. Helsinki: Otava, 2000. 

Kolmastoista yö. Helsinki: Otava, 2001. 

Black Jack. Helsinki: Otava, 2003. 

Huhtikuun tytöt. Helsinki: Otava, 2004. 

Nuoruustango. Helsinki: Otava, 2005. 

Hard luck cafe. Helsinki: Otava, 2006. 

Uhkapelimerkki. Helsinki: Otava, 2007. 

Lännen mies. Helsinki: Otava, 2008. 

Valkovenäläinen. Helsinki: Otava, 2009. 

Kolmijalkainen mies. Helsinki: Otava, 2010. 

Mustasiipi. Helsinki: Otava, 2011. 

Sheriffi. Helsinki: Otava, 2012. 

Intiaani. Helsinki: Otava, 2013.