Anna-Maija Ylimaula: Papintyttö

Ihan vahingossa ja sattumalta olen tänä vuonna lukenut kaksi hienoa suomalaista romaania, joissa käsitellään lestadiolaisuutta. Ensimmäinen lukemani oli Riikka Pelon esikoisromaani Taivaankantaja ja toinen taas Pauliina Rauhalan esikoisromaani Taivaslaulu. Pelon kirjaan tartuin lähinnä siksi, että vaikutuin niin perusteellisesti hänen keväällä ilmestyneestä toisesta romaanistaan Jokapäiväinen elämämme. Halusin lukea kirjailijan aiemmankin teoksen. Se olikin mielenkiintoinen, sillä tapahtumat on sijoitettu osin minulle tuttuun maisemaan ja tunnistin tiettyjä tosielämän aihelmia, jotka kirjailija oli kutonut tarinaansa. Uskonnollinen osuus kirjassa jäi luennassa hieman sivuun näiden takia.

Taivaslaulun sain kesällä kustantajan ennakkokappaleena luettavakseni jo ennen kirjan varsinaista ilmestymistä. Luin kirjan lähes ahmimalla, ja lukukokemus oli niin voimakas, että se on mielessä vieläkin hyvin vahvana. Keskustelu kirjoitukseni kommenttilaatikossa ryöpsähti varsin nopeasti suuntaan, jota hieman osasin etukäteen aavistellakin, mutta on onneksi pysynyt varsin maltillisena kuitenkin. Lestadiolaisuus aiheena kiehtoo minua, mutta Rauhalan teos on kaikesta huolimatta ja ennen kaikkea hieno romaani, kaunis ja koskettava monella tasolla. Se on taidetta, ei julistus tai syytös. Taiteena sitä tulisi siis myös arvottaa. Mutta tottahan on sekin, että taiteen keinoin käsitellään ihmisyyttä.

Runsaan kommentoinnin ja Taivaslaulun blogeissa keräämän huomion vuoksi aihepiiri on jäänyt askartelemaan mieleen. Tein jo kirjastoomme hankintaehdotuksen Tanja Kaarlelan keväällä ilmestyneestä esikoisromaanista Saara, ja ilokseni sain pikaisesti vastauksen, että kirja on kirjastoon tilattu (Salon kirjasto ON ihana!). Punnitsin pitkään, ostanko kirjan itselleni, mutta sitten päädyin kokeilemaan tätä menetelmää. Onhan kirjaston kirjasta sitten iloa toisillekin. Hannu Raittilan esikoisromaani Ei minulta mitään puutu (1998) on vielä lukematta sekin. Pitänee laittaa luettavien listaan. Sitten jossain mainittiin, että lestadiolaispiireistä irtautumista kuvataan myös Anna-Maija Ylimaulan esikoisromaanissa Papintyttö (1976). Ylimaulalta olen joskus parisenkymmentä vuotta sitten lukenut yhden tai kaksi romaania ja muistaakseni pidinkin, joten laitoin Papintytön varaukseen. Yhdestä kaupungin lukuisista maaseutukirjastoista kirja löytyikin. (Miksi kummassa muuten kaikki lestadiolaisuudesta kertovat kirjat ovat esikoiskirjoja?)

Muistan kuvitelleeni, että Ylimaula olisi ollut kirjallisuuden professori, mutta Wikipedia paljastaa totuuden: Ylimaula on arkkitehti ja tekniikan tohtori! Aika yllättävää (siis minulle).

Papintyttö on ainakin alkupuoleltaan vahvasti omaelämäkerrallinen kasvu- ja kehityskertomus. Teemana kulkee kasvatuksen vaikutus yksilöön: vaikka kuinka tekee pesäeroa siihen, mitä on opetettu uskomaan ja miten ajattelemaan, huomaa kuitenkin, että ne vaikuttavat omiin ratkaisuihin. (Jo Rauhalan kirjan yhteydessä mietin, että uskonnonvapaus ei koske lapsia. Ajatus on aika vahvasti läsnä tässä Ylimaulankin teoksessa.)

Tarina etenee lyhyin välähdyksin aivan Ellun varhaisista lapsuusmuistoista murrosiän kautta nuoruuteen ja vihdoin aikuisuuteen ja äitiyteen asti. Kielikin heijastelee hienosti kulloinkin kuvattavaa ikäkautta, samaten kuvatut ajatukset, jotka muuttuvat havainnoinnista yhä pohdiskelevampaan suuntaan Ellun varttuessa. Ellu on papin tytär, keskimmäinen seitsemästä. Isä on lestadiolaispappi, joten koko perhe on visusti uskossa. Lapsesta saakka on opetettu, että ihmiset jakautuvat kahteen osaan, uskoviin ja uskottomiin. Vain uskovat voivat päästä taivaaseen, loput joutuvat kadotukseen. Selkeää ja yksinkertaista. Mitä vanhemmaksi Ellu kasvaa, sitä ankarammin hän alkaa kritisoida tätä ja muitakin itsestään selvinä pidettyjä uskonkappaleita.

Ellun perhe ei kuulu jyrkimpään lestadiolaisuuteen, sillä tytär laitetaan Ouluun tyttökouluun, tosin asumaan tutun uskovaisen pariskunnan vuokralaiseksi. Hän myös viettää vuoden vaihto-oppilaana Yhdysvalloissa. Kokemus on varsin silmiä avaava, sillä pikkukaupunki on kotoisiakin piirejä ahtaampi moraaliltaan, tai oikeammin kaksinaismoraaliltaan. Ellun vanhemmat myös hyväksyvät lopulta hänen uskottoman sulhasensa. Hän ei joudu kokemaan yhteisöstä eristämistä eikä kovin ankaraa painostustakaan, vaikka uskonveljet koettavat toki kaitsea eksynyttä karitsaansa takaisin oikealle tielle. Ellu tekee kuitenkin valintansa rohkeasti ja päättäväisesti. Silti hän monessa yhteydessä huomaa, miten kasvatus on muokannut hänen ajatusmaailmaansa ja alitajuntaansa. Seksuaalinen vapautuminen ei ole sittenkään niin helppoa, vaikka ehkäisy on mutkatonta.

Lestadiolaisuuden suhtautumisesta lisääntymiseen Ylimaula kirjoittaa varsin vähän, mutta oikeastaan sitäkin purevammin. ”Ikä tuli onneksi esteeksi, eikä lapsia ehtinyt tulla kuin seitsemän. Vieraileva saarnamies uteli myöhemmin äidiltä, miksi lapsia oli niin vähän. – Joskus se Luoja armahtaa meitä naisiakin, oli äidin vaisu vastaus.”

Lestadiolainen Päivämies-lehti tuomitsi Ylimaulan teoksen synniksi, mutta kirjailijan mukaan se vain lisäsi sen myyntiä. Kirjasta onkin otettu neljä painosta. Vielä 1998 kirjailija kertoi, että teosta edelleen lainattiin paljon kirjastoista ja sitä luetettiin kouluissa.

Papintytöstä löytyy hyvä analyysi ainakin Oulun kaupunginkirjaston sivuilta sekä Jaana Märsynahon blogista.

Anna-Maija Ylimaula: Papintyttö

WSOY 1976. 156 s.

Lainattu kirjastosta.

Lestadiolaisuutta ja muita suljettuja uskonnollisia piirejä käsitteleviä romaaneja:

Hartvaara, Leo : Suden uhrit
Hurtig, Johanna: Maijan tarina
Hyry, Antti: Uuni
Juva, Mikko: Mies etsi vapautta
Kaarlela, Tanja: Saara
Kalland, Ben: Vien sinut kotiin
Mukka, Timo K: Maa on syntinen laulu
Pelo, Riikka: Taivaankantaja
Peura, Maria: Ja taivaan tähdet putoavat
Pylväinen, Hanna: We sinners
Raittila Anna-Maija: Kotipiha kulkee mukana
Raittila, Hannu: Ei minulta mitään puutu
Rauhala, Pauliina:Taivaslaulu
Remes, Ilkka : Nimessä ja veressä
Stoori, Jarmo: Sieluhäkki
Törmälehto, Terhi: Vaikka vuoret järkkyisivät
Ylimaula, Anna-Maija: Papintyttö

Tietoa:

Appelsin,Ulla: Lapsuus lahkon vankina. Leevi K. Laitisen tarina

Ruoho, Aila; Ilola, Vuokko: Usko, toivo, raskaus (Atena 2014)
Ruoho, Aila: Vartiotornin varjossa

Olisiko Sinulla jokin lisävinkki listaan?