Riku Korhonen: Kahden ja yhden yön tarinoita

”On kai hyvin turkulaista ylpeillä kaupunkinsa historialla, vaikkei sen nykyisyydessä pystyisikään elämään.”

Turkulaisen kirjailija Riku Korhosen esikoisromaani Kahden ja yhden yön tarinoita ilmestyi kymmenen vuotta sitten, ja Helsingin Sanomien kriitikko Antti Majander ylisti: ”Tässä meillä on uusi kyky, sukupolvensa näkijä!” Korhonen voitti esikoisellaan Hesarin kirjallisuuspalkinnon, joten syytäkin oli ylistää.

Kymmenen vuoden päästä ilmestymisestään kirja pääsi mukaan Hesarin lukijoiden äänestämien sadan parhaan kotimaisen 2000-luvulla ilmestyneen romaanin listalle. Sijoitus oli sadas, mutta ei silti missään nimessä huono saavutus! Olen aikoinani hankkinut Kahden ja yhden yön tarinat itselleni hyllyyn odottelemaan lukuinspiraatiota, koska kirjatietoinen ystäväni sitä lämpimästi aikoinaan suositteli. Inspiraatio tuli sitten lopulta, mutta tuli kuitenkin. Olen aiemmin lukenut Korhoselta vain hänen toistaiseksi uusimpansa eli romaanin Nuku lähelläni. Luin sen kyllä ihan mielikseni, mutta ei siitä mitään kovin huikaisevaa jälkeä tainnut tajuntaani jäädä.

Kahden ja yhden yön tarinoiden määritteleminen on hankalaa. Kannessakin lukee ”romaani” ikään kuin vahvistukseksi epäilijöille: kyseessä ei ole novellien sarja tms., vaikka siltä ainakin aluksi tuntuu. Romaanissa ei ole juonta eikä päähenkilöä. Jokaisessa luvussa on eri minäkertoja, jonka henkilöys saattaa säilyä pitkäänkin arvoituksena, jos ratkeaa lainkaan. Luvut ovat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta varsin lyhyitä välähdyksiä. Yhdistävä tekijä on vain lähiö, johon tapahtumat sijoittuvat tai joka jotenkin liittyy kulloisenkin minäkertojan historiaan tai nykyhetkeen.

Vähitellen lähiö paikantuu Turkuun Tora-alhontien tuntumaan. Kuusikymmenluvulla paikalle rakennettiin nopeassa tahdissa kerrostaloja piittaamatta siitä, että alle jäi kaatopaikka. Ongelmiahan siitä seurasi. Muutamassa luvussa sivutaan tätä episodia sen eri vaiheissa. Kuvittelin ensin, että paikka on kokonaan mielikuvitusta, mutta ainakin karttaohjelma paikantaa Tora-alhonkadun Heikkilän kaupunginosan liepeille. Mutta tällä ei lopulta ole juurikaan merkitystä. Lähiöt lienevät aika lailla henkisesti toistensa kaltaisia.

Näkökulma siis vaihtuu joka luvussa. Onpa mukana sellainenkin lyhyehkö luku, jossa kaikki kolme henkilöä ovat vuoroin minäkertojia (Iltahuuto-niminen luku, jonka alaotsikko onkin triptyykki). Samoja tapahtumia ei kuitenkaan juuri kertailla, vaan tarina rönsyilee eteenpäin jotenkin omalakisen tuntuisesti. Yleensä tekniikkana on kuitenkin, että joku edellisen luvun henkilöistä on seuraavan luvun minäkertoja. Kronologiakin on epäyhtenäinen. Jossakin alkupuolen luvussa mainittiin metsästä löytyneet kolme ruumista, ja loppupuolella sitten selviää, miten ne sinne joutuivat. Mutta mikään dekkari tämä ei ole, onpahan mukana nyt tällainenkin juonensirpale. Näkökulmien tiheä vaihtuminen teki ainakin alussa lukemisesta keskiraskaan ponnistuksen. Oli vaikea päästä kärryille, koska tarttumapintaa tuntui olevan hyvin vähän. Vähitellen systeemiin kuitenkin tottui, ja alkoi tuntua jo imuakin. Oikeastaan sitten vähän harmittelin, että kirja loppui juuri kun aloin oikeasti pitää siitä. Tarinasirpaleista raottuu varsin raadollisia kohtaloita.

Henkilöiden keskinäisistä suhteista olisi kai voinut koettaa piirtää jonkinlaista kuviota, mutta en sitten siihen kuitenkaan ryhtynyt. Väkeä ehtii vilistä melkoisesti lukujen minäkertojina, enkä ole ihan varma, olivatko kaikki lopulta eri henkilöitä sittenkään. Jokuhan saattoi olla mukana useampaankin kertaan, vaikkapa eri-ikäisenä. Romaani on kaiken kaikkiaan kiinnostavasti rakennettu, jopa kokeellinen jossakin mielessä. Myös Korhosen kieli on kiinnostavaa. Aina välillä tekstiin on pudotettu hiottuja lauseita, kuin runonsäkeitä tai aforismeja. Tällainen on aina riskipeliä, sillä se saattaa alkaa helpostikin ärsyttää, mutta nyt niin ei ainakaan minulle käynyt.

”Suomi seisoi ratapenkereiden horsmikossa hätäjarrun kahva kädessään.”

Riku Korhonen: Kahden ja yhden yön tarinoita

Sammakko 2003. 261 s.

Ostettu omaan hyllyyn vuosia sitten.