Laura Gustafsson: Anomalia

Kirjan nimi on Anomalia. Sivistyssanakirjan mukaan sana tarkoittaa ’erikoisuutta, poikkeusta säännöstä, säännöttömyyttä ja epämuodostumaa’. Varsin osuvaa, sillä juuri näistä asioista Laura Gustafssonin teoksessa on kyse, monella tasolla vieläpä.

Gustafssonin esikoisteosta Huorasatu en ole lukenut, mutta sen nostattamaa keskustelua toki olen silmäillyt ihan pakostakin. Anomaliaankaan en ehkä olisi tullut tarttuneeksi, mutta sitä tarjottiin arvosteltavaksi Turun kirjamessuilla paneelin yhteydessä ja ahneena sekä uteliaana päätin tarttua tilaisuuteen.

Huorasadun maineen perusteella osasin odottaa jotakin ei niin tavallista lukukokemusta, ja se odotushorisontti ainakin toteutui täydellisesti. Myönnän olleeni kirjan äärellä lähinnä ymmälläni, ja olen sitä edelleen, vaikka loppuun päästyäni toki hahmotin kokonaisuuden paremmin kuin alussa. Silti olisi liioiteltua ja jopa uhkarohkeaa väittää, että nyt ymmärrän, mistä kirjassa on kyse.

Anomalia muodostuu seitsemästä luvusta tai osasta, jotka vaikuttavat itsenäisiltä mutta joita sitten kuitenkin yhdistää jokin. Viimeinen osa Ilmestys tavallaan vetää langat yhteen, mutta vertauskuvallisen arvoituksellisesti. Tekstilajit vaihtelevat, ja pari osaa eli Baby P:n kirja ja Toinen Kamalan kirja: Intialainen ihmissusi Lontoossa rakentuvat dialogin varaan. Itse asiassa jälkimmäinen on kirjoitettu suoraan näytelmän muotoon. Lukiessani kiinnitin muutenkin huomiota varsin luistavaan repliikkien käyttöön, enkä siis yllättynyt, kun huomasin Gustafssonin suorittaneen dramaturgin opinnot ja olevan myös näytelmäkirjailija.

Teemana on ainakin lapsiin kohdistuva silmitön väkivalta. Baby P on lontoolainen puolitoistavuotias, joka pahoinpidellään kuoliaaksi. Miten niin oikein pääsi käymään yhteiskunnan turvaverkosta huolimatta? Gustafsson kertoo, miten. Puistattavaa. Eritoten siksi, että tarina on niin todennäköinen. Juuri niin se on mennyt ja taas menee. Kukaan ei oikeasti välitä, viitsi tai uskalla puuttua. Mielikuvituksellisimmatkin selitykset niellään kakomatta, vaikka pientä lasta on selvästi laiminlyöty ja eritoten lyöty. Äidin todellisuudesta vieraantuneisuutta korostavat vielä otteet tämän some-päivityksistä. Ihminen on kiistatta pedoista julmin.

Kamala on nuori susityttö, joka Ensimmäisessä Kamalan kirjassa joutuu intialaisen pastori Singhin hoiviin orpokotiin 1920-luvun Intiassa. Singhille nelinkontin kulkevasta susien kasvattamasta metsäihmisestä muodostuu pakkomielle: hän päättää ennallistaa tytön, saada hänet takaisin sivistyksen piiriin. Tehtävä osoittautuu ylivoimaiseksi. Lopulta Kamala viedään pois. Hämmentävästi samat henkilöt (?) ovat vanhentuneet vain muutaman vuoden Toisessa Kamalan kirjassa, joka sijoittuu 2000-luvun alun englantilaiseen mielisairaalaan. Siellä hoitaja Underdog ryhtyy samaan puuhaan kuin Singh Intiassa eli Kamalan parantamiseen. Näytelmän muotoon kirjoitettu osio menee tragikoomiseksi. Kamala on kaikilla mittapuilla todellinen anomalia, mutta surullista kyllä kukaan ei tunnu huomaavan, että villin olemuksen alla Kamala on oikeastaan koko kirjan inhimillisimpiä hahmoja.

Kolmas säie kokonaisuudessa on vielä suomalainen lentoemäntä, joka huomaa tulleensa raskaaksi Intiassa. Nainen tekee odottamattoman radikaalin ratkaisun lapsensa suhteen, ja jälleen ollaan anomalian äärellä monessakin mielessä.

Anomalian on erikoisin katkelma on suppea Vauvaevankeliumi-niminen teksti, joka muistuttaa kiivasta mielipidetekstiä tai julistusta – evankeliumia. Siinä otetaan suoraan kantaa lasten kaltoin kohtelua ja jopa murhaamista vastaan ja rinnastetaan se ravinnon tehotuotantoon. Lihaa syövät ihmiset ovat kaikki murhaajia.

Erikoinen lukukokemus. Teknisesti helppolukuinen teos, mutta aiheet hurjia, raskaitakin. Tietty absurdius kuitenkin toimii etäännyttävästi. Ihmisten toiminnan naurettavuus näyttäytyy irvokkaana.

Laura Gustafsson: Anomalia

Into 2013. 242 s.

Arvostelukappale.

 P.S. Kirjasta tuli mieleen, että muistan joskus, olisko 1970-luvulla, nähneeni dokumentin ranskalaislapsesta, joka löydettiin metsästä ja jota koetettiin opettaa ihmisen tavoille. Onkohan muilla tarkempia tietoja tästä? Susien kasvattamat lapsethan taitavat olla mytologista perusainesta, ainakin Romulus ja Remus tulevat heti mieleen.