Onnittelut Alice Munrolle!

Ajan riennon huomaa tällaisista maamerkeistä kuin tämä päivä. Tänään nimittäin julkistettiin Nobelin kirjallisuuspalkinnon voittaja, ja huomasin, että on jo kolmas kerta, kun voin onnitella Nobel-voittajaa kirjablogissani (tosin en kuvittele, että kukaan näistä kolmesta vähääkään olisi onnitteluistani kiinnostunut saati niistä tietoinen). 

Vuonna 2011 yllätyin iloisesti, koska varmasti ainoan ja viimeisen kerran universumin historiassa Nobel myönnettiin kirjailijalle, jonka oli ihan lähietäisyydeltä nähnyt ja kuullut. Tomas Tranströmer oli nimittäin ollut taannoin esiintymässä lähes paikallisessa kesätapahtumassa ja minut oli saatu puhuttua sinne juttukeikalle. Esiintyjä oli tavattoman sympaattinen vanha herra, mutta juttukeikka lievähkösti hankala, koska lupauksista huolimatta keskustelu käytiin ja runot luettiin på svenska. Lisää tästä tapauksesta täällä.

Viime vuonna purin turhautumistani sen edessä, että ”aina” Nobel menee kirjailijalle, jota ainakaan minä en tunne edes nimeltä. Lisäksi palkittu on yleensä mies ja yli 80-vuotias.

Mutta nyt siis olen ainakin pääosin tyytyväinen Nobel-raatiin. Olen lukenut kolme (kenties jopa neljä) voittajan teosta ja hän on nainen (13. naisvoittaja). Mutta kitistävääkin on: Alice Munro on 82-vuotias. Vilpittömät onnittelut voitosta! Sen vain olisi suonut Munrollekin vuosikymmen ellei jopa pari aiemmin. Raha ei tee ketään onnelliseksi, mutta olisi siitä kiva ehtiä edes hieman itsekin nauttia. Toivon siis myös pitkää ikää voittajalle!

Suhteestani Munron tuotantoon olen avautunut aiemmin Kerjäläistyttö-novellikokoelmaa käsittelevässä jutussani. Sen taas kirjoitin, koska osallistuin Kirjainten virrassa -blogin Hannan innoittamana Alice Munro -viikonloppuun. Idea on vallan mainio, ja olisi kiva uusia se vaikkapa Margaret Atwoodin parissa joskus.

Olen pitänyt kaikesta lukemastani Munron tekstistä kovasti. Ensimmäisestä (kaiketi) lukemastani novellikokoelmasta eli kirjasta Viha, ystävyys, rakkaus olen kirjoittanut itselleni muistiin näin:

”Kaikissa (novelleissa) on päähenkilönä nainen, mutta viimeisessä näkökulma on aviomiehen, vaikka vaimo siinäkin on tärkein.

Novellit ovat kaikki melko pitkiä, joten tarinat ja henkilöt ehtivät syvetä mukavasti. Tarinat ovat myös kiireettömiä, vaikka useimmat sisältävätkin jonkin merkittävän käänteen. Osa on sellaisia, että ne jäävät kokonaan lukijan oivallettaviksi.”

Mukavaa, että tietää nobelistin tuotannon sopivan omaan kirjalliseen makuunsa ja että on vielä monta teosta lukemattakin. Tosin en voi brassailla sillä, että olisin lyönyt lanttini likoon Munron puolesta. Jossain veikkauskisassa taisin hätäpäissäni tarjota Joyce Carol Oatesia, kun voittajaehdokas piti nimetä. Sopisi Nobel hänellekin. Ensi vuonna sitten?

P.S. Liikuttava juttu kirjailijasta, joka uinailee autuaan tietämättömänä siitä, että suuri unelma toteutuu juuri jossain aivan muualla. Kirjailijat eivät siis odota malttamattomana tietoa voittajasta.