Vuosi valekirja-arvioista

Vuosi sitten monissa kirjablogeissa kävi melkoinen kuhina. Syynä olivat kieli poskessa ja ketunhäntä kainalossa kirjoitetut valekirja-arviot. Muutamakin kirjabloggaaja oli näet pannut hieman turhautuneena merkille, että koulun alkaessa liikenne tietynlaisten juttujen tienoilla blogeissa lisääntyy. Yllättävänkin monet koululaiset ja opiskelijat tuntuvat etsiskelevän valmista kirjaessee- tai esitelmämateriaalia netistä.

Itse opetusalalla vuosikymmeniä työskennelleenä toki tiedostin tämän ongelman omaa blogiani aloitellessani ja mietin, onko mitään järkeä siinä, että alan itse syytää eetteriin kopioimiskelpoista materiaalia. Sitten päätin, että en jätä hauskaa harrastustani siksi, että joku sen hedelmiä mahdollisesti käyttää väärin. Syyllinen väärinkäyttöön on aina kopioija, ei materiaalin tuottaja.

Tekstien lainaaminen on toki luvallista netistäkin, kunhan muistaa ilmoittaa lähteen ja merkitä selvästi, mikä on lainattua ja mikä kirjoittajan tai esitelmöitsijän omaa. Kouluissa opetetaan ahkerasti oikeita lainausmenetelmiä ja puhutaan tekijänoikeuksista jne. Aina on silti niitä, jotka päättävät koettaa onneaan tai jotka eivät usko jäävänsä kiinni. Mutta opettajatkin osaavat googlata, sen voin kertoa! Valitettavan paljon aikaa kirjallisuustöiden tarkistamisessa menee nykyään hakuja tehdessä. Aina välillä haaviin ui onneton oppilas, jonka työstä enemmän tai vähemmän on suoraa lainaa jostakin nettitekstistä. Ikävä kyllä lähdetietoja ei ole muistettu merkitä näkyviin.

Päätin, että en kirjoita juoniselostuksia tai kovin kummoisia analyyseja klassikkoteoksista, joita ehkä blogia pitäessäni luen. Jonkin verran olen tästä lipsunut, ja suosituimpia blogijuttujani on ollutkin Ilmari Kiannon Punaisesta viivasta kirjoittamani. Koetin siinäkin välttää ihan perinteisiä juonipaljastuksia, mutta kirja kosketti uudelleen kuunneltunakin aika tavalla, joten paljon tuli sanotuksi. Jostain syystä ajattelen, että ihan kaikki jutun äärelle saapuneet lukijat eivät ole olleet vain innokkaita klassikoiden ystäviä.

Tänään blogiini on tultu mm. seuraavien hakusanayhdistelmien avulla:

lukittu lähde juoni

lukittu lähde miljöö

sirpa kähkönen lukittu lähde

Olenko luulotautinen, kun päättelen, että jossakin joku peruskoululainen ahertaa äidinkielen tehtävänsä parissa? Tuskin.

Valekirja-arvio-flashmobiin osallistuneet kirjabloggaajat halusivat siis hieman ravistella kopioivia koululaisia ja opiskelijoita ja muistuttaa lähdekritiikin alkeista. Ihan kaikki ei netissä(kään) aina välttämättä ole totta. Muistuttelimme myös opettajia, vanhempia ja ihan kaikkia siitä, kuinka paljon helpommaksi kopiointi, tekstien ja materiaalin luvaton käyttö ja plagiointi ovat muuttuneet digiaikana. Kirjoitimme tekstimme omasta mielestämme niin läpinäkyvän liioitellusti ja ylilyöviksi, ettemme villeimmissä unissammekaan varmasti uskoneet, että kukaan voisi langeta asettamiimme ”ansoihin”. Mutta on niinkin käynyt!

Oman juttuni kirjoitin Pentti Haanpään Noitaympyrästä, jota muuten en ole koskaan edes lukenut. Kokemuksesta tiedän, että kirjan nimi saattaa houkutella pahaa aavistamattomia ja kokemattomia lukijoita. Harva tajuaa, että nimi on erittäin vertauskuvallinen. Mutta sitä varten opettajat koulussa ovat: opastamassa nuoria eli kertomassa, mistä kirjassa on kyse. Kirjoitin tekstini niin hurjaksi, että vähänkin kirjallisuustunneilla hereillä ollut teinikin tajuaisi siinä olevan jotain vinossa. Alkuun kopioin ja muunsin Wikipedian faktat silkaksi pajunköydeksi. Jos siis vähänkin ristiintarkistaa faktoja, älyää, että olen huijannut lukijaa rankasti. Mutta lukekaapa kommenttiketju loppuun asti…

Valekirja-arviotempaus ylitti netissä uutiskynnyksen. Siitä kirjoitettiin monissa muissakin kuin varsinaisissa kirjablogeissa. Mielipiteet menivät jälleen ristiin. Monet olivat riemuissaan ja sitä mieltä, että asia oli hyvä nostaa esille vaikka näinkin eli huumorin keinoin. Muutamat pahastuivat ja pitivät blogitempaustamme vastuuttomana. Ehdottipa joku, että kirjablogit pitäisi kaikki muuttaa suljetuiksi, koska ne houkuttelevat kopioimaan.

Parhaillaan vellovan suuren Marimekko-keskustelun varjossa olisin sitä mieltä, että kopioimisesta ja plagioimisesta ei voi liikaa varoitella.

Kirjasfääri-blogista voi kurkata valekirja-arvioiden linkit. Suosittelen, jos kaipaat hyviä nauruja.