Sivut

perjantai 22. marraskuuta 2013

J. K. Rowling: Harry Potter -sarja äänikirjoina

Ensikohtaamiseni Harry Potterin kanssa tapahtui kesällä 2000. Olin uteliaisuudesta tilannut kirjakerhosta kolmen siihen mennessä suomennetun Potterin paketin. Lähestyin tehtävää lähinnä ammatillisesti: olisi hyvä vähän tietää, mitä asiakaskuntani lueskelee. Ajatuksena taisi olla myös, että voisin sitten siirtää kirjat vaivihkaa lasten hyllyyn, kun olisin tehtäväni suorittanut.

Luin koko paketin neljässä päivässä putkeen. Kohtuullinen suoritus, kun kotona sentään oli kaksi alle kouluikäistäkin lukijan vastuulla. Turha varmaan sanoakin, mutta kolahti. Sittemmin ilmestyneet osat hankittiin aikanaan sarjaa täydentämään, ja vasta ihan parin viimeisen kohdalla olin toinen, joka perheessä kirjat luki. Samaa tunnelmaa en kuitenkaan enää myöhempien osien kanssa tavoittanut. Hurma alkoi haaleta.

 
Syitä haalenemiseen oli monia. Ensinnäkin kolmas osa Azkabanin vanki on edelleenkin mielestäni sarjan paras osa. Se ei vielä tunnu liian kaavamaiselta eikä ennen kaikkea väkisin venytetyn pitkältä – tätä antiherkkua on tarjolla kosolti jo Liekehtivässä pikarissa. Huomasin myös, että vuoden mittainen tauko osien välillä teki tuhojaan: en enää muistanut kaikkia yksityiskohtia ja välillä suuremmatkin linjat hämärtyivät mielestä. Koska en enää ollut varhaisteini tai edes teini, en tietenkään lukenut uutta osaa odotellessani aiempia osia yhä uudelleen. Kolmanneksi nopealla vauhdilla ilmiöksi ryöstäytynyt meno sarjan ympärillä alkoi toimia vieraannuttavasti, eivätkä elokuvatkaan oikein sytyttäneet. Luimme myös kirjoja lapsillemme ääneen iltasaduiksi (heidän vaatimuksestaan), ja se kierros alkoi armotta paljastaa kirjojen puutteita, kuten jo mainitsemani venytyksen ja kaavamaisuuden sekä yhä lisääntyvän huumorittomuuden ja synkkyyden, pelottavuuden, jopa raakuuden.



Lasten varttuessa hankimme elokuvien dvd-versioita ja viimeisiä kävimme jo teatterissakin katsomassa. Vaikka kumpikin lapsista luki kirjat, katsoi leffat ja taisi jotain pleikkaripeliäkin pelailla jossain vaiheessa, mitään kovin rankkaa fanitusta meillä ei koskaan harrastettu. Nyt on tosin aikuisella tyttärellä ollut projektina lukea sarjaa läpi englanniksi ja olen sponssannut projektia hankkimalla materiaalin.

Viime keväänä etsiskelin kuunneltavaa yhä pidentyneen työmatkani ratoksi. Jossain vaiheessa tajusin, että voisin katsastaa kirjastossa myös lasten- ja nuortenosastojen äänikirjavalikoiman ja siellä huomasin, että Potterit on julkaistu myös äänikirjamuodossa. Aloitin kuuntelu-urakan tai oikeammin -nautinnon huhtikuussa ja viimeisen cd:n otin ulos auton soittimesta tällä viikolla. Aikaa kului siis kahdeksisen kuukautta. Ihan yhteen putkeen en sarjaa kuunnellut, sillä välillä jouduin odottelemaan kirjoja kirjastosta. Väliin osui myös kesäloma, jonka aikana kuuntelu ei juurikaan edennyt, sillä kuuntelen kirjoja vain yksin autossa ollessani.




Ilahduin huomatessani, että lukijana on koko sarjassa mahtava Vesa Vierikko. Jonkin levykotelon kannessa luki, että Vierikko 
oli J. K. Rowlingin hyväksymä lukija. Jäi mietityttämään, ketkä
kaikki suomalaiset näyttelijät olivat koelukeneet Potteria 
Rowlingille… ja joutuneet hylätyiksi? Yhtä kaikki valinta on vallanonnistunut! Vierikko on lukee Potterit antaumuksella. Ihailuani 
vielä lisäsi toteamus, että koko sarjan mitta on valmiina viisi ja 
puoli vuorokautta luentaa. Kun ottaa huomioon, että tuskin kaikkion mennyt kerralla purkkiin, on urakka ollut melkoinen!


Kuuntelu-urakan aloittaminen oli hyvä idea. Oli jo mukava uudistaa Harry Potter -kokemus, koska kieltämättä aika paljon oli unohdus vienyt mennessään kertailuista huolimatta. Viihdyin vallan mainiosti tarinan parissa, kun Vierikko sen minulle eläytyen ja antaumuksella luki. Huvituin, liikutuin, pelkäsinkin. Mutta tunnustan, että tuskin olisin jaksanut sarjaa kirjamuodossa enää läpi kahlata. Jossakin vaiheessa alkoi todella rasittaa, että kaikkien kirjojen seikkailut oli väkisin pakotettu lukuvuoden mittaisiksi, jolloin monien kirjojen alkupuoli oli varsin väkinäistä sivujen täytettä ennen lopun väkivaltaisia vaiheita. Huispaus on oivallinen idea, mutta alkaa sekin tuntua ylimääräiseltä täytteeltä, koska se ei liity juonikuvioihin oikein mitenkään. Myönnettäköön, että Rowling on paneutunut silti ottelukuvauksiin antaumuksella. Kovin kaavamaisia alkoivat olla myös oppituntien kuvaukset. Siksi tuntuiki  huojentavalta, että edes viimeisessä osassa oli luovuttu koulusta tapahtumaympäristönä.
 
 
J.K. Rowling: Harry Potter 1-7 
 
Harry Potter ja viisasten kivi 10 h 25 min
Harry Potter ja salaisuuksien kammio 11 h 30 min
Harry Potter ja Azkabanin vanki 14 h 28 min
Harry Potter ja liekehtivä pikari 24 h 34 min
Harry Potter ja Feeniksin kilta 23 h 37 min
Harry Potter ja puoliverinen prinssi 22 h
Harry Potter ja kuoleman varjelukset 25 h 46 min
 
Lukija Vesa Vierikko.
Suomentanut Jaana Kapari. Tammi.

Äänikirjat lainattu kirjastosta.

Kuten kuvista näkyy, saatavana on sekä cd-levy- että mp3-levytallenteita. Minulle osui lainaan vain yksi mp3-versio.


29 kommenttia:

  1. Mukava katsaus. Olen samaa mieltä raakuudesta, varsinkin viides ja viimeinen osa ovat turhan raakoja ja pitkitettyjä, pidin erityisesti osista 1, 3,4 ja 6.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoissa on paikoin melkoinen ristiriita kepeän taikuushupsuttelun ja leikinlaskun ja sitten melkoisten pimeitten kauhuefektien välillä. Mutta ymmärrän kyllä, että ne uppoavat varsinaiseen kohdeyleisöön. Elokuvista on tehty ehkä liiankin synkkiä, ainakin minun makuuni.

      Poista
    2. Olin kerran eräässä keskustelussa, jossa eräs fani (hieman yli 20 tällöin) kertoi lukeneensa kirjat parikymmeneen kertaan (suureman osan englanniksi). Kysyin onko hän tutustunut myös Narniaan tai Taru Sormusten Herraan, ei ollut, suosittelin.

      Poista
    3. Jotkut ovat todella fanaattisia :) Hyvä, että suosittelit muutakin luettavaa, sillä on vähän sääli, että selvästikin lukuhaluinen yksilö ei osaa tai tajua tai halua laajentaa repertuaariaan vaan jämähtää toistamaan alati samaa.

      Poista
  2. Olipa kiinnostavaa lukea mielipiteesi sarjasta kokonaisuudessaan, sillä olen miettinyt, pitäisikö Harry Potter ottaa iltasatulukemistoon, siis ääneenluettavaksi 8-vuotiaalle. Postauksen perusteella tulin siihen tulokseen, että pitäisi, mutta vain kolmanteen osaan asti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunhan olette kolme ensimmäistä saaneet ääneen luettua, lukee kuuntelija halutessaan jo itse loput :)

      Poista
  3. Ihana juttu, Kirsi! Azkabanin vanki on oma suosikkini, mutta myös ensimmäisellä osalla on oma nostalgia-arvonsa. Minä olen kai sitä Harry Potter -sukupolvea ja pidän edelleen kirjoista huimasti, mutta tunnistan myös nuo puutteet. En silti osaa kritisoida kirjoja, koska ne ovat niin nostalgiaryöpytteisiä, huokaus. Sen tosin myönnän, että siinä viimeisessä filmatisoinnissa, huhhuh, oli menty hieman metsään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakkaushan on sokea, niin myös kirjarakkaus :) Parhaimmillaanhan nämäkin ovat, kun vain antaa mennä, heittäytyy mukaan seikkailuun eikä mussuta turhasta.

      Poista
  4. Meillä on luettu kolme ensimmäistä kaikille lapsille ääneen (6-8-vuotiaat). Sitten tuli tauko, jonka aikana tokaluokkalaiset tytöt lukivat sarjaa eteenpäin itsekseen, mutta kahta viimeistä osaa kielsin lukemasta. Vetävää ja jännittävää luettavaahan koko sarja on. Mutta hirvittävä ja puuduttava ääneenluku-urakka. Vesa Vierikko voisi kernaasti hoitaa homman puolestani. Kiitos mainiosta vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vierikko hoitaa sen vielä niin hyvin :) Miten muuten kohdeyleisö suhtautui tuohon kieltoon? Etteivät vain olisi salaa lukeneet? Kielto kun yleensä näissä jutuissa on paras houkutin!

      Poista
  5. Azkabanin vanki on minunkin suosikkini. Se on hyllyssäni englanninkielisenä pokkaripainoksena ja siitä näkyy, että sitä on luettu muutama(kymmen) kertaa. Elin lapsuuteni ja nuoruuteni Potter-huumassa ja sarjalla on erityinen paikkansa sydämessäni. Mikään sarja ei varmaan enää ikinä tunnu samalta, sillä tuskin aikuisena enää ihan niin fanaattiseksi rupean.

    VastaaPoista
  6. Minultahan puuttuu täysin kokonaan kriittinen arvostelykyky Pottereiden kohdalla kun olin juuri kohdeiässä kun kirjat ilmestyivät :) Kiinnostava bloggaus silti! Azkabanin vanki on myös minunkin suosikkini, mutta olen aina tykännyt todella paljon Feeniksin killastakin. Jännää muuten, että Feeniksin kilta on lyhyempi äänikirjana kuin Kuoleman varjelukset tai Liekehtivä pikari.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole aivan satavarma noista kestoista, sillä en jaksanut merkitä niitä ylös levykoteloista ja nyt jouduin turvautumaan hieman epämääräiseen nettilähteeseen (sivun sivupalkissa tyttöset riisuivat alati alusvaatteitaan, joten jouduin vain nopeasti poimimaan tarvitsemani tiedon!).

      Poista
  7. Minun suosikkini on Feeniksin kilta, ehdottomasti. Itselläni sarjan viehätys ei ole kadonnut, vaikka aikuislukija olen ollutkin alusta alkaen (2001). Olin mukana Suomen Potter-fandomissa aktiivina ja tutkin Rowlingin luomaa maailmaa myös mytologiselta pohjalta, joten löysin siitä pintaa syvemmältä paljon hienoja piirteitä. Olen jo pitkään halunnut tutustua äänikirjoihin, mutta valitettavasti taidan olla henkilö, jolle äänikirjat eivät sovi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mytologiaa ja fantasian perinnettähän Rowling on taitavasti hyödyntänyt, sitä ei voi enkä ainakaan minä halua kieltää. Sarjassa myös alleviivataan opetusta tai teemaksi sitä pitäisi varmaan kutsua: rakkaus on väkevin voima. Kovin lohdullista.

      Poista
  8. Olen myös kuunnellut osat 1-6 äänikirjoina ja viimeisen sitten luin kun en malttanut jonottaa kirjastosta. (Ihan ensimmäinen kierros sarjan parissa oli siis kyseessä.) Vierikko kyllä sopii noiden lukijaksi täydellisesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin hyvin kuvitella, että ekalla kierroksella odottelu ei olisi tullutkaan kyseeseen :)

      Poista
  9. Potterit luettu, tunnustan mukisemati niiden ansiot ja mukaansatempaavuuden. Esimerkillistä ja historiaanjäävää suomennostyötä myös. Matkan varrella alkoi kuitenkin vaivata kirjojen "elokuvallisuus": kerronta oli jotenkin laatikkomaista ja kohtausmaista. Kuin Rowling olisi jo kirjoittamisensa aikana nähnyt päässään tulevaa filmatisointia, ja vain litteroinut sen paperille. Lowrya en vaadi, mutta silti kirjat kirjoina, mielellään myös viihde- ja nuortenkirjallisuudessa, kiitos!

    Enkä saanut sitten koskaan vastausta siihen, miksi ne pahat, kiusaavat idiootit oli pakko ottaa messiin - ja vielä omaan tupaansa punomaan yhdessä sadistisia juoniaan! Kaikilta ongelmilta olisi vältytty, jos Luihuiset olisi vain karkoitettu johonkin kaukaiseen taika-joseffrizl-kellariin, ja ikuinen taikalukko oveen! No, ehkä meidän hyvien on sitten vaan hyväksyttävä ne pahat keskuudessamme? Sitäkö Rowling haluaa sanoa? Jos rankoisimme heitä em. lailla, se tekisi meistä pahoja? Eikä tekisi! Hei, ne on Luihuisia, pilkku, katsokaa nyt mitä ne saivat aikaan, piste!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomennos onkin vallan mainio, teosten suola!

      Mietin myös pariin otteeseen, miksi ihmeessä luihuiset ovat ylipäätään koko Tylypahkassa. Mutta olihan se tarinan kannalta kätevää, kun pahikset olivat käden ulottuvilla alati.

      Poista
  10. Vaikka olen ollut aina kova lukemaan ja Potterien ilmestyessä juurikin kohderyhmää, jostain syystä ne eivät ole koskaan innostaneet. Nyt aikuisiällä olen miettinyt, että pitäisikö sittenkin tämä aukko sivistyksestä yrittää tilkitä (kuten myös Twilight ja TSH). Kerran lainasinkin kirjastosta Viisasten kiven, mutta dekkarit veivät mukanaan ja Potter jäi lukematta. Potterit Vierikon lukemana kuulostaa kyllä varsin houkuttelevalta. Näenkin jo itsekin kutomassa villasukkia pukinkonttiin ja kuuntelemassa cd:ltä Potteria. Kiitoksia siis vinkistä. Suuntaan heti maanantaina kirjastoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin lainaamassa Viisasten kiven äänikirjana ja tänään automatkalla kuuntelin kaksi ensimmäistä CD-levyä. Eipä voi todeta muuta kuin että koukkuun jäin :D Onneksi keittiön nurkasta löytyy CD-soitin niin voin heti huomenna jatkaa kuuntelua ja hakea myös seuraavat osat kirjastosta. Vierikko lukijana on aivan loistava ja suomennos tehty lahjakkaasti.

      Poista
  11. Minä olen ollut suuri Potter-fani jostain... 12-vuotiaasta? Ja jostain syystä aloitin lukemisen Azkabanin vangista, se kai oli tarjolla kirjastossa enkä tajunnut, että kyseessä oli sarja, muistin vain, että Harry Potterista oli ollut jonkun verran puhetta. Ihastuin kirjaan ja sitten toki ahmin ensimmäisen ja toisen osan ja odotin malttamattomana uusia osia. :) Pidän parhaina ehkä Salaisuuksien kammiota ja Kuoleman varjeluksia.

    Minusta potterit eivät ole venytettyjä, Rowling on huikean taitava punoessaan seitsemän kirjan mittaista juonta, jossa jokainen yksityiskohta on merkittävä, ja saa paletin pysymään kasassa. Toki siinä on kaavamaisuutta, että tapahtumat on sidottu lukuvuoden mukaan etenemään, mutta itseäni se ei häirinnyt, joskin seitsemäs osa oli kyllä mukava poikkeus siihen. Tosin luulen, että minulta puuttuu arvostelukykyni on poikkeuksellisen huono potterien kohdalla, koska kasvoin niiden mukana ja ne olivat niin iso juttu minulle.

    Suomennokset ovat myös ansiokkaita, mutta en pidä siitä, että henkiöitten nimiä on suomennettu, se jotenkin vähän latistaa tunnelmaa. Ehkä pitäisi tutustua näihin äänikirjoihinkin joskus. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnelman latistuminen lienee niitä kuuluisia makukysymyksiä. Minulle suomennetut nimet sopivat mainiosti, vaikka on asiassa kieltämättä puolensa.

      Viimeisessä osassa, jonka nimikin on Kuoleman varjelukset, jahdataan puoli kirjaa näitä varjeluksia, joilla ei sitten ole lopputuleman kanssa lähes mitään osaa eikä arpaa, mutta kuten sanottu, makuasia :) Ja hyvin siis viihdyin matkassa.

      Poista
  12. Tunnustaudun Potter-hullaantuneeksi. Lontoossakin piti käydä ihmettelemässä laituria 9 3/4... ;) Löysin maailmaan hieman myös sattumalta. Asiakkaani pöydällä oli Potter ja taisin tokaista, että eikös tuo ole lastenkirja? Tämä aikuinen nainen naurahti, että et ole tainnut lukea Pottereita. Ja ihan vain yleissivistyksen vuoksi päätin lukea ensimmäisen "alta pois", mutta se olikin menoa saman tien. Myös minun lempparini kirjana on ehdottomasti tuo kolmas ja filmatisoinneista kaksi ensimmäistä. Kaikki loput ovat liian synkkiä värimaailmaltaan eivätkä vastaa pääni sisäistä Tylypahkaa.

    Ennen postaustasi en edes hoksannut, että voisin ajomatkoilla uppoutua äänikirjanakin Potterin maailmaan. Nyt lähtee Fiattiini mukaan tyttären taannoinen joululahja Viisasten kivi kera Vierikon, KIITOS vinkistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, tämähän leviää mainiosti! :) Mukavia kuunteluhetkiä! Muista kuitenkin ajaa varovasti...

      Poista
  13. Minä tartuin (siis aikuisena) Harry Potteriin "otetaan nyt sitten selvää mistä kaikki meuhkaavat" -asenteella ja sarja vei täysin mennessään! Muutama osa oli jo ehtinyt siinä vaiheessa ilmestyä, muistaakseni pari uusinta ehdin ostaa heti suomennoksen ilmestyttyä ja aiemmat ostin jälkikäteen. En osaa sanoa mikä näistä oli suosikki osani, mutta Azkabanin vanki on melko vahvoilla. Aion lukea sarjan uudelleen jossain sopivassa välissä, mielellään melko peräkkäin ennen kuin edellisosien tapahtumat taas unohtuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeastaan on mahtavaa, että voi aikuisenakin vain antaa mennä ja nauttia hyvästä tarinasta ja vauhdikkaasta seikkailusta. Minua ainakin vaivaa tuo huonomuistisuus, joten näin yhteen menoon kuuntelu oli oiva ratkaisu. Muistin kohtalaisesti kaiken :)

      Poista