Reilun kaupan äänikirjoja ja äänikirjoista noin ylipäätään

Taidan olla äänikirjojen(kin) suurkuluttaja. Laskin nimittäin, että olen tänä vuonna jo ehtinyt kuunnella 22 äänikirjaa, ja parhaillaankin on menossa kaksi. Lisäksi tuossa kokonaismäärässä ovat mukana sellaiset järkäleet kuin Mika Waltarin Mikael Karvajalka ja kaikki Harry Potterit. Blogiani seuranneet jo tietävät, että salaisuuteni on yksin autossa taitettava työmatka. Istun päivittäin autossa puolitoista tuntia, enkä jaksa kuunnella radiota enkä oikein musiikkiakaan. Äänikirjat ovat pelastukseni, ja olenkin niistä pahasti riippuvainen.

Kuuntelen äänikirjoja myös puhelimestani esimerkiksi lenkkeillessäni tai yksin kotona ollessani, jos tehtävänä on jokin tylsähkö kotityö. Omistan myös iPod4:n, jonka muistiin mahtuu äänikirja poikineen, mutta älypuhelimen hankittuani olen lähestulkoon hylännyt pienen sinisen laitteeni. Puhelimeen saan ladattua kirjat suoraan esimerkiksi Elisa Kirjasta. Lataaminen ja kirjojen kuuntelu ovat huippuhelppoa, mutta maksullista hupia.

Kirjasto on pää-äänikirjalähteeni. Joka kerta kirjastossa käydessäni (siis kerran tai pari viikossa) koukkaan äänikirjahyllyn kautta ja tarkistan tarjonnan. Koska olen jo vuosia harrastanut niiden kuuntelua, olen melko tarkkaan läpikuunnellut käytössä olevien kirjastojen valikoiman, niin aikuisten kuin lasten- ja nuortenosastoiltakin. Aika ajoin käyn läpi myös kirjastojen nettiaineistosivut ja tarkistan, mitä uutta on tullut tai tulossa ja teen varauksia. Aikaisemmin siirsin osan cd-versioista iPodille, mutta nykyään kuuntelen cd- ja mp3-levyt auton soittimella ja ostan puhelimeen tiedostot netistä.

Jonkin verran äänikirjoja on kertynyt myös omaksi. Olen ostanut hyllyyni Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogian sekä Tuntemattoman sotilaan (myös kuunnelmaversion tästä!). Edellinen taitaa olla ylittämättömin äänikirjakokemukseni tähän asti. Aivan uskomattoman upean luennan tekee Veikko Sinisalo. Käsittääkseni kyseessä on alun perin radiolle tehty luenta, joka on sitten siirretty cd-muotoon myöhemmin. Omina ovat myös parhaat Waltarit eli Sinuhe egyptiläinen ja Mikael Karvajalka ja sen heikohko jatko-osa Mikael Hakim. Myös Kiven Seitsemän veljestä on tullut hankituksi, ja vain Kalevala puuttuukin suosikkieni kokoelmasta. Myös lapsille hankimme aikoinaan klassikkoja kuten Astrid Lindgrenin kirjoja automatkojen ratoksi, ja toimivatkin muuten tosi hyvin. Aikuisetkin jaksavat kuunnella niitä.

Äänikirjoina kuuntelen mielelläni kirjoja uusintana, siis sellaisia kirjoja, jotka olen jo ainakin kertaalleen lukenut. Joskus kuuntelu voi tulla melko piankin lukemisen jälkeen. Näin kävi pari vuotta sitten Katja Ketun Kätilön kanssa. Kuuntelu avasi monisyisestä teoksesta vielä uusia ulottuvuuksia, kun tarinan keskeisimmät kohdat olivat jo valmiiksi tiedossa. Samalla tavalla on käynyt Pasi Ilmari Jääskeläisen romaanien kohdalla.

Mutta voin kuunnella myös ennen lukemattomia teoksia. Usein silloin on kyseessä dekkari tai jokin muu hieman kevyempi teos. Monet dekkarit kestävät myös uusintakierroksen kuunneltuina, koska olen armottoman huonomuistinen ja ratkaisevat käänteet usein painuvat nopeasti unhoon. Esimerkiksi Agatha Christien tuotantoa on julkaistu paljon suomenkielisinä äänikirjoina, ja niitä voi hyvin lukea ja kuunnella useampaankin kertaan. Mieluiten kuuntelen kirjani suomeksi, mutta yllättävän hyvin ovat sujuneet myös satunnaiset kokeiluni englannin kielellä. Ruotsiakin voisin joskus kokeilla.

Paitsi sisältö myös toteutus on äänikirjoissa tärkeää. Pidän eläytyvästä luennasta, kuten Sinisalon tai Vesa Vierikon (Potterit) tyylistä, mutta liian eläytyvää ei saa olla. Olen myös huomannut, että minua miellyttävät enemmän mies- kuin naislukijat. Suosikkejani ovat edellä mainittujen lisäksi Lars Svedberg, Veikko Honkanen ja Ismo Kallio sekä Ola Tuominen. Juha Veijonen on lukenut joitakin Reijo Mäen Vares-dekkareita, ja niistä pidin myös kovasti. Onnistuneita ovat yleensä olleet myös kirjailijoiden itsensä lukemat kirjat, kuten Eppu Nuotion Pii Marin -dekkarit. Tosin ymmärrän, että kaikilla kirjailijoilla ei ole halua tai taitoa tällaiseen urakkaan.

Oikeastaan vain kerran olen törmännyt todella huonoon luentaan. Harmi kyllä en enää muista edes varmasti, mikä kirja oli kyseessä, mutta muistaakseni jokin Taavi Soininvaaran trillereistä. Kuulosti siltä kuin lukija ei olisi ollut äidinkieleltään suomenkielinen, ja aksentti häiritsi tavattomasti.

Tulipas tästä nyt pitkä johdanto. Tähtäimessäni on nimittäin esitellä suomalainen pienäänikirjakustantamo Suomen ääniakatemia, joka äänenkäytön koulutuksen lisäksi julkaisee reilun kaupan periaatteella äänikirjoja. NettisivuillaanSuomen ääniakatemia esittelee itsensä näin:

Tarja ja Esa Orre perustivat Suomen Ääniakatemian vuonna 2010
vastatakseen runsaaseen äänenkäytön koulutuksen kysyntään.
Luonnollisena jatkeena koulutustyölle syntyi äänikirjakustantamo,
jonka johtoajatuksena on tuottaa teknisesti ja luentalaadullisesti
korkeatasoisia äänikirjoja siten, että luovan työn tekijät - kirjailijat,
kääntäjät, näyttelijät, ohjaajat, säveltäjät - saavat työstään heille
kuuluvan, oikeudenmukaisen palkkion.

Olen keskustellut Tarja Orren kanssa pariinkin kertaan puhelimessa äänikirjoista ja Suomen ääniakatemian toiminnasta. Ihmettelimme viimeksikin molemmat, mistä kummasta johtuu, että äänikirjat eivät oikein vain ole lyöneet itseään Suomessa läpi. Äänikirjavalikoima on varsin suppea, ja myynti on verrattain vähäistä. Syiksi arvelimme ainakin kohtalaisen korkean hinnan. Tosin on myönnettävä, että äänikirjojen hinnat ovat varsin kilpailukykyisiä ainakin uutuuksien kovakantisten paperiversioiden rinnalla.

Yhdeksi syyksi arvelin myös hieman vanhahtavan formaatin. Yleensähän äänikirjat julkaistaan cd-muodossa. Paksu kirja luettuna cd-levyille voi olla varsin mittava paketti. Mikael Karvajalassa on kestoa yli 34 tuntia ja levyjä on kolmekymmentä: kaksi laatikollista!

Levyt ovat työläitä käyttää. Niitä pitää jatkuvasti vaihtaa soittimeen. Lisäksi ne ainakin kirjastokäytössä helposti vahingoittuvat eivätkä enää toimi moitteettomasti. Minä olen sen verran tumpelo, että kirjan levyjen siirtäminen tietokoneen kautta iPodiin on varsin työläs projekti. Mp3-levyt ovat jo astetta kehittyneempi muoto kuin cd, mutta sitä formaattia on varsin vähän saatavilla.

Suomen ääniakatemia on pieni mutta laadukas äänikirjakustantamo. Nettisivujen kautta voi kurkata mielenkiintoista projektia, joka on toteutettu yhdessä yhdysvaltalaisen kirjailija Alice McLerranin kanssa. Kirjailija ihastui omasta lastenkirjastaan tehtyyn suomenkieliseen äänikirjaversioon ja halusi tehdä Suomen ääniakatemian kanssa siitä myös englanninkielisen version. Kirjailija luki tekstin itse. ’Kuvituksena’ toimii Esa Orren säveltämä musiikki. Projekti on saamassa jatkoa erikielisinä toteutuksina. Firma sivuilta voi katsoa kirjailijan haastattelun ja kuunnella näytteen kirjan suomenkielisestä äänikirjasta. Vuori joka rakasti lintua on minulle aivan uusi tuttavuus, mutta vaikuttaa mielenkiintoiselta teokselta.

Suomen ääniakatemialla on pieni mutta varsin laadukas kirjavalikoima. Mukana on ilahduttavan paljon dekkareita, ja erityisen iloinen olen Seppo Jokisen tuotannosta, jonka lukee Ola Tuominen. Sekä Jokinen että Tuominen ovat suosikkejani, joten yhdistettynä nämä miehet tuloksena voi olla vain huipputavaraa!

Ajattelin esitellä tässä yhteydessä Suomen ääniakatemialta saamani näyteäänikirjan, mutta koska jutustani tuli aika pitkä, säästänkin sen ihan omaan juttuunsa huomiseksi.

Heitän nyt kysymyksen lukijoille. Mikä on Sinun suhteesi äänikirjoihin? Olisi mukava kuulla kokemuksista!

P.S: Vieno toive olisi saada laite, jolla voi kuunnella äänikirjoja myös uidessa…