Onnittelut, Riikka Pelo!

Riikka Pelo Turun kirjamessuilla.

”Riikka Pelo on Suomen taitavimpia nykykirjailijoita. Hän ei varmaankaan vedä vertoja Sofi Oksasen brändäystaidoille, mutta kirjoittamisessa uskallan väittää, että vetää. Taivaankantaja oli vuonna 2006 Runeberg-ehdokkaana ja voitti Tiiliskivi-palkinnon. Jokapäiväiselle elämällemme veikkaan ainakin F-ehdokkuutta. En panisi pahaksi voittoakaan.”

Näin olen todistettavasti kirjoittanut tänä keväänä, toukokuun kuudentena, luettuani Pelon esikoisromaanin Taivaankantaja. Sitä ennen olin jo lukenut Jokapäiväisen elämämme ja vaikuttunut. Kirja on suorastaan hengästyttävän hieno! Kirjoitin siitä arvion paikallislehteen, ja sanoin muun muassa näin (SSS 4.4.2014):

Rakenteen katkelmallisuudella Pelo on onnistunut välttämään elämäkerrallisia romaaneja usein rasittavat dramaturgiset ongelmat. Jännite säilyy ja vain tiivistyy musertavaa loppua kohden. Henkilöt ovat eläviä.  Pitkät virkkeet hengittävät kuin venäläiset joet, hitaasti vyörymällä.

Taiteen tekemisen palo ja tuska on teoksen keskeinen teema. Marina Tsvetajeva tuntuu uhraavan kaiken kirjoittamiselle, jonka käyttövoimana on intohimo. Myös äidin ja tyttären kipeä suhde toistuu katkeralla tavalla. Tsvetajevan oma äiti oli pianisti, joka vaati tyttäreltään kohtuuttomasti. Samojen vaatimusten edessä Alja kapinoi. Silti äitejä ja tyttäriä yhdistää rakkauden tiukka side.

Pelo kirjoittaa Neuvostoliiton sisäisestä terrorista vähintään yhtä hyytävästi kuin Sofi Oksanen. Jokapäiväinen elämme on kaikin tavoin vaikuttava teos.

Mainittakoon tässä sekin, että Puhdistus on toinen romaani, jonka olen koskaan lukenut ennen kuin se on voittanut Finlandia-palkinnon. Senkin äärellä olin vaikuttunut. Yhteisiä tekijöitä siis on näiden teosten välillä, mutta yhtä isoa suuren yleisön suosikkia Pelon romaanista tuskin tulee kuin Puhdistuksesta. Se ei ole juonellisesti yhtä vetävä. Mutta maailmanluokan kirjallisuutta se on, ehdottomasti.

Lukiessani Jokapäiväistä elämäämme en voinut olla ihmettelemättä kirjailijan aihevalintaa ja muutenkin kirjan syntyprosessi askarrutti mieltäni. Rohkaistuin pyytämään kustantajalta kirjailijan yhteystiedot pientä haastattelua varten, onhan Pelolla yhteyksiä kotiseudulleni. Ilahduin kovasti, kun sain nopeasti kirjailijalta vastaukset kysymyksiini. Jälleen lainaan 4.4. ilmestynyttä juttuani:

Marina Tsvetajevan hahmo on kulkenut mukanani pitkään. 1990-luvun alussa asuin Prahassa saman vuoren rinteellä, jolla Tsvetajevakin oli aikoinaan asunut. Luin tuolloin paljon hänen runojaan ja myöhemmin kirjoitin ääni-installaatiokäsikirjoituksen Tsvetajevan kirjeenvaihdosta Rainer Maria Rilken ja Boris Pasternakin kanssa.

Käsikirjoituksessa esiintynyt puolifiktiivinen tytär alkoi mielessäni vaatia omaa tarinaansa kerrottavakseni luettuani Tsvetajevan oikean tyttären kirjeet vankileiriltä Boris Pasternakille. Äiti ja tytär rakastivat tätä samaa miestä läpi elämänsä. Heidän suhteensa oli monella tapaa hyvin erityinen, se millä tavoin he rakastivat tai eivät kyenneet toisiaan rakastamaan. Tätä halusin romaanillani luodata.

Työskentely oli hyvin hidasta: taustatutkimus vei paljon aikaa mutta erityisesti siitä ulos kirjoittaminen, romaanin oman kielen ja maailman löytäminen, oli aikaa vievää. Minulla oli alussa hyvin kirkas näkemys Alja-tyttären kielestä ja rytmistä, mutta kului pitkän aikaa ennen kuin se todentui proosana sekä Aljan osin runomuodossa kirjoitetussa “omassa kirjassa”.

Liikuttavinta oli, että Riikka Pelo kertoi jo alakoulun opettajan kannustaneen häntä kirjailijaksi. Hyväksyessään haastatteluni Pelo vielä erikseen mainitsi, että oli mukavaa, kun jutussa tulee opettaja ihan nimeltä mainittua. Opettajilla on väliä!

Opettajani Reino Läärä Alhaisten ala-asteella oli itsekin kirjailija ja otti 12-vuotiaan tytön kirjailijahaaveet vakavasti. Musiikkiopisto ja kirjasto olivat Salon elämäni keskipisteitä, ja kirjastossa olin myös kesätöissä.

Riikka Pelo oli toukokuussa vieraana Ylen Aamun kirja -ohjelmassa. Jakso on edelleen katsottavissa Yle Areenassa. Kun ehdokkaat julkistettiin, kirjallisuustoimittaja Seppo Puttonen sanoi, että hänen ehdoton suosikkinsa niiden joukossa on juuri Riikka Pelon romaani. Niin minunkin, vaikka muista ehdokkaista olenkin lukenut vain Kjell Westön Kangastus 38:n. Siitäkin pidin.

Nyt on aika onnitella voittajaa lämpimästi. Onnittelut, Riikka! Aivan mahtavaa!

P.S. Jos et ole vielä Jokapäiväistä elämäämme lukenut, suosittelen!