Usein dekkarin tai jännärin
alussa tapahtuu rikos. Aika usein joku tapetaan, eli tapahtuu murha. Eilen
jälleen näytetyssä elokuvassa Komisario
Palmun erehdys Palmu neuvoo alaistaan dekkarin kirjoittamisessa: siinä
pitää olla murha, rikoksista sovittamattomin. Jasu Rinneoja on rakentanut oman psykologisen trillerinsä Myrkyttäjä käänteisen ratkaisun varaan:
alkajaisiksi vuoden ajan koomassa maannut mies alkaa osoittaa elonmerkkejä.
Ratkaisu on aika rohkea, varsinkin, kun seuraava juonen kohokohta antaa odottaa
itseään varsin pitkään.
Myrkyttäjä ei
olekaan varsinainen dekkari, vaan kuten sanottu, enemminkin psykologinen
trilleri. Markku Renqvist, Renqvist Invest -yrityksen despoottinen
toimitusjohtaja, on vuosi sitten joutunut liikenneonnettomuuteen ja ollut siitä
saakka tajuton. Poika Pasi on ottanut yrityksen johdon haltuunsa, mutta ei
suostu vierailemaan sairaalassa isänsä vuoteen vierellä. Tytär Paula sen sijaan
käy uskollisesti päivittäin katsomassa isäänsä, jonka kanssa hänellä on aina
ollut läheiset välit. Vaimo Saara haluaisi päästää aviomiehensä jo pois
kärsimästä, mutta Paula ei halua kuullakaan mitään sen suuntaista. Saaran ja
perheen läheinen ystävä ja terapeutti Irja sen sijaan kannattaa ajatusta
lämpimästi.
Kun Markku yllättäen alkaa
osoittaa toipumisen merkkejä, sähköistyy tunnelma niin firmassa kuin
perheenjäsenten kodeissakin. Pasin avovaimo Wilma koettaa painostaa Pasia
avioitumaan kanssaan, ja Paulan poikaystävä Mikko haluaisi lapsen Paulan
kanssa, mielellään mahdollisimman pian. Saara taas tarvitsisi kipeästi rahaa
taidegalleriansa pelastamiseksi. Talousjohtaja Hujanenkin kiinnostuu Markusta,
kun kuulee tämän heränneen.
Rinneoja kirjoittaa
sujuvasti ja hyvin dialogipainotteisesti. Kohtaukset ovat lyhyitä ja
kiivastahtisia, mutta siitä huolimatta juoni etenee varsin verkkaan. Osan
hitaudesta selittää henkilögallerian runsaus ja näkökulmien paljous. Jo
perhettä on kuusi henkeä, kun vähitellen heräilevä Markkukin pääsee välillä
ääneen. Lisäksi ovat vielä Irja ja esimerkiksi Wilman työkaveri miehineen sekä
poliisiaseman väki. Kaikkien henkilöiden päässä tuntuu pyörivän loputon määrä
selvittämättömiä kysymyksiä. Oliko Markun onnettomuus vahinko vai murhayritys?
Miten Markun rahat jakautuisivat, jos hän kuolisi? Kuka hyötyisi eniten? Mitä
tapahtuu firmassa, jos Markku onnistuu vielä palaamaan? Entä missä kunnossa on
Saaran ja Markun avioliitto? Miten Markku suhtautuisi vävyehdokkaaseen ja
tajuttomuuden aikana kuvioihin tulleeseen miniäkokelaaseen?
Vähitellen alkaa selvitä,
että kaikilla kirjan henkilöillä on enemmän tai vähemmän salattavaa. Aika
monella olisi myös motiivi haluta Markulle pahaa. Kun kuvioihin astuu
salaperäinen Rolf, jolla tuntuu olevan yhteyksiä kansainvälisiin rikollisiin ja
todelliseen synkkään pahuuteen, alkaa vauhti kiihtyä – jopa liikaakin, ainakin
minun makuuni. Jälleen törmäsin uskottavuusongelmaan. En tullut vakuutetuksi
siitä, että romaanin juonikuviot voisivat olla totta – tai edes sinne päin. Syynä
on lähinnä se, ettei kirjoittaja oikeastaan edes yrittänyt saada minua vakuuttuneeksi
tyytyessään melko pintapuoliseen kerrontaan.
Ongelmia ei siis ole
varsinaisessa pintatasossa. Kirja on toimitettu huolella ja säästelemättä.
Kannet ovat hienot ja kieli hiottua ja viimeisteltyä. Nämä seikat eivät siis
päässeet lukunautintoa häiritsemään, kuten joskus käy. Henkilöitä on, kuten
sanottu, paljon ja kenties jopa liikaa. Kukaan heistä ei nouse selkeästi kirjan
päähenkilöksi, eikä kukaan oikeastaan syvene sitä vertaa, että heitä oppisi
tuntemaan. Kaikki ovat myös enemmän tai vähemmän epämiellyttäviä ihmisiä
tavalla tai toisella. Oikeastaan vain Paula tuntuu olevan ainoa, joka oikeasti
haluaa Markun, isänsä, vielä paranevan.
Käteen jää kaiken selvittyä
oikeastaan varsin vähän. Auto-onnettomuuden syy selviää, samoin Renqvist
Investin asioiden tolasta saa lukija tietää jotakin, mutta varsinainen syy
siihen, miksi Markun henki on vaarassa vielä sairaalassakin, jää aika heikosti
perustelluksi. Rinneoja tyytyy vain vihjailemaan motiiveista, joita tietyillä
henkilöillä on. Tapahtuu tarinassa murhakin, mutta se on todellisella
sivuraiteella. Poliisit ovat totaalisen pihalla kaikesta, vaikka onnistuvatkin
hieman arvailemaan, mitkä kaikki tapahtumat liittyvät kaupungissa toisiinsa.
Kotisivuillaan Rinneoja
paljastaa olevansa sivutoiminen raisiolaiskirjailija, joka on ryhtynyt
kirjoittamaan vasta ’vanhalla’ iällä. Esikoiskirja, kehityskertomus Varjossa kasvaneet ilmestyi vuonna 2011,
ja viime vuonna julkaistiin seuraavat kaksi: dekkari Elä ja anna loisten kuolla (Kylmäkorpi-sarjan
aloitusosa) ja tämä Myrkyttäjä.
Kahdella viimeisellä teoksella on ohut kosketuspintakin, sillä komisario
Kylmäkorpi alaisineen vilahtavat Myrkyttäjässä
hetkittäin. Rinneojan muita teoksia en ole Myrkyttäjän lisäksi lukenut, mutta esittelyjen perusteella ne
vaikuttavat keskenään melko erilaisilta teoksilta.
Jasu Rinneoja: Myrkyttäjä
Reuna 2013. 427 s.
Arvostelukappale. Kiitokset
kirjailijalle!
Tämä vaikuttaa kyllä raameiltaan kiintoisalta kirjalta. Kovin suuriksi paisuvat henkilögalleriat ovat kyllä hankalia ja vaativat paljon kirjoittajalta toimiakseen. Hieno arvio ja jos kirja joskus suomireissulla osuu eteen, saatanpa korjata talteen ja lukea.
VastaaPoista