Jasu Rinneoja: Myrkyttäjä

Usein dekkarin tai jännärin alussa tapahtuu rikos. Aika usein joku tapetaan, eli tapahtuu murha. Eilen jälleen näytetyssä elokuvassa Komisario Palmun erehdys Palmu neuvoo alaistaan dekkarin kirjoittamisessa: siinä pitää olla murha, rikoksista sovittamattomin. Jasu Rinneoja on rakentanut oman psykologisen trillerinsä Myrkyttäjä käänteisen ratkaisun varaan: alkajaisiksi vuoden ajan koomassa maannut mies alkaa osoittaa elonmerkkejä. Ratkaisu on aika rohkea, varsinkin, kun seuraava juonen kohokohta antaa odottaa itseään varsin pitkään.

Myrkyttäjä ei olekaan varsinainen dekkari, vaan kuten sanottu, enemminkin psykologinen trilleri. Markku Renqvist, Renqvist Invest -yrityksen despoottinen toimitusjohtaja, on vuosi sitten joutunut liikenneonnettomuuteen ja ollut siitä saakka tajuton. Poika Pasi on ottanut yrityksen johdon haltuunsa, mutta ei suostu vierailemaan sairaalassa isänsä vuoteen vierellä. Tytär Paula sen sijaan käy uskollisesti päivittäin katsomassa isäänsä, jonka kanssa hänellä on aina ollut läheiset välit. Vaimo Saara haluaisi päästää aviomiehensä jo pois kärsimästä, mutta Paula ei halua kuullakaan mitään sen suuntaista. Saaran ja perheen läheinen ystävä ja terapeutti Irja sen sijaan kannattaa ajatusta lämpimästi.

Kun Markku yllättäen alkaa osoittaa toipumisen merkkejä, sähköistyy tunnelma niin firmassa kuin perheenjäsenten kodeissakin. Pasin avovaimo Wilma koettaa painostaa Pasia avioitumaan kanssaan, ja Paulan poikaystävä Mikko haluaisi lapsen Paulan kanssa, mielellään mahdollisimman pian. Saara taas tarvitsisi kipeästi rahaa taidegalleriansa pelastamiseksi. Talousjohtaja Hujanenkin kiinnostuu Markusta, kun kuulee tämän heränneen.

Rinneoja kirjoittaa sujuvasti ja hyvin dialogipainotteisesti. Kohtaukset ovat lyhyitä ja kiivastahtisia, mutta siitä huolimatta juoni etenee varsin verkkaan. Osan hitaudesta selittää henkilögallerian runsaus ja näkökulmien paljous. Jo perhettä on kuusi henkeä, kun vähitellen heräilevä Markkukin pääsee välillä ääneen. Lisäksi ovat vielä Irja ja esimerkiksi Wilman työkaveri miehineen sekä poliisiaseman väki. Kaikkien henkilöiden päässä tuntuu pyörivän loputon määrä selvittämättömiä kysymyksiä. Oliko Markun onnettomuus vahinko vai murhayritys? Miten Markun rahat jakautuisivat, jos hän kuolisi? Kuka hyötyisi eniten? Mitä tapahtuu firmassa, jos Markku onnistuu vielä palaamaan? Entä missä kunnossa on Saaran ja Markun avioliitto? Miten Markku suhtautuisi vävyehdokkaaseen ja tajuttomuuden aikana kuvioihin tulleeseen miniäkokelaaseen?

Vähitellen alkaa selvitä, että kaikilla kirjan henkilöillä on enemmän tai vähemmän salattavaa. Aika monella olisi myös motiivi haluta Markulle pahaa. Kun kuvioihin astuu salaperäinen Rolf, jolla tuntuu olevan yhteyksiä kansainvälisiin rikollisiin ja todelliseen synkkään pahuuteen, alkaa vauhti kiihtyä – jopa liikaakin, ainakin minun makuuni. Jälleen törmäsin uskottavuusongelmaan. En tullut vakuutetuksi siitä, että romaanin juonikuviot voisivat olla totta – tai edes sinne päin. Syynä on lähinnä se, ettei kirjoittaja oikeastaan edes yrittänyt saada minua vakuuttuneeksi tyytyessään melko pintapuoliseen kerrontaan.

Ongelmia ei siis ole varsinaisessa pintatasossa. Kirja on toimitettu huolella ja säästelemättä. Kannet ovat hienot ja kieli hiottua ja viimeisteltyä. Nämä seikat eivät siis päässeet lukunautintoa häiritsemään, kuten joskus käy. Henkilöitä on, kuten sanottu, paljon ja kenties jopa liikaa. Kukaan heistä ei nouse selkeästi kirjan päähenkilöksi, eikä kukaan oikeastaan syvene sitä vertaa, että heitä oppisi tuntemaan. Kaikki ovat myös enemmän tai vähemmän epämiellyttäviä ihmisiä tavalla tai toisella. Oikeastaan vain Paula tuntuu olevan ainoa, joka oikeasti haluaa Markun, isänsä, vielä paranevan.

Käteen jää kaiken selvittyä oikeastaan varsin vähän. Auto-onnettomuuden syy selviää, samoin Renqvist Investin asioiden tolasta saa lukija tietää jotakin, mutta varsinainen syy siihen, miksi Markun henki on vaarassa vielä sairaalassakin, jää aika heikosti perustelluksi. Rinneoja tyytyy vain vihjailemaan motiiveista, joita tietyillä henkilöillä on. Tapahtuu tarinassa murhakin, mutta se on todellisella sivuraiteella. Poliisit ovat totaalisen pihalla kaikesta, vaikka onnistuvatkin hieman arvailemaan, mitkä kaikki tapahtumat liittyvät kaupungissa toisiinsa.

Kotisivuillaan Rinneoja paljastaa olevansa sivutoiminen raisiolaiskirjailija, joka on ryhtynyt kirjoittamaan vasta ’vanhalla’ iällä. Esikoiskirja, kehityskertomus Varjossa kasvaneet ilmestyi vuonna 2011, ja viime vuonna julkaistiin seuraavat kaksi: dekkari Elä ja anna loisten kuolla (Kylmäkorpi-sarjan aloitusosa) ja tämä Myrkyttäjä. Kahdella viimeisellä teoksella on ohut kosketuspintakin, sillä komisario Kylmäkorpi alaisineen vilahtavat Myrkyttäjässä hetkittäin. Rinneojan muita teoksia en ole Myrkyttäjän lisäksi lukenut, mutta esittelyjen perusteella ne vaikuttavat keskenään melko erilaisilta teoksilta.

Jasu Rinneoja: Myrkyttäjä

Reuna 2013. 427 s.

Arvostelukappale. Kiitokset kirjailijalle!