Onpa tosiaan hämmentynyt
olo. Ensimmäisen Kate Atkinsonin
Jackson Brodie -dekkarin Ihan tavallisena päivänä äärellä huokailin ihastuksesta ja vannoin löytäneeni
uuden suosikkidekkaristin. Lukiessani kakkososaa Kaikkein vähäpätöisin asia (KVA) aloin epäillä omaa järkeäni.
Olinko tosiaan pitänyt tämän kirjailijan kirjasta? Olin näet vaipua epätoivoon
pitkäveteisesti etenevän tarinan parissa. Kirja eteni vain väkipakolla. Olin
kuitenkin päättänyt lukea vielä kolmannenkin osan Eikö vieläkään hyviä uutisia (EVHU), jonka olin lainannut kirjastosta
ja jonka laina-aika oli kulumassa umpeen.
Minua oli varoitettu, että
Atkinsonin sarjan osat ovat keskenään kovin erilaisia, ja niin ne totisesti
ovatkin. Pidin näet taas aika lailla kolmososasta! Melko yllättävää, mutta niin
vain pääsi käymään.
Kakkososa lienee tarkoitettu
jonkinlaiseksi dekkariparodiaksi. Ainakin sen tapahtumat ovat varsinaista
farssia. Ristiriitaisesti kaikki henkilöt ovat joko pitkästyneitä tai
pitkästyttäviä – tai mikä vielä pahempaa – molempia. Koska tarina ei ottanut
edetäkseen, alkoi myös Atkinsonin tapa kirjoittaa runsaasti tekstiä sulkeisiin
ärsyttää aivan suunnattomasti. Tiedänkin lukijoita, jotka näiden kahden syyn
takia ovat jättäneet kirjan kesken. Itsekin käytän teksteissäni sulkeita, mutta
alkaa totisesti olla liikaa, kun kaunokirjallisessa tekstissä on turhia
sulkeita useita joka aukeamalla.
Ensimmäinen Jackson Brodie
sijoittuu Cambridgeen, mutta nämä seuraavat kaksi osaa tapahtuvat pääosin
Edinburghissa. KVA:ssa Jackson on Edinburghissa, koska hänen naisystävänsä
Julia näyttelee kehnohkon teatteriseurueen esityksessä Edinburghin
teatterifestivaaleilla. Tapahtumat alkavat, kun palkkamurhaaja Paul Bradley
joutuu raa’an pahoinpitelyn uhriksi pienen peltikolarin takia. Tapaus sattuu
keskellä kaupunkia, ja silminnäkijöinä on kymmenittäin teatteriin jonottavia
festivaalivieraita. Joukossa sattuvat olemaan Jackson Brodie sekä
rikoskirjailija Martin Canning. Martin tekee jotain itselleen tavatonta
pelastamalla Bradleyn hengen heittämällä kannettavalla tietokoneellaan pahoinpitelijää.
Tämän tapahtuman jälkeen
Atkinson jaarittelee tyhjää kymmeniä sivuja, ennen kuin alkaa varsinaisesti
tapahtua. Perusteellisesti tutustutaan Martin Canningin pitkäveteiseen elämään,
jota Martin itsekin pitää pitkäveteisenä. Hän unelmoi toisenlaisesta elämästä,
joka on jos mahdollista vielä tylsempää. Näitä unelmia Atkinson silti kuvailee
sivukaupalla uuvuttaen lukijaparan. Toki tajusin, että Martin on jonkinlainen
humoristinen pilakuva ’tyypillisestä’ rikoskirjailijasta. Silti vitsi ei jaksanut
edes hymyilyttää.
Lisäksi lukija tutustutetaan
epäsovinnaiseen rikoskomisario Louise Monroeen, jolla on kotihuolia 14-vuotiaan
pojan yksinhuoltajana. Uusi kotikin osoittautuu pettymykseksi. Graham Hatterin
talobisneksen tuotteet eivät taida aivan täyttää kaikkia rakennusmääräyksiä.
Kuusikymppinen Gloria Hatter
saa kuulla, että hänen talousrikoksista epäilty aviomiehensä Graham on joutunut
teholle saatuaan sydänkohtauksen varsin kiusallisissa oloissa. Vihannekseksi
muuttunut Graham ei herätä Gloriassa kovinkaan helliä tunteita, mutta hänen
kanssaan sairaskohtauksen yllättäessä ollut nainen sen sijaan vaikuttaa
mielenkiintoiselta tuttavuudelta. Nainen työskentelee salaperäisessä firmassa,
joka tarjoaa siivous- ynnä muita palveluksia.
Kaikki nämä juonikuviot
liittyvät lopulta tietysti yhteen. On myönnettävä, että hyvien juonien
punomisessa Atkinson on todella taitava eikä taito ole kadoksissa KVA:ssakaan,
mutta pitkäveteisyyttä on silti vaikea antaa anteeksi. Edes lopun kieltämättä
yllättävä käänne ei pelasta kokonaisuutta.
KVA:n ja EVHU:n välillä on
ehtinyt kulua lähes kolme vuotta. Jackson on asettunut aloilleen Lontooseen,
mutta on sattumalta pohjoisessa hakemassa tärkeää DNA-näytettä, kun hän
paluumatkalla astuu väärään junaan.
EVHU kuitenkin alkaa prologilla
kolmenkymmenen vuoden takaa. Doverissa tapahtuu kammottava verilöyly:
ohikulkija surmaa nuoren äidin, yksivuotiaan vauvan rattaisiin sekä
kahdeksanvuotiaan tytön. Kuusivuotias Joanna pääsee pakenemaan viime hetkellä.
Tekijä saadaan kiinni, ja hänet tuomitaan elinkautiseen.
Nykyhetkessä Joanna on itse
yksivuotiaan lapsen onnellinen äiti ja työssäkäyvä lääkäri Edinburghissa. Hänellä
on kotiapulaisena onneton Reggie Chase, 16-vuotias orpotyttö, jolla on vain
huumekauppoihin sekaantunut isoveli sekä kuolemansairas entinen opettaja, joka
koettaa auttaa häntä suorittamaan ylioppilastutkinnon. Jostain
käsittämättömästä syystä Englannissa annetaan 16-vuotiaan asua yksinään, kun
hän on menettänyt huoltajansa. Reggie on kuitenkin poikkeuksellisen älykäs ja selviytymishaluinen.
Tohtori Hunteria eli Joannaa hän palvoo koko sydämestään.
Atkinson rakastaa
yhteensattumia, ja niitä on jälleen tarjolla kosolti. Joannan perheen murhaaja
on vapautettu ja kadonnut valvojiltaan. Joannan aviomiehen bisnekset eivät oikein
luista, ja viimeksi paloi hänen omistamansa peliluola. Sitten tapahtuu tuhoisa
junaonnettomuus juuri, kun Reggie on hoitamassa opettajaystävänsä koiraa
radanvarsiasunnossa. Myöhemmin huomataan, että samaan aikaan Joanna ja vauva
ovat kadonneet.
EVHU ei ollut lainkaan
pitkästyttävä. Syynä on ainakin se, että päähenkilön asemaan nouseva Reggie on
kaikkea muuta kuin pitkästyttävä henkilö. Kukaan ei myöskään ole tarinassa
pitkästynyt, kaikkea muuta. Omituisia yhteensattumia ja sekaannuksia riittää,
ja Atkinsonin ensimmäisessä osassa paljastama salakavala huumori toimii
hienosti. Viihdyin mainiosti tämän parissa!
Kate Atkinson: Kaikkein vähäpätöisin asia (One Good
Turn)
Suom. Kaisa Kattelus. Schildts & Söderströms 2012.
388 s.
Arvostelukappale lehteen,
mutta juttu jäänyt aikanaan tekemättä.
Kate Atkinson: Eikö vieläkään hyviä uutisia? (When will there be good news?)
Suom. Kaisa Kattelus. Schildts & Söderströms 2013.
361 s.
Lainattu kirjastosta.
Jackson Brodie -sarja:
Ihan tavallisena päivänä
(2004, suom. 2011)
Kaikkein vähäpätöisin asia
(2006, suom. 2012)
Eikö vieläkään hyviä
uutisia? (2008, suom. 2013)
Started Early, Tog My Dog
(2010)
Atkinsonin kirjoihin törmää täällä lähes joka paikassa, mutta en ole vielä(kään) lukenut yhtäkään. Ongelmaksi on aina muodostunut se, etten tiedä mikä on sarjan eka osa ja ovatko kaikki hänen kirjansa edes samaa sarjaa tai sarjaa ollenkaan. Olen ollut liian laiska tarkistaakseni netistä asian, mutta nythän tuo tuli selville. Samalla selvisi sellainen asia, että tuskin aion hänen kirjojaan lukea. Ei kiinnosta tylsien ihmisten tylsät elämät (omassa on ihan tarpeeksi) :D
VastaaPoistaHarmi, jos juttuni kokonaan ajoi Sinut pois Atkinsonin parista. Hän on kirjoittanut muutakin kuinnäitä Brodie-dekkareita, kuten Anna tuossa allakin kertoo. Keväällä on ilmestymässä suomeksi romaani Elämä elämältä, jota on kovasti maailmalla kehuttu ja joka siis ei kuulu tähän sarjaan. Jos kuitenkin Brodieita päätyy lukemaan, ei menetä mitään, jos skippaa kakkososan :)
PoistaMulla oli aikoinaan hurjan suuret odotukset Atkinsonin ekan dekkarin suhteen, sillä olin pitänyt todella paljon hänen aiemmista kirjoistaan (olikohan ne Ihmiskrokettia ja Museon kulisseissa?) ja odottanut, milloin Atkinsonilta suomennetaan jotain. Olin odotusteni takia pettynyt ekaan Brodie-dekkariin. Tunnistin kyllä kirjan ansiot, mutta jokin harasi vähän vastaan ja nyt myöhemmin olen tullut siihen tulokseen, etten lukenut tuota dekkaria lajityypinsä edustajana, vaan odotin jotain muuta, suurempaa, maailmoja syleilevää tms. Pitäis varmaan lukea kirja uudelleen, koska muistelen, että sen rakenne oli onnistunut ja asetelma hyvin luotu.
VastaaPoistaTuosta sarjan toisesta osasta olen ihan samaa mieltä kanssasi. Siitä jäi jotenkin omituinen ja sekava jälkimaku. Siitä syystä en ole edes suunnitellut lukevani tuota uusinta, mutta tekstisi innoittamana muutan suunnitelmiani.
Minullakin oli tuon kakkosen kanssa nimenomaan orientoitumisongelmia. Ykkösosa oli kuitenkin pääosin ihan vakavasti otettavaa jännitystä, mutta kakkonen olikin sitten huumorivoittoinen. En vain osannut omaa lukemistapaani muuttaa ajoissa. Lisäksi se OLI pitkästyttävä, vaikka juonenkäänteet olikin taiten suunniteltu.
PoistaMinuakin kiinnostaisivat nuo Atkinsonin muut romaanit. Keväällä ilmestyykin suomennos Elämä elämältä, jota voisi vaikka kokeilla.
Hauska yhteensattuma (jota Atkinson tietysti rakastaisi)(kuten myös sulkumerkkien käyttöä), että luen parhaillaan Atkinsonin Human Croquetia enkuksi! A:n kirjoitustyyli vaikuttaa melko ironiselta tai sarkastiselta, vaikka aihe sivuaa kuolemaa, katoamisia ja menetyksiä.
VastaaPoistaOlen siinä luulossa, että Atkinson haluaa kirjoillaan myös parodioida dekkariperinnettä. En ole kylläkään lukenut näitä kahta lukemaasi kirjaa. Muistaakseni törmäsin parodialuonnehdintaa ihan vain kirjan takakannessa (eli mistään syvällisestä analyysistä ei ole kyse)(ja taas pääsin käyttämään sulkumerkkejä!!!)(ja vielä huutomerkkejä!!!).
Pitääkin ihan tosissaan jossain välissä kokeilla noita Atkinsonin ei-dekkareita. Kuulostavat vallan kiinnostavilta.
PoistaÄngen nyt itseni tähän väliin (suokaa anteeksi, toverit!), mutta ehkä minun(kin) kannattaisi aloittaa jollain muulla Atkinsonin kirjalla (ja jättää tuo Brodie-sarja toistaiseksi rauhaan), sillä huomautukset parodiasta alkoivat nyt kiinnostaa (niin se mieli muuttuu). (Runsas sulkeiden käyttäminen on kyllä rasittavaa)
PoistaPitkästyttävä? Atkinsonin kirja? Ei todellakaan. Sain juuri kolmannen luettua ja huippu oli jälleen, kuten eka ja tokakin. Eri ihmisten tarinat loksahtelevat yhteen kuin palapelin palat. Todella viihdyttävää minun mielestäni. Mutta meitä lukijoita on moneksi.
VastaaPoistat. Merja
Kyllä vain, pitkästyin totaalisesti tuon KVA:n parissa. Vaikea sanoa, mikä meni vikaan, kun kuitenkin heti perään luin kolmannen osan, joka taas kolahti aivan eri tavalla. Outoa. Mutta niin nyt vain kävi.
PoistaHuh, onneksi sain sulta tukea, sillä niin takkuamista on tämän kakkososan kanssa. Haluaisin jättää keskenkin, kun ei vain etene. Joululoman tukoskirja. :/
VastaaPoista:D Hanna!
Poista