Kiinnostuin Taiye Selasista syksyllä luettuani Helsingin Sanomista pitkän kirjailijaa käsittelevän artikkelin. Poikkeuksellisen lahjakkaan nuoren naisen esittely
jäi mieleen. Jo tuota juttua lukiessani ajattelin, että kirjailijan tausta
vaikuttaa aika paljon samantapaiselta kuin vanhemman suosikkikirjailijani Chimamanda Ngozi Adichien. Nigerian ja
Ghanan historiat lomittuvat ja liittyvät yhteen, ja kummankin kirjailijan
tuotannossa nuo maat ja niiden kansat ovat vahvasti mukana. Mutta niin ovat
mukana myös länsimaat, Yhdysvallat ja Eurooppa.
Selasin menestys
kirjailijana vaikuttaa satumaiselta. Esikoisromaani myytiin useisiin maihin jo
sen käsikirjoitusvaiheessa. Novelli Afrikkalaistyttöjen
seksielämä pääsi vuonna 2011 Britannian Grantaan ja syksyllä 2013 Suomen ensimmäiseen Grantaan. Grantan kautta minunkin tuttavuuteni Selasiin pääsi
syvenemään, kun luin tuon novellin ennen arviotavakseni saamani romaaniin
tarttumista.
Laajahko novelli Afrikkalaistyttöjen seksielämä on
taitavasti kirjoitettu. Yhden päivän novelli avaa kokonaisen perheen historian
yksitoistavuotiaan tytön Edemin kautta. Ei ihme, että kustantaja pyysi Selasia
laajentamaan novellia romaaniksi. Hienoa, että niin ei kuitenkaan tapahtunut.
Liika asioiden avaaminen olisi voinut viedä tekstistä sen viehätyksen. Nyt
paljon jää lukijan oman päättelyn ja mielikuvituksen varaan. Luin novellin nyt
parin kuukauden jälkeen uudelleen, mikä ei ainakaan tehnyt tekstille vahinkoa.
Edem on joutunut eroon
äidistään, kun eno on hakenut hänet luokseen Nigeriasta Ghanaan. Rikkaan enon
perhe ei vaikuta kovin onnelliselta. Täti on kylmä ja kireä, serkku Comfort
opiskelee huippuyliopistoissa ulkomailla mutta keikistelee kotona käydessään
bikineissään palvelusväestä piittaamatta tai sitä viekoitellakseen. Tädin eno Mahmood
vaikuttaa turhankin kiinnostuneelta pienestä ja äitinsä tavoin kauniista
Edemistä.
Talossa valmistellaan
hienoja juhlia, joiden illasta novelli alkaa ja päättyy. Päivän aikana Edem
sattuu epäsopivasti enon työhuoneeseen ja näkee jotain, joka palauttaa mieleen
lähes samantapaisen näyn lapsuudesta, kun hän yllätti äitinsä ja
hotellinjohtajan intiimillä hetkellä. Perheen keskinäiset suhteet keikahtavat
päivän tapahtumien takia uusiin asentoihin. Miten tapahtumat tekstin loputtua
jatkuvat, jää lukijan pääteltäväksi.
Varsin kuvaava on kahteen
kertaan tekstissä toistettu lause: ”Afrikkalaisten
kotien oudossa arvojärjestyksessä äiditöntä lasta alempana on ainoastaan
lapseton äiti.” Yllättävän moni talon väestä näyttää lopulta kuuluvan
näihin kahteen alimpaan kastiin.
Mielenkiintoista on sekin,
että Selasi käyttää novellissaan harvinaista toisen persoonan kertojaa.
Päähenkilö on Edem ja näkökulma on hänen, mutta kerronnan persoona on sinä: ”Siinä sinä olet, yksitoistavuotiaana, yksin
työhuoneen pimeässä, kuunvalon viileässä läikässä ikkunan äärellä.” Sinä on
siis Edem. En muista lukeneeni aiemmin kuin yhden vastaavaa kerrontatekniikkaa
käyttämällä kirjoitetun tekstin, ja se on novelli Chimamanda Ngozi Adichien
kokoelmassa Huominen on liian kaukana.
Tartuin siis suurin
odotuksin ja innokkaana romaaniin Ghana
ikuisesti, joka ilmestyi suomeksi syksyllä. En joutunut hiukkaakaan
pettymään. Romaani on kerrassaan upea. Kirjoitin siitä arviossani muun muassa näin:
Ghana ikuisesti
alkaa Ghanaan palanneen perheenisän ja erityislaatuisen lahjakkaan kirurgi
Kweku Sain kuolemasta. Yllättävä kuolema aamunkoitteessa tapahtuu nopeasti,
mutta sen aikana Kweku ehtii palata ajassa taaksepäin moneen otteeseen. Lukija
voi ryhtyä keräämään tarinan palasia Kwekun tehdessä lähtöä.
Kweku on tehnyt sen, mistä moni vain haaveilee. Hän on omiin
kykyihinsä nojaten lähtenyt savimajasta ja muuttanut perheineen
yhdysvaltalaiseen hienostolähiöön. Hinta on ollut kuitenkin kova. Vähintään
yhtä lahjakas vaimo on luopunut yliopistostipendistään, ja perheen neljä
lahjakasta lasta jäävät isälleen vieraiksi. On keskityttävä suorittamaan
menestymistä.
Tieto isän kuolemasta saavuttaa täysin hajalle lyödyn
perheen. Aikuiset sisarukset eivät kaikki edes tiedä toistensa asuinmaata saati
puhelinnumeroa. Yllätys on monelle myös, että äitikin on muuttanut Ghanaan,
jossa hänellä on oma salattu menneisyytensä.
Juurettomuus ja historiattomuus ovat Ghana ikuisesti -teoksen teemoja. Voiko pirstaleiksi lyöty perhe
vielä eheytyä? Puhumattomuus ja hylkäämisen traditio kalvavat aikuisia lapsia.
Heidän pahan olonsa edessä äiti Fola tuntee raskasta syyllisyyttä ratkaisuista,
joita on tehnyt vain lastensa parasta ajatellen.
Selasin tapa käyttää kieltä on omintakeinen. Paikoin
kielikuvat ovat runollisen kauniita ja raikkaita. Seuraavassa lauseessa voi
kuitenkin olla lyhenteitä tai muita lähinnä asiakirjoittamiseen, kuten
raportteihin, liittyviä typografisia keinoja. Suomentaja Marianna Kurtto on tehnyt hienon käännöksen, vaikka aikataulu
lienee ollut kireä.
Myös rakenteeltaan romaani on taitavasti sommiteltu.
Näkökulmien vaihtelut avaavat tapahtumien kulkua mielenkiintoisesti. Ghana ikuisesti on upea sukupolviromaani
afrikkalaisen unelman toteutumisen vaikeudesta mutta myös afrikkalaisuuden
perusolemuksesta: ”Lyömätön äly, muttei
lainkaan moraalista selkärankaa. Sen vuoksi teillä on lapsisotilaita,
raiskauksia. Kuinka voisitte arvostaa toisen miehen tytärtä, tai poikaa, kun
ette arvosta edes omianne?”
Nyt
vain on odoteltava Selasin seuraavaa teosta. On hauskaa, että kaltaiseni
suomeksi lukevatkin pääsevät seuraamaan todella lupaavasti alkanutta
kirjailijanuraa kronologisessa järjestyksessä ja lähes samaa tahtia muun
maailman kanssa. Odotellessa voi vaikka lukea keväällä ilmestyvää Jhumpa Lahirin uutuutta Tulvaniitty. Lahiri on nimittäin kolmas
kirjailija, jonka teemat lyövät hyvin yksiin näiden afrikkalaistaustaisten
kirjailijoiden kanssa.
Taiye Selasi: Ghana ikuisesti (Ghana Must Go)
Otava 2013. Suom. Marianna Kurtto. 400 s.
Taiye Selasi: Afrikkalaistyttöjen seksielämä
Novelli. Suom. Marianna Kurtto. Ilm. Suomen Granta
1:ssä 2013 syksyllä.
Ghana ikuisesti arvostelukappale lehteä varten, Granta 1 ostettu.
Ensimmäinen Suomen Granta on minulla edelleen kesken, mutta aion siitä vielä ainakin muutaman novellin lukea ennen seuraavan ilmestymistä.
Jaaha, kommenttini kai hävisi, mutta kävin sanomassa, että on niin ihanaa kuulla muidenkin rakastuneen Selasiin yhtä palavasti kuin minä! Ja että bloggauksesi on fanituksesta huolimatta tasapainoinen ja siksi hyvää luettavaa.
VastaaPoistaMutta lopun lainausta "afrikkalaisuuden perusolemuksena" en ihan ymmärtänyt. Ainakaan kirja tai kirjailija ei varmasti tuollaista väitä, vaan lainaus on yhden rasistisen henkilöhahmon suusta.
No höh, olen siis ymmärtänyt/tulkinnut tai jopa vain muistanut ihan väärin tuon kohdan :/ Pahoittelen.
Poista(Tänään muuten tuntuu, että sanoopa mitä vain, on aina väärässä. Niitä päiviä.)
Minun täytyy tähän tutustua, absolutely, jo senkin takia että Afrikka kirjallisuudessa kiehtoo kovin.
VastaaPoistaTämä kiinnostaa kovasti. Tarkoitukseni on lukea tämä ennen mainitsemasi Tulvaniityn ilmestymistä. En ole koskaan lukenut mitään Chimamanda Ngozi Adichienilta. Kannattaisi varmaan kokeilla. :)
VastaaPoistaTämä oli loistovinkki, kiitos. Adichie on yksi viime vuosien parhaita kirjailijoita minullekin.
VastaaPoista