Kalle Päätalo: Ihmisiä telineillä

Koskaan ei tosiaan kannattaisi sanoa ei koskaan. Lokakuussa vuonna 2012 tulin julkisesti sanoneeksi, etten varmasti koskaan lue yhtään Kalle Päätalon teosta. Nyt olen lukenut tai oikeammin kuunnellut yhden, nimittäin Ihmisiä telineillä -teoksen. Pidin siitä.

Ihmisiä telineillä on Päätalon vuonna 1958 ilmestynyt esikoisromaani. Siinä päähenkilönä on Mauno Joensivu -nimen rakennusmestari, joka vetää kerrostalotyömaata Tampereella joskus 1950-luvulla. Romaani kertoo rakennustyömaan etenemisen perustuskuopan kaivuusta ensimmäisten asukkaitten sisään muuttoon asti. Samalla seurataan Joensivun yksityiselämän vaikeaa murrosta. Meneillään on kipeä avioero vaimosta, mutta löytyy myös uusi rakkaus odottamattomasta suunnasta.

Mauno Joensivun ja Kalle Päätalon omassa elämässä on monia yhtymäkohtia, eikä liene mikään salaisuus, että Päätalo on ammentanut paljon omasta elämästään jo tässä esikoisteoksessaan. Joensivu on noussut köyhästä ja vaatimattomasta taustasta omin voimin keskiluokkaan, jossa ei kuitenkaan oikein tunnu täysin viihtyvän. Joensivu on perikunnollinen mies, jolla on vain yksi heikkous: naiset. Syy katkeraan avioeroonkin on Joensivun oma uskottomuus, jota hän ei koeta salata. Toisaalta erossa tuntuu miestä eniten riipovan omin käsin rakennetusta omakotitalosta luopuminen, vaikka senkin hän luovuttaa omaa kunnollisuuttaan. Hän kun katsoo olevansa sen vaimolleen velkaa.

Rakennustyömaan eteneminen rytmittää romaania mukavasti. Päätalo kuvaa hyvin yksityiskohtaisesti eri työvaiheita. Hän tulee tehneeksi huomioita siitä, miten jo tuolloin monet ammattikunnat rakennuksilta olivat kadonneet koneiden myötä. Murros on edelleen menossa romaanin tapahtumahetkellä. Muurareiden repsikoina toimivat naiset esimerkiksi ovat jo väistyvää ammattikuntaa, vaikka heitä vielä Joensivun palkkalistoilla onkin. Näiden henkilöiden kautta Päätalo kertoo monta koskettavaa tarinaa.

Kirjan alussa rakennustyö on jo vastatuulessa, kun yksi pilarimontuista osoittautuu hankalaksi kaivaa vetiseen maahan. Joensivu laskeutuu itse kuoppaan ja kaivaa sen henkensä kaupalla lunastaen näin avainhenkilöiden kunnioituksen työmaalla. Oikeudenmukaisuus, rehellisyys ja rauhallisuus ovat Joensivun keskeisiä luonteenpiirteitä, joita myös hyväksikäytetään tarinan mittaan. Liikaa ei kuitenkaan kannata Joensivunkaan hermoja koetella, sillä suuttuessaan hän on vaarallinen mies. Vastuu isosta työmaasta painaa miehen harteita, eikä tilannetta helpota tieto rakennusliikkeen taloudellisista vaikeuksista. Oman mausteensa tuovat vielä ammattiliitot tai oikeammin niiden yli-innokkaat edustajat, jotka Joensivun näkökulmasta lähinnä koettavat hankaloittaa kaikkea mahdollista. Myös kieroilevat alihankkijat tuottavat paikoin tuskaa.

Kuten sanottu, fuskasin sen verran, että kuuntelin tämän ensimmäisen Päätaloni äänikirjana. Tuskin olisin koskaan perinteisessä kirjamuodossa tullut tähän tarttuneeksi, mutta Kai Lehtinen lukijana sai minut lopullisesti houkutelluksi tämän kirjan pariin. Lehtinen onkin lukijana vallan upea! Mutta tunnustettava on, että nyt ymmärrän varsin hyvin, miksi niin monet ovat vannoutuneita Päätalo-faneja. Teoksessa on tiettyä vastustamatonta imua. Realistisuus on hiottu lähes huippuunsa, mutta silti tarina eteni mukavasti. Rakenne oli suunniteltu taiten. Rakennustyömaan tapahtumat ja yksityiselämän nousut ja laskut vuorottelevat ja pitävät romaanin hengittävänä. Aiheet ja näkökulmat ovat myös hyvin perimiehisiä, joten ei ihme, että erityisesti miehet ovat kirjailijan tuotantoon viehtyneitä.

Päätalon tuotantoon perehdytään parhaillaan menossa olevassa Iijoki-kimppaluvussa, jota vetää Kirjavan kammarin Karoliina. Lukuhaaste on vasta alkumetreillään, joten mukaan ehtii vielä hyvin. Itse en sentään tähän lähtenyt mukaan, vaikka yllytyshullu olenkin.

Tämän Ihmisiä telineillä on lukenut myös Kirjasfäärin Taika, jonka kanssa sovimme samanaikaispostauksesta.

Kalle Päätalo: Ihmisiä telineillä

Gummerus 1958. Äänikirja 16 CD:tä, lukija Kai Lehtinen.

Lainattu kirjastosta.