Matti Rönkä: Levantin kyy

Vaikka tiesin kolmen haastattelun kuunnelleena tai lukeneena odottaa, että Matti Röngän Levantin kyy olisi haikea, yllätyin silti se läpeensä alakuloisen surumielisestä tunnelmasta. Lopussa on vielä äärettömän traaginen huipennus, joka alleviivaa kaiken lohduttomuutta. Slaavilaista melankoliaa! Rönkä kertoi viime keväänä, että kyynel oli noussut silmäkulmaan viimeistä pistettä paikoilleen lyödessä. Hieman sumuinen oli omakin näkökenttäni heittäessäni hyvästejä sympaattiselle Viktor Kärpälle. Levantin kyy nimittäin päättää seitsenosaiseksi venyneen dekkarisarjan.

Muistan alkuun hieman karsastaneeni ajatusta, että tunnettu tv:n uutistoimittaja ryhtyi kirjailijaksi, vieläpä dekkaristiksi. Ylipäätään aina hieman tai jopa paljon epäilen, kun muilla kuin kirjallisilla ansioilla tunnetuksi tullut henkilö julkaisee kirjan. Dekkarien suurkuluttajana kuitenkin tulin kirjan Tappajan näköinen mies varsin tuoreeltaan lukeneeksi. Olen kirjannut muistiin näin: ”Uutistoimittajan esikoisromaani, mikä nostatti hiukan ennakkoluuloja. Mutta turhaan, kirja on ihan hyvää tavaraa: kieli hyvää, kerronta sujuvaa, ei pornoa, uskottavia juonenkäänteitä ja paikkoja. Ja jännityskin säilyy, lisäksi antaa luvan odottaa samojen hahmojen jatkotapahtumia.” Matkan varrella mukaan on tullut myös huumoria ja ennen kaikkea lämpöä. Pidän erityisesti Röngän suhtautumisesta henkilöihinsä. Hän arvostaa ihmisiä, myös fiktiivisiä ihmisiä. Henkilöt romaaneissa ovat uskottavia ja huolella rakennettuja.

Olen ihmetellyt, mistä Rönkä ammentaa kaiken Venäjää ja entistä Neuvostoliittoa koskevan tiedon, joka on luonteva osa dekkarisarjan maailmaa. Ruumiin kulttuurin (4/2013) haastattelussa Rönkä paljastaa harrastaneensa Neuvostoliiton historiaa. Lisäksi onnenkantamoisen kautta tuli kullanarvoisia kontakteja: naapurintytön suvusta löytyy melkoinen tarinaryväs, jota on voinut hyödyntää fiktion rakentelussa. Ja onhan toimittajalla aina omat kanavansa saada tietoa tarvittaessa, voisin kuvitella.

Levantin kyyssä Viktor Kärppä alkaa tuntea vanhuuden lähestyvän, vaikka vuosissa mitattuna hän alkaa olla vasta parhaassa iässä. Viktor on vakiinnuttanut asemansa Suomessa. Liiketoiminta sujuu kohtalaisesti ja pääosin laillisesti. Perhe on kasvanut pienellä tyttärellä ja adoptiopoika Erkillä. Avioliitto Marjan kanssa voisi sujua paremminkin, mutta yhdessä saman katon alla eletään kaikesta huolimatta. Levottomuutta herättää nuori ja kaunis Darja, joka on yllättäen tupsahtanut Pietarista suosituksenaan kirje Sedältä, Pietarin kassan pelätyltä päälliköltä. Vanhat, jo haudatuiksi luullut asiat putkahtavat pintaan ja vievät Viktorin taas kerran rajan taakse. Kotitalossaan Viktor saunoo veljensä kanssa ja joutuu ottamaan vastaan kutsumattomia vieraita. Menneisyys ei tunnu irrottavan otettaan, vaikka maailma muuttuu vauhdilla.

Viktorin luonteelle ei oikein tunnu sopivan onnellisuus. Jatkuvasti hänellä on huoli jostakin. Huolehtiminen alkaa tuntua jo vartalossakin. Kummallisia kipuja tuntuu vasemmassa käsivarressa ja rintaa puristaa usein. Lääkärille meneminen tuntuu kuitenkin ylivoimaiselta, eikä Marjalle ainakaan voi tunnustaa mitään. Huolia kertyykin miehen harteille enemmän kuin on kohtuullista. Maine on tietyissä piireissä kasvanut, ja niinpä häneltä tullaan apua hakemaan, onpa murheena millainen ongelma tahansa. Maahanmuuttajayrittäjää uhkailevat nuoret, jotka tuntuvat liittoutuneen moottoripyöräjengin kanssa. Miten sellaisesta vastuksesta selviää?

Hieman tämän viimeisen osan äärellä tuskailin jälleen huonoa muistiani. Kirjassa viitataan suoraan muutaman kirjan takaiseen tapahtumaan ja henkilöön, joita en millään onnistunut muistamaan. Vaikka kirjan voi huoletta lukea itsenäisenä teoksena, tällainen vihjailu harmittaa, koska ei vain muista vaikka onkin aiemmat kirjat lukenut. Jälleen ajattelin, että pitäisi aloittaa alusta ja lukea vaikka putkeen koko sarja. Tehtävä ei olisi lainkaan hullumpi eikä mahdoton, sillä kirjat ovat lukijaystävällisiä pituudeltaan ja muutenkin nopealukuisia. Ehkäpä vielä joskus. Tässä mielessä ei ole harmi, vaikka tämä viimeinen Kärppä-dekkari onkin. Lukija voi aina palata kirjan ja vaikka koko sarjan pariin uudelleen. Viktor Kärpän tarina ei siis enää saane jatkoa, mutta kirjoittamista Rönkä ei ole jättämässä. Jotain uutta on kuulemma tekeillä, mutta ei dekkaria. Mielenkiintoista!

Matti Rönkä: Levantin kyy

Gummerus 2013. 248 s.

Ostettu.

Viktor Kärppä -sarja:

Tappajan näköinen mies. Gummerus, 2002

Hyvä veli, paha veli. Gummerus, 2003

Ystävät kaukana. Gummerus, 2005

Isä, poika ja paha henki. Gummerus, 2007

Tuliaiset Moskovasta. Gummerus, 2009

Väärän maan vainaja. Gummerus, 2011 

Levantin kyy.  Gummerus, 2013