Elina Halttunen: Syysvieraita

Kansi Jenni Saari.

Kuukausi sitten ihastuin Elina Halttusen äänikirjana kuuntelemaani esikoisromaaniin Saaressa kaikki hyvin. Kirjan kuunneltuani ja siitä kirjoittaessani löysin tiedon, että Halttunen on kirjoittanut esikoiseensa myös jatkoa. Vuonna 2012 on ilmestynyt romaani Syysvieraita. Esikoisesta muistan aikanaan kuulleeni ja lukeneenikin jonkin verran arvioita, mutta Syysvieraita on mennyt kokonaan minulta ohi.

Päätin lukea jatko-osan aika pian, koska aavistelin, että runsas henkilögalleria ja mutkikkaat ihmissuhdekuviot saattaisivat nopeasti haihtua mielestä. Siispä toimeen. Ilahduin huomatessani, että ensimmäisessä romaanissa sivuosassa ollut Aili Plyhm, Oskari Falkin rakastajatar, on tässä toisessa teoksessa keskeisessä osassa. Ääneen pääsevät myös Maria sekä Suomeen palaava Hannu. Myös vanha Julius sekä Marian jo aikuinen tytär Emma ovat hetken tarinan näkökulmina. On vaikea arvioida, millaiselta teos olisi tuntunut, jos en olisi aiempaa osaa lukenut. Minulle tämä kakkososa toimi paljolti jonkinlaisena aukkojen paikkailuna.

Aili Plyhm on pitkälti yli kahdeksankymppinen ja päättää lopultakin, että on aika avata Oskarin pankkiin tallettama kirje vuodelta 1965. Salaisuuksien on aika viimein tulla julki. Samoihin aikoihin Hannu palaa traagisten kokemustensa jälkeen Suomeen ja äitinsä entiseen asuntoon. Hän löytää äidin laatikoista Marian isän Heikin rintamalta kirjoittamia kirjeitä, jotka johdattavat myös hänet Ailin hallussa olevan salaisuuden jäljille.

Syysvieraissa avataan Marian pojan Markin syntymään liittyviä vaiheita ja salaisuuksia. Mark on kasvanut jo aikuiseksi ilman, että on koskaan tiennyt mitään isästään. Ensin äiti ei halunnut kertoa, sitten Mark ei enää halunnut kuulla. Myös Marian tyttärellä Emmalla on omat salaisuutensa.

Saaressa kaikki hyvin -kirjassa hienosti toiminut lapsen näkökulma puuttuu tästä teoksesta, ja sen tilalle on noussut vanhan, jo hapertuvan mielen kuvaus. Muistot ovat teräviä, mutta aikaperspektiivi tuntuu vääristyvän. Muisti katkeilee. Ystävät ja rakkaat toinen toisensa jälkeen kuolevat ympäriltä. Aili ja rakas ystävätär Edith kuitenkin koettavat sitkeästi nauttia elämästä. Myös Julius osoittautuu tervaskannoksi, jonka 90-vuotissyntymäpäiviä jäljellä olevat sukulaiset kokoontuvat Månvikiin juhlimaan omenapuiden alle syysleimuilla koristeltuun pöytään.

Tunnelmat luetun romaanin äärellä ovat kaksijakoiset. Toisaalta viihdyin tämän sujuvan luku- ja sukuromaanin äärellä oikein hyvin (vain muutama pieni juonen sisäinen ajoitusvirhe häiritsi pikkuisen). Oli oikein rattoisaa paikkailla aiemman teoksen jättämiä aukkoja ja ratkoa uusia salaisuuksia tuttujen henkilöiden kanssa. Toisaalta mietityttää, miksi Halttunen on tämän teoksen kirjoittanut. Juuri tietty aukkoisuus tuossa esikoisromaanissa ainakin minua viehätti. Ihan kaikkea ei tarvitsekaan selittää auki. On hyvä jättää jotain lukijan mielikuvituksenkin varaan. Lisäksi Syysvieraita lukiessani ajattelin, että Halttunen tekee hallaa idealleen lastaamalla saman suvun niskoille liian paljon traagisia tapahtumia, pimeitä salaisuuksia ja uskomattomia yhteensattumia. Vähempikin draama olisi riittänyt.

Elina Halttunen: Syysvieraita

Teos 2012. 287 s.

Lainattu kirjastosta.