torstai 13. maaliskuuta 2014

Erik Axl Sund: Varistyttö




Pyyhkii lattiaa Stieg Larssonilla.” Näin kehaisee Gefle Dagblad Erik Axl Sundin trillerin Varistyttö suomennoksen takakansitekstissä. Ehkä niinkin, ainakin mitä suoraviivaiseen kerrontaan tulee. Varistytössä ei nimittäin ole Millennium-trilogian jaarittelevaa rönsyilyä ja sisustamis- ja vaatekauppakuvauksia, jotka toisella lukukerralla alkoivat paistaa silmään Larssonin teoksessa. Mutta se ei välttämättä ole pelkästään etu. Varistyttö on kolmiosaisen kirjan avausosa, ja siinä ei ollut huumorin häivettäkään. Synkkää ja pimeää kyllä senkin edestä.

Karl Axl Sund on kirjailijanimi, jonka taakse kätkeytyvät ruotsalaiset lähinnä musiikkibisneksessä ennen romaanin julkaisemista vaikuttaneet kaverukset Jerker Eriksson ja Håkan Axlander Sundquist. Varistyttö-trilogia (tai Victoria Bergman -trilogia) voitti Ruotsin dekkariakatemian erikoispalkinnon vuonna 2012. Otava julkaisee sarjan suomeksi pikavauhdilla. Ensimmäinen osa Varistyttö ilmestyy virallisesti tänään, kakkososa Unissakulkija kesäkuussa ja viimeinen Varjojen huone lokakuussa. Aloitusosa päättyy melkoiseen koukkuun, joten on ihan hyvä, ettei odotteluaika ole turhan pitkä.

Kuinka paljon kärsimystä ihminen voi tuottaa muille ennen kuin hän itse lakkaa olemasta ihminen ja muuttuu hirviöksi?” Tämä kysymys pitkälti kertoo, mistä Varistytössä on kysymys. Tukholmasta löytyy kummallisia nuorten poikien ruumiita, joilta on muun muassa siististi poistettu sukuelimet. Ruumiita on säilytetty jossakin vaihtelevia aikoja ennen kuin ne on tuotu esille löydettäviksi. Rikoskomisario Jeannette Kihlberg on ymmällään. Kukaan ei tunnu kaipaavan murhien uhreja, eikä heitä pystytä tunnistamaan. Jälkiä ei juuri ole seurattavaksi.

Poliisin ylempi johto suhtautuu murhien tutkintaan nuivasti, jopa selkeän kielteisesti. Jeannetten oma pomo on sovinisti, joka puhuu Jeannetten miespuolisille alaisille mieluummin kuin komisariolle. Alaisetkaan eivät ole täysin lojaaleja naispomolleen, jota kutsuvat vastoin tämän tahtoa Janneksi. Kotiasiat Jeannettella ovat aika kliseiseen poliisiromaanityyliin aivan retuperällä. Työhön uppoutuva äiti menettää otteen murrosikäisestä pojastaan, ja taiteilija-aviomies lähinnä raivostuttaa saamattomuudellaan. Ainoa iloa tuottava asia elämässä – työn lisäksi – on jalkapallo.

Rikostutkinnassa turvaudutaan pian psykoterapeutti Sofia Zetterlundin apuun. Sofialla on vaikeiden asiakkaidensa joukossa erityisen vaikea tapaus, nuori nainen nimeltä Victoria Bergman. Sofia ei tunnu saavan Victorian tarinasta otetta. Potilas askarruttaa hänen mieltään, ja hän kuuntelee nauhoittamiaan keskusteluja yötä myöten, mutta turhaan.

Samaan aikaan seurataan parinkymmenen vuoden takaisia tapahtumia Varistytöksi itseään kutsuvan pienen tytön elämässä. Isä käyttää tytärtään kammottavalla tavalla seksuaalisesti hyväksi, ja todellisuus vääristyy kauhistuttavasti lapsen mielessä. Isän tekojen seuraukset ovat kalliit monellakin tavalla ja hinnan joutuvat maksamaan sattumanvaraiset uhrit.

Aihepiireiltään kirja ei siis ole mitenkään viihdyttävä tai valoisa, kaikkea muuta. Dekkarina tai trillerinä se on kuitenkin toimiva ja jännittäväkin. Alku vaikuttaa sirpaleiselta ja henkilöitä on paljon, mutta vauhtiin päästyään tarina kyllä tempaa vastustamattomasti mukaansa. Loppua kohti tosin aloin ihmetellä, miten kummassa tarina voi jatkua vielä kahden kirjan verran. Varistytön henkilöys näyttää lukijan kannalta varsin ilmeiseltä (mutta poliisi ei näytä tajuavan sitä sitten millään!), samoin hänen osuutensa nykyhetken tapahtumiin. Tuntuu olevan vain tunneista kiinni, että syyllinen paljastuu ja pidätetään. Uusia murhia kuitenkin tapahtuu kiihtyvään tahtiin, ja tämä aloitusosa jää täysin kesken. Luvassa on siis pakostakin vielä melkoisia juonenkäänteitä ja lukijan harhautuksia, ennen kuin kaikki on siististi paketista. Ahdistavasta synkkyydestä huolimatta lienee pakko lukea loputkin. Onnistunut koukutus siis!

Erik Axl Sund: Varistyttö (Kråkflickan)
Suom. Kari Koski. Otava 2014. 415 s.


Ennakkokappale kustantajalta. Kiitos!


Mietteitäni sarjan kahdesta seuraavasta osasta voi kurkata täältä.

7 kommenttia:

  1. Kirsi, minä joka aina nurisen jos on liikaa henkilöitä, en kokenut tässä niin;)

    Tämä on tosi rankka, mutta en voi olla sanomatta, että eikö meidän pitäisi tietää. Minusta tuntuu, että kirjailijat ovat hakeneet myös faktaa tiettyihin asioihin. Jos 500 000 istuu koneella tekemässä rikoksista kammottavinta, meidän pitää tietää.

    Olen muuten kyllä aika haltioitunut kirjan pskologiesta juonesta,josta ei tässä nyt voi enempää sanoa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en sitten enää keskivaiheilla kokenut henkilömäärää liialliseksi, mutta alkumetrit olivat hämmentävät. En tajunnut mielestäni kyllin nopeasti, miten kukakin juttuun liittyi. Ihan kaikkihan eivät sitten oikein tainneet liittyäkään :)

      Aihe on toki tärkeä ja kammottavuudessaan ylivertainen.

      Poista
  2. Kiinnostaa. Lukenen. Pienenä huomiona, että jutun alussa ja otsikossa puhutaan Karl Axl Sundista, mutta kirjan kannessa ja jutun lopussa on Erik Axl Sund.

    VastaaPoista
  3. No mutta onpa muuten huimaa kansikuvitusta, Varistytönkin kannessa on enemmän pelottavuutta kuin kymmenessä kokonaisessa Kingissä... bravo!

    VastaaPoista
  4. Olipa vastenmielinen lukukokemus. Kylmän laskelmoiva ja kaupallinen kirjallinen teos, joka kylläkin piti jonkinlaista mielenkiintoa yllä koko lukemisen ajan, mutta välillä teki mieli paiskata kirja seinään. Loppumauksi jäi lievä pahoinvointi. Harmitti, että lankesin tähän hyvin viritettyyn ansaan ja saastutin mieltäni rahanhimoisen tekstin vuoksi. En kiellä ettenkö olisi kiinnostunut lukemaan jatko-osatkin, mutta vain saadakseni selville mitä 'kirjailijat' vielä ovat keksineet saadakseen 'roskaruokaa' himoitsevan kuluttajan ostamaan viettelevän teoksensa.

    VastaaPoista
  5. Tämä oli kyllä jo melkein liian epämiellyttävä ja muutenkin odotin vähän enemmän kaiken kohkaamisen jälkeen. No, onhan se sueraava osa pakko silti lukea, sen verran kiinnostavaksi loppu jäi...

    VastaaPoista