”Pyyhkii lattiaa Stieg Larssonilla.” Näin kehaisee Gefle Dagblad Erik Axl Sundin trillerin Varistyttö suomennoksen
takakansitekstissä. Ehkä niinkin, ainakin mitä suoraviivaiseen kerrontaan
tulee. Varistytössä ei nimittäin ole Millennium-trilogian jaarittelevaa
rönsyilyä ja sisustamis- ja vaatekauppakuvauksia, jotka toisella lukukerralla
alkoivat paistaa silmään Larssonin teoksessa. Mutta se ei välttämättä ole
pelkästään etu. Varistyttö on
kolmiosaisen kirjan avausosa, ja siinä ei ollut huumorin häivettäkään. Synkkää
ja pimeää kyllä senkin edestä.
Karl Axl Sund on
kirjailijanimi, jonka taakse kätkeytyvät ruotsalaiset lähinnä
musiikkibisneksessä ennen romaanin julkaisemista vaikuttaneet kaverukset Jerker Eriksson ja Håkan Axlander
Sundquist. Varistyttö-trilogia
(tai Victoria Bergman -trilogia)
voitti Ruotsin dekkariakatemian erikoispalkinnon vuonna 2012. Otava julkaisee
sarjan suomeksi pikavauhdilla. Ensimmäinen osa Varistyttö ilmestyy virallisesti tänään, kakkososa Unissakulkija kesäkuussa ja viimeinen Varjojen huone lokakuussa. Aloitusosa
päättyy melkoiseen koukkuun, joten on ihan hyvä, ettei odotteluaika ole turhan
pitkä.
”Kuinka paljon kärsimystä ihminen voi tuottaa muille ennen kuin hän itse
lakkaa olemasta ihminen ja muuttuu hirviöksi?” Tämä kysymys pitkälti
kertoo, mistä Varistytössä on
kysymys. Tukholmasta löytyy kummallisia nuorten poikien ruumiita, joilta on
muun muassa siististi poistettu sukuelimet. Ruumiita on säilytetty jossakin
vaihtelevia aikoja ennen kuin ne on tuotu esille löydettäviksi. Rikoskomisario
Jeannette Kihlberg on ymmällään. Kukaan ei tunnu kaipaavan murhien uhreja, eikä
heitä pystytä tunnistamaan. Jälkiä ei juuri ole seurattavaksi.
Poliisin ylempi johto
suhtautuu murhien tutkintaan nuivasti, jopa selkeän kielteisesti. Jeannetten oma
pomo on sovinisti, joka puhuu Jeannetten miespuolisille alaisille mieluummin
kuin komisariolle. Alaisetkaan eivät ole täysin lojaaleja naispomolleen, jota
kutsuvat vastoin tämän tahtoa Janneksi. Kotiasiat Jeannettella ovat aika
kliseiseen poliisiromaanityyliin aivan retuperällä. Työhön uppoutuva äiti
menettää otteen murrosikäisestä pojastaan, ja taiteilija-aviomies lähinnä
raivostuttaa saamattomuudellaan. Ainoa iloa tuottava asia elämässä – työn
lisäksi – on jalkapallo.
Rikostutkinnassa
turvaudutaan pian psykoterapeutti Sofia Zetterlundin apuun. Sofialla on vaikeiden
asiakkaidensa joukossa erityisen vaikea tapaus, nuori nainen nimeltä Victoria
Bergman. Sofia ei tunnu saavan Victorian tarinasta otetta. Potilas askarruttaa
hänen mieltään, ja hän kuuntelee nauhoittamiaan keskusteluja yötä myöten, mutta
turhaan.
Samaan aikaan seurataan
parinkymmenen vuoden takaisia tapahtumia Varistytöksi itseään kutsuvan pienen
tytön elämässä. Isä käyttää tytärtään kammottavalla tavalla seksuaalisesti
hyväksi, ja todellisuus vääristyy kauhistuttavasti lapsen mielessä. Isän
tekojen seuraukset ovat kalliit monellakin tavalla ja hinnan joutuvat maksamaan
sattumanvaraiset uhrit.
Aihepiireiltään kirja ei
siis ole mitenkään viihdyttävä tai valoisa, kaikkea muuta. Dekkarina tai trillerinä
se on kuitenkin toimiva ja jännittäväkin. Alku vaikuttaa sirpaleiselta ja
henkilöitä on paljon, mutta vauhtiin päästyään tarina kyllä tempaa
vastustamattomasti mukaansa. Loppua kohti tosin aloin ihmetellä, miten kummassa
tarina voi jatkua vielä kahden kirjan verran. Varistytön henkilöys näyttää
lukijan kannalta varsin ilmeiseltä (mutta poliisi ei näytä tajuavan sitä sitten
millään!), samoin hänen osuutensa nykyhetken tapahtumiin. Tuntuu olevan vain
tunneista kiinni, että syyllinen paljastuu ja pidätetään. Uusia murhia
kuitenkin tapahtuu kiihtyvään tahtiin, ja tämä aloitusosa jää täysin kesken. Luvassa
on siis pakostakin vielä melkoisia juonenkäänteitä ja lukijan harhautuksia,
ennen kuin kaikki on siististi paketista. Ahdistavasta synkkyydestä huolimatta
lienee pakko lukea loputkin. Onnistunut koukutus siis!
Erik Axl Sund: Varistyttö (Kråkflickan)
Suom. Kari Koski. Otava 2014. 415 s.
Ennakkokappale
kustantajalta. Kiitos!
Mietteitäni sarjan kahdesta seuraavasta osasta voi kurkata täältä.
Kirsi, minä joka aina nurisen jos on liikaa henkilöitä, en kokenut tässä niin;)
VastaaPoistaTämä on tosi rankka, mutta en voi olla sanomatta, että eikö meidän pitäisi tietää. Minusta tuntuu, että kirjailijat ovat hakeneet myös faktaa tiettyihin asioihin. Jos 500 000 istuu koneella tekemässä rikoksista kammottavinta, meidän pitää tietää.
Olen muuten kyllä aika haltioitunut kirjan pskologiesta juonesta,josta ei tässä nyt voi enempää sanoa...
Minäkään en sitten enää keskivaiheilla kokenut henkilömäärää liialliseksi, mutta alkumetrit olivat hämmentävät. En tajunnut mielestäni kyllin nopeasti, miten kukakin juttuun liittyi. Ihan kaikkihan eivät sitten oikein tainneet liittyäkään :)
PoistaAihe on toki tärkeä ja kammottavuudessaan ylivertainen.
Kiinnostaa. Lukenen. Pienenä huomiona, että jutun alussa ja otsikossa puhutaan Karl Axl Sundista, mutta kirjan kannessa ja jutun lopussa on Erik Axl Sund.
VastaaPoistaKiitos, lukihärö iski jälleen :)
PoistaNo mutta onpa muuten huimaa kansikuvitusta, Varistytönkin kannessa on enemmän pelottavuutta kuin kymmenessä kokonaisessa Kingissä... bravo!
VastaaPoistaOlipa vastenmielinen lukukokemus. Kylmän laskelmoiva ja kaupallinen kirjallinen teos, joka kylläkin piti jonkinlaista mielenkiintoa yllä koko lukemisen ajan, mutta välillä teki mieli paiskata kirja seinään. Loppumauksi jäi lievä pahoinvointi. Harmitti, että lankesin tähän hyvin viritettyyn ansaan ja saastutin mieltäni rahanhimoisen tekstin vuoksi. En kiellä ettenkö olisi kiinnostunut lukemaan jatko-osatkin, mutta vain saadakseni selville mitä 'kirjailijat' vielä ovat keksineet saadakseen 'roskaruokaa' himoitsevan kuluttajan ostamaan viettelevän teoksensa.
VastaaPoistaTämä oli kyllä jo melkein liian epämiellyttävä ja muutenkin odotin vähän enemmän kaiken kohkaamisen jälkeen. No, onhan se sueraava osa pakko silti lukea, sen verran kiinnostavaksi loppu jäi...
VastaaPoista