Milja Kaunisto: Kalmantanssi

Kansi: Tuomo Parikka.

Milja Kauniston toinen historiallinen romaani Kalmantanssi on suoraa jatkoa viime vuonna ilmestyneelle Synnintekijälle. Olen esikoisromaania ruotinut varsin perusteellisesti mutta kuitenkin pahimpia juonipaljastuksia vältellen täällä. Varoitan nyt, että alla olevassa tekstissä on Synnintekijään liittyviä juonipaljastuksia, koska oletan tämän tekstin lukijoiden jo lukeneen sarjan aloitusosan. Jos et kuitenkaan ole Synnintekijää vielä lukenut ja aiot niin tehdä, lue eteenpäin vain omalla vastuullasi! 

Kalmantanssi on siis suoraa jatkoa Synnintekijään, jossa päähenkilö Olavi Maununpoika saapui sydän murtuneena Pariisista Turkuun. Kalmantanssissa on samanlainen rakenne kuin edellisessäkin osassa: kehyskertomuksessa Olavi tekee kuolemaa Turussa vuonna 1460 ja muistelee värikästä elämäänsä. Pitkässä prologijaksossa palataan tarinassa varsin kauas taaksepäin seuraamaan toisen tärkeän henkilön Miracle de Serviéresin vanhempien ja erityisesti äidin vaiheita. Loput kirjasta onkin sitten Olavin minäkerrontaa.

Omaa tekstiäni Synnintekijästä lukiessani huomaan olleeni varsin kriittinen kirjan äärellä. Toisen osan luettuani olen aika lailla suopeammissa tunnelmissa. Viihdyin kirjan parissa varsin hyvin. Jotenkin olin saanut karistettua mielestäni kapinoinnin sitä vastaan, että Olavi Maununpoika on oikea historiallinen henkilö. Tässä toisessa osassa merkittävä osa tapahtumista on sellaisia, että ainakin minä uskon niiden olevan pitkälti kirjailijan luovan mielikuvituksen tuotetta. Mahdollista ehkä lienee, että Olavi Maununpoika oleskeli Pariisissa samaan aikaan kun Jeanne d’Arc poltettiin roviolla. Ristesivätkö heidän polkunsa ihan oikeasti, on sitten jo toinen asia. Näillä seikoilla ei kuitenkaan enää tuntunut olevan merkitystä, vaan annoin hyvin luistavan tarinan ja taiten rakennetun ajankuvan viedä mennessään ja nautin kirjailijan mielikuvituksen voimasta.

Kauniston tyylikin on jo tuttua, eivätkä suorasukainen ja roisihkokaan kielenkäyttö tai (inho)realistinen kuvaus enää nostattaneet kulmakarvoja kuten esikoisen äärellä. Nyt näitä tehokeinoja osasi jo odottaa. Pariisi löyhkää, samoin sen asukkaat.

Olavi siis joutui edellisen osan lopussa palaamaan kotikaupunkiinsa kasvatusisänsä piispa Maunun suojiin sydän murtuneena onnettomasti päättyneen rakkauden tähden. Tilanne oli varsin ongelmallinen, olihan Olavi itsekin papillista säätyä. Sydämen ja lihan kanssa hän joutuu ongelmiin myös kotimaassa varsin nopeasti. Itse Paholainen houkuttelee häntä turmioon nuoren pormestarinnan hahmossa, kun hän on hoitamassa kirkkoherranvirkaansa. Ainoaksi keinoksi selviytyä pinteestä osoittautuu nopea paluu jatkamaan keskeytyneitä opintoja.

Pariisi ei ole entisellään. Ranskassa käydään pitkällistä sotaa ja vallanperimyskin on hataralla tolalla. Valtataistelussa ei keinoja totisesti kaihdeta. Lisähuolta aiheuttaa maassa raivoava rutto, joka ei säästä sen paremmin ylhäisiä kuin köyhimpiä. Olavia kalvaa hirmuinen huoli: onko Miracle enää edes hengissä? Yhteyden saaminen rakastettuun on hankalaa, ellei mahdotonta. Sitten hän saa yllättävän kutsun pahimmalta viholliseltaan, piispa Cauchonilta. Olavin tehtäväksi annetaan kuulustella vangittua kapinallista, Lorrainen neitoa. Tarkoitus olisi saada nuori nainen tunnustamaan noituutensa. Vastalahjaksi piispa lupaa säästää Miraclen oikeudenkäynniltä. Olaville miehen pukuun pukeutunut palavakatseinen neito tuo liiankin elävästi mieleen erään toisen hoikkavartaloisen ja rohkean hahmon.

Synnintekijän luettuani olin sitä mieltä, että tarinaa oli pitkitetty turhaan ja että yksikin romaani Olavi Maununpojasta olisi ollut kyllin. Nyt olen muuttanut mieleni. Kalmantanssikin on kriittisesti tarkasteltuna varsin pitkä ja perusteellinen, hieman rönsyileväkin, mutta se ei haitannut. Tarina jää myös varsin kiehtovasti kesken, ja oletan, että lisää on vielä ainakin yhden kirjan verran tulossa. Luen mieluusti tätä vielä lisääkin!

Milja Kaunisto: Kalmantanssi

Gummerus 2014. 399 s.

Arvostelukappale. Kiitokset kustantajalle!

Olavi Maununpoika -sarjan muut osat:
Synnintekijä (Gummerus, 2013)

Piispansormus (Gummerus, 2015)